Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €


11.10.2012

Joko murtuu Kepun monopoli Kuusamossa?

Näissä kunnallisvaaleissa on Kuusamon äänestäjien syytä murtaa keskustapuolueen lähes sata vuotta kestänyt yksinvalta. Keskimäärin 60-70 prosentin kannatuksellaan maalaisliitto-keskusta on hallinnut pitäjää käytännössä yksin ja tavallaan “ulkoparlamentaarisin” menetelmin, koska valtuuston päätökset on ennakkoon tehty keskustan ryhmäkokouksessa, valtuustosalissa ne vain nuijitaan. Tämä ei ole terveen kansanvallan mukaista.

Yksinvaltaa lisää puolueen käskyvallassa oleva virkamieskunta sekä puolueen omistuksessa tai valvonnassa oleva media. Kunnan ilmoitukset ovat puolueen tärkeä vallan väline, jolla media varsinkin ankeina aikoina on talutettavissa. Kielteisiin seikkoihin kuuluu myös puolueen tiivis yhteys lestadiolaiseen liikkeeseen, ihmisten uhkailu ja pelottelu syrjityksi joutumisesta, työpaikan menettämisestä tai sosiaalisesta eristämisestä.

Puolueen yksinvalta on aikojen saatossa luonut kähmintäkoneiston, jonka valta nykyäänkin ulottuu jokseenkin kaikille keskeisille elämänalueille kaavoituksesta rakentamiseen ja asumiseen, kunnan palvelujen kohdentamiseen, virkanimityksiin, elinkeinojen harjoittamiseen ja ihmisarvon loukkaamisiin. Kaikkein pahinta on huono tiedottaminen ja puolueen/kunnan johtohenkilöiden osallistumattomuus julkiseen keskusteluun, päätösten perusteluun ja asioiden valmisteluun. Muutamiin harvoihin lautakuntiin keskitetty valta yhtyneenä median suun sulkemisiin on vastoin kaikkia hyvin hallinnon periaatteita. Siksi Kuusamo on kauan ollut maineessa pitäjästä, jossa ei ihmisten ole hauskaa olla ja asua.

Miten tähän on tultu? Olen tutkinut Kuusamon pitäjän historiaa vuodesta 1850 vuoteen 1939 asti ja julkaissut kaksi kirjaa, Kuusamon vuodet 1850-1900 ja 1900-1917; parhaillaan kirjoitan vuosia 1918-1939. Valaistakseni nykyisen surullisen yksinvallan taustoja haluan tässä kertoa seuraavaa.

 

Kaskenpolton kielto 1850 ajoi kuusamolaiset rahtihommiin, sitten Lapin savotoille

Vuosi 1850 oli käännekohta Kuusamon historiassa, koska valtio silloin kielsi kaskenpolton metsänhaaskauksena. Kuusamo joutui suureen elintarvikevajeeseen aikana, jolloin oli runsaasti katovuosia. Ratkaisuksi viljavajeeseen ryhdyttiin rahdinajureiksi poroilla ja hevosilla. Sydäntalvet ajettiin rahtia Oulun kihlakunnassa, Lapissa, Kuollassa ja Vienassa ja rahdattiin kesällä rahtia Arkangelista Vienanmeren kauppapaikoille, josta se talvella ajettiin Kuusamoon.

Rahtirahoilla maksettiin verot ja ostettiin jauhot. Pitäjän itäosa kävi kauppaa itään, länsiosa Ouluun ja Rovaniemelle. Kesät koluttiin karjanrehua kaukoniityillä ja laajennettiin peltoa pellonraivauksilla.

1890-luvulla alkoivat isojakotoimet ja savotat. Tuli uutta väkeä pitäjään. Raha liikkui. Maailmansodan aikaan ajettiin rahtia Kantalahden-Kuusamon-Oulun väliä. Sodan vuoksi puutavaran vienti väheni, mutta onneksi Muurmannin ratatyö antoi työtä koillissuomalaisille.

Vuoden 1918 sota sulki itärajan. Rajakahakat punaisten kanssa jatkuivat vuoden 1918 loppuun. Vielä vuoden 1919 puolella oli jännitettä Muurmannin legioonalaisten kanssa. Elintarvikepula vallitsi. Rajan sulkeutumisen vuoksi oli työttömiä paljon. Köyhäinhoitomenot olivat 1920-luvun alkupuolella 50-80 % kunnan verotuloista. Posio repesi omaksi kunnakseen 1926.

Vaikeat ajat jatkuivat 1930-luvun puoliväliin asti. Poliittiset jännitteet olivat vahvat. Valtapuolue maalaisliitto sai haastajia.

 

Lestadiolaisuus ja maalaisliitto liittoutuvat

Venäjän vallan aikana Ylimaaksi sanottu alue Kiimingistä Kuusamoon veti yhtä köyttä. Luonnonolot ja taloudelliset olosuhteet olivat yhtäläiset. 1860-luvun lopulla alueelle tullut lestadiolaisuus uudisti alkoholismista ja näköalattomuudesta kärsivän väestön antamalla ihmisille toivon paremmasta ja lupaamalla uskovalle taivaspaikan kuoleman jälkeen.

Yrittäjyys virisi 1870- ja 1880-luvuilla. Liikkeen kannatusta oli paitsi talollisten myös köyhemmän väen keskuudessa. Tämä yhdisti väestöä ja lisäsi sosiaalisuutta ja yhteisvastuuta. Kylät elivät omavastuisesti. Maalliset ja hengelliset tarpeet hoidettiin yhdessä.

Maallikkojen johtama lestadiolaisuus suhtautui aluksi torjuvasti “uskottomien pappien” johtamaan kirkkoon. Kuusamossakin lestadiolaiset kävivät avoimeen sotaan “uskotonta” vt. kirkkoherraa Nils Lukanderia vastaan. Lukander piti lestadiolaisuutta “puolueena”. Hän joutui kesken jumalanpalveluksen v. 1877 saarnaaja Sigfrid Suoraniemen hyökkäyksen kohteeksi. Lukander veti Suoraniemen käräjiin kunnianloukkauksesta. Kirkkoherran puolesta todistanut lukkari Juho Luoma oli ehdolla talonpoikaissäädyn valtiopäiväedustajaksi ja hänellä oli laaja kannatus kihlakunnassa. Käräjäjuttu sai aikaan sen, että hänen kannatuksensa hupeni ja hän putosi valtiopäiviltä. Näin Kuusamolla ei ollut edustajaa vuoden 1877-78 valtiopäivillä, joilla kumottiin Kuusamon, Kuolajärven ja Kemijärven knihtikontrahdit. Uskonto oli ensi kerran vaikuttanut Ylimaalla valtakunnan politiikkaan asti. Sovut paranivat ja Luoma valittiin 1882 ja 1885 valtiopäiville.

1890-luvun alussa lestadiolaisuus oli Kuusamossa niin vahva, ettei kukaan poliittista valtaa haluava asettunut poikkiteloin sitä vastaan. Kirkkoherra Antti Gummerus-Valtavaara taiteili sovussa liikkeen kanssa, samoin yksikamarisen eduskunnan pitkäaikainen kansanedustaja Juho Vaarala (eduskunnassa 1907-1917). Vanhoillislestadiolaisuus ja suomalainen puolue elivät rinnakkaiselossa keskenään varoen ainakaan julkisesti loukkaamasta toisiaan.

 

Maalaisliitto ja kokoomus kilpasilla

Maalaisliiton syntyessä 1906 vanhasuomalaisella puolueella oli maaseudun maa- ja muita sosiaalisia uudistuksia koskeva ohjelma. Kuusamossakin puolue ja yleensäkin talolliset ajoivat torpparien ja mäkitupalaisten aseman parantamista. Kuntakokous lähetti kunnan kustannuksella syksyllä 1906 talollisen Petteri Hännisen maalaisliiton perustavaan kokoukseen Ouluun. Pian maalaisliitosta ja vanhasuomalaisista tuli kilpailijoita. Kummassakin puolueessa oli talollisten lisäksi pienviljelijöitä, maattomia ja vanhoillislestadiolaisia. Kaikkia näitä yhdisti sosialismin vastaisuus tämän sosialismin ja uskonnonvastaisuuden vuoksi.

Pienviljelijöillä oli huoli etujensa turvaamisesta isojaon yhteydessä. Maalaisliitto lupasi ajaa pienviljelijäin etua ja sai kannatusta vaali vaalilta. Vuonna 1917 kuusamolaissyntyinen, Kempeleeseen muuttanut Edvard Takkula pääsi eduskuntaan. Kuusamon maalaisliittolaiset kokivat saaneensa ensi kerran oman miehensä Helsinkiin. Takkula kuitenkin putosi 1922 vaaleissa, eikä Juho Vaaralakaan päässyt läpi. Kuusamo oli vailla omaa edustajaa.

Kunta ryhtyi etsimään pitempiaikaista ehdokasta ja päätyi kuusamolaissyntyiseen Kaarlo Hänniseen. Hänet valittiin maalaisliiton listoilta 1924 ja hän oli yhtäjaksoisesti eduskunnassa kuolemaansa asti 1939. Hännisen aika oli Kuusamolle edistyksellistä. Maanviljelys edistyi, kun pellonraivauksesta alettiin maksaa ja kun Talousseuran rajaseututyö vauhdittui. Kuusamo oli läänin johtava raivaajakunta 1930-luvulla.

Hänninen käytti taitavasti Liitto-lehteä hyväkseen puolueen tavoitteiden edistämiseen. Valtion rahoittaessa maatalousneuvontaa perustettiin maa- ja kotitalousalan konsultin virkoja. Maalaisliitto täytti virat melko aukottomasti omilla henkilöillään. Jo neuvoja Kaarlo Koivunen käytti aristelematta asemaansa puolue-, osuustoiminta- ja maamiesseuratyön hyväksi. Maamiesseuroista ja osuustoiminnasta tuli maalaisliiton vahva työkalu kylissä. Neuvojan paikalta ponnisti myös Niilo Ryhtä eduskuntaan.

 

Kuusamon kunnan ja osuuskaupan korruptoitunut suhde jo 1930-luvulla

Elintarvikepulan varjolla Kuusamon kunnan ja Kuusamon Osuuskaupan suhteet lähenivät, kun kuntakokous vuoden 1917 lopussa antoi kunnan elintarvikekaupan Kuusamon Osuuskaupan yksinoikeudeksi. Tämä “liitto” vain vahvistui rajan sulkeutumista seuranneen työttömyyden ja köyhyyden seurauksena. Kunnan ja osuuskaupan johtohenkilöt olivat samoja, varsinkin köyhäinhoidon alueella.

Vuosikymmenen lopulla alkanut talouspula pahensi tilannetta. Syntyi pientalonpoikaista pulaliikettä, joka suuntautui valtapuoluetta maalaisliittoa vastaan, kun puolueesta oli monien mielestä tullut “isäntäliike”, joka oli unohtanut köyhän asian. Taneli Kyhälän johtama pienviljelijäin puolue sai Kuusamossa v. 1930 5,3 %, v. 1933 14,8 %, v. 1936 11,3 %, v. 1939 13,5 % kannatuksen ja IKL:kin sai enimmillään v. 1936 4,5 % kannatuksen.

Useat vahvatkin yksityiskauppiaat kaatuivat pula-aikana. Kunnan ja osuuskaupan “yhteistyö” meni monien mielestä liian pitkälle. Vuonna 1932 noin 200 ihmistä kokoontui vaatimaan Kuusamon kunnan viranomaisten toiminnan tutkimusta tässä asiassa. Kantelukirjelmän Oulun läänin maaherralle allekirjoitti 140 henkilöä, ensimmäisinä allekirjoittajina mv. A. K. Suoraniemi, inspehtori A. Niskasaari ja kauppias I. Kaukoniemi. He veivät kirjelmän maaherra E. Y. Pehkoselle, mutta tämä ei nähnyt asiassa mitään sellaista, mikä olisi antanut “hänen puoleltaan” toimiin ryhtymistä. Vaalitulokset osoittivat, että maalaisliitolla ja kunnan johdolla oli vahva oppositio pitäjässä.

 

Tulihtasta Rukan raiskaamiseen, Kirkonkylän liiketoiminnan kaappaamiseen ja ihmisten kiusaamiseen

Toisen maailmansodan jälkeen Kuusamon maalaisliitto käännettiin “maan tavan mukaan” Korsimon ja Kekkosen linjalle. Yhteydet raikkaaseen uskontoon höllenivät ja puolueen otteet entisestään “maallistuivat”. Alkoi sen työn alasajo, jolle maalaisliitto ym. puolueet olivat maailmansotien välisellä ajalla valtion aluetuen turvin rakentaneet. “Tapa kansakoulu tai kaksi vuodessa, niin saat käyttörahaa” -periaatteella hävitettiin kylät. 1980-luvun lopussa monopolisoitiin Ruka yhdelle yhtiölle ja alettiin karkottaa kuusamolaisia yrittäjiä pois alueelta. Kuusamolainen ammattityövoima ei helsinkiläisille kelvannut, vaan noin puolet työvoimasta kiidätettiin lentäen Helsingistä pätkätöihin. Näiden verot eivät jääneet Kuusamoon.

1990-luvun alussa nousi Tulihta-juttu. Sen yhteydessä ilmeni, ettei lestadiolais-kepulainen kunnanhallituksen puheenjohtaja halunnut tutkituttaa kunnallisviranomaisten toimia. Valtuustosta löytyi selkärankaa nostaa tutkimus. Aloitteen tekijöinä oli myös jämeriä lestadiolaisia, mikä luettakoon rivikansan terveyden osoitukseksi.

Kaikki oikeusasteet läpikäydyssä jutussa osoitettiin Kuusamon hallinnon laaja turmeltuneisuus. Rikollisliigassa olivat mukana kunnan johto, nimismies, osuuspankin, Evon ja kunnan kaavoitustoimen johto.

Huomionarvoista on, ettei tietojeni mukaan Kuusamon kunta ole koskaan irtisanoutunut tuosta menosta.

 

Korruptoituneella menolla ylempien hallintoasteiden tuki ja siunaus?

Onko siis mikään muuttunut? Jos mitään lainvastaista ei ole tapahtunut, niin sitten arvot ja laitkin ovat muuttuneet ja ennen laiton tullut lailliseksi. Ruka on raiskattu ja rahalle pyhitetty. Vaikka alueelle on moninkertaisesti rakennettu, ei jätevedenpuhdistamoa ole laajennettu, vaan jätevesiä on suoraan laskettu hangille ja edelleen Kesälahteen. Myös Kirkonkylän puhdistamo on ajanmukaistamatta, vaikka EVO:n Pariisin opintomatka tapahtui jo vuonna 1998. Läänin ympäristövalvonta on nukuksissa.

Kunnan kaavoitusporukka on rakennuskielloin estänyt Kirkonkylän Kitkantien uudistumisen. Pääkadun omaisuusmassat ovat rapistuneet ja sukupolvien omistajien omaisuus ajetaan alas ja samaan aikaan pieni sisäpiiri tahkoaa rahaa Rukalla, Torangissa ja keskustan tuntumassa.

Kukaan ei näytä uskaltavan julkisesti kysyä, mikä on mahdollinen kunnallisten päättäjien esteellisyyden aste kaikesta tällaisesta päätettäessä ja onko kuntalaisten etu kunnallishallinnossa toteutunut?

Ei sitä voi kysyä, koska jo kysymisestä voi joutua oikeuteen, jossa veli kyllä veljen puolesta todistaa parhain päin. Sen olen itse, kysyjänä, todennut. Se mitä tapahtui Lukanderin-Suoraniemen jutussa 1877 tai monta kertaa myöhemminkin, toimii yhä.

Lestadiolais-maalaisliittolais-kepulaisen hallinnon eräs suuri ongelma yhteisön kannalta on syntien anteeksiantamuksen helppous. Riittää kun uskonveljelle synnin tunnustaa, asianomaisen anteeksiantamusta ei tarvita. Toinen seikka on rikoksen salaaminen. Kun on oma media suojelemassa, ei langetettua tuomiotakaan kannata julkaista, koska se on oiva kiristysväline porukan ruodussa pitämiseksi. Näillä onnettomilla voi myös teettää likaiset työt.

Että tällainen meno edelleen on mahdollinen, puolueella täytyy olla, 1930-luvun tapaan, vahva uskonnollinen, poliittinen ja ylempiin hallintoasteisiin ulottuva selkänoja.

Tällaiset tuolit on näissä vaaleissa kaikissa hallinnonasteissa päättäväisesti murskattava valitsemalla lujat, korruptiosta vapaat ihmiset kuntien johtoelimiin.