Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €


6.11.2012

Mistä Islannin "puolustamisessa" on kysymys?

Taannoin julkistettu tieto Suomen osallistumisesta Islannin ilmatilan valvontaan oli melkoinen shokki. Mitä vastuuta Suomella olisi Natoon kuuluvan maan rauhanaikaiseenkaan suojelemiseen ilman palkkaa? Se olisi aika erikoinen armeijamme tehtävien ulkoistaminen - ilman sentinkään korvausta, ei edes kerosiinirahaa maksettaisi, vaan kaikki tapahtuisi Suomen armeijan budjettirahoituksella. Se olisi “harjoitus” maan rajojen ulkopuolella, ehdolla että puolueeton Ruotsikin sinne lähtisi. Se olisi pohjoismaista yhteistyötä. Näin hallitus on sen selostanut.

Jos tämä olisi Kataisen - Urpilaisen hallituksen esitys, se olisi osaltani hylättävissä heti. Mutta kun pohdinnassa on mukana - ja keskeisenä linjanvetäjänä - tasavallan presidentti Sauli Niinistö, on uskottava, että esitys yhteisestä ilmavalvonnasta on järkevä. Perustelen arviotani seuraavasti.

Yhteys pohjoiseen ulottuvuuteen?

Presidentti Sauli Niinistö on valtiomiehen urallaan osoittanut olevansa oman tiensä kulkija. Hän on kansainvälinen suomalainen. Presidentinvaalitaistelun yhteydessä hän osoitti ymmärtävänsä myös Pohjois-Suomea ja sen etuja. Presidentin virassaan hän on ajanut pohjoismaista etua ja “Pohjoista ulottuvuutta”, jolla Suomesta käsin katsottuna tarkoitetaan Suomen pyrkimystä päästä Pohjoiselle Jäämerelle ja sitä kautta Koillisväylälle Kiinaan ja muualle Kaukoitään.

Minulle henkilökohtaisesti tämä on iloinen asia, koska olen koko pienen ikäni unelmoitunut Venäjän rajojen avautumisesta Pohjois-Suomesta itään ja pohjoiseen. Paras väylä olisi Petsamon palautuminen Suomelle ja Jäämeren tien avautuminen sitä kautta. Mutta koska Tarton rauhan 1920 rajojen palaaminen ei näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa näytä toteutuvan - ihmeitähän tosin tapahtuu, eikä tämäkään ihme ole poissuljettu - on etsittävä muita väyliä. Tuo väylä on Kirkkoniemi ja oma satama siellä.

Uskon vahvasti, että presidentti Sauli Niinistö on näillä linjoilla ja tavoitellee Suomen asemoimista ulkopoliittisesti uudelleen, ajanmukaisemmin, Suomen tarpeista käsin. Armeijasta on hyvä aloittaa. Siksi Islannin ilmavalvonta on perusteltu avaus uudelle pohjoismaiselle ulkopolitiikalle.

Unelma Euroopan liittovaltiosta on jo kuollut

Katsotaanpa Eurooppaa. Niin hieno asia kuin Euroopan unioni onkin, se ei toteutunut sellaisena kuin kuviteltiin. Unionin suurin saavutus tähän mennessä on Euroopan yhdistyminen palauttamalla Itä-Eurooppa läntisen Euroopan yhteyteen. Se ei ole tapahtunut ilman Natoa vaan sen avulla ja kanssa. Balkanin liittäminen Eurooppaan on nimenomaan Naton tuella ja päättäväisyydellä saavutettu tulos. Nato uskalsi toimia silloin, kun YK:sta ei ollut ratkaisuja tekemään.

Vanhan Euroopan rajat on saavutettu. Nyt pitäisi Eurooppaa yhdentää liittovaltioksi, kuten EU:n ideologit haaveilevat. Se ei onnistu. Unelma Euroopan liittovaltiosta on kuollut. Se ei toteudu muutaman vuosikymmenen sihdillä, tuskin pidemmänkään ajan kuluessa.

Eurooppa on itsenäisten kansojen maanosa. Se ei taivu yhteen muottiin. Kansoja ei voi hävittää. Ei vapaaehtoisesti, vielä vähemmän pakolla. Unioniherrat liidelkööt taivaissa, mutta kansat pysyvät maassa.

Etelä-Eurooppa islamilaistuu - reformoitu Pohjola seisoo juurillaan?

Näen Euroopan lähitulevaisuuden sellaisena, että Välimeren alue jää omaksi alueekseen, kuten se maantieteellisesti ja historiallisesti on aina ollutkin. Eteläiseen Eurooppaan, unionin maihinkin, on purkautunut väkeä Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta niin paljon, etteivät unioniin kuuluvat kansakunnat Kreikka, Italia ja Espanja ole enää eurooppalaisia siinä mielessä miten Euroopan Suomessa ja muissa Pohjoismaissa käsitämme. Islam on vahvasti niissä läsnä ja katolisuus painaa “pohjalla” niin vahvana, että reformoidut unionimaat eivät tähän unionipakkaan sovi.

Jo Britannia on kokenut koko unioniaikansa olevansa EU:ssa ainakin puolittain “vieras” maa. Se on koko ajan “kiristäen” ottanut kaiken saatavissa olevan, mutta tosissaan se ei ole halunnut unioniin kuulua. Se reformoitu maa ja trans-atlanttinen valtakunta.

Suomalaiset ovat saaneet tarpeekseen muiden velkojen maksamisesta

Suomi on koettanut olla unionin mallioppilas. Se on halunnut olla “ytimissä” - paitsi Natossa - ja on maksanut kaiken mitä siltä on pyydetty, usein enemmänkin. Suomi on leikkinyt tunnollista ja rikasta, kumpaankaan rahkeet eivät ole yltäneet. Se kansanosa, tavalliset ja tunnolliset veronmaksajat, jotka ovat tätä menoa eniten kritisoineet ja kauhistelleet, ovat nyt saaneet tarpeekseen maksamisesta. Halua irtautumiseen on, mutta tämä tahto ei johda mihinkään, koska poliitikoiltamme kaikissa puolueissa puuttuu uskallus viedä Suomea erilleen tästä velkapaidasta.

Pohjoismaat etsivät uutta reunavaltiopolitiikkaa?

Islannin ilmavalvonnan kautta haetaan ymmärtääkseni nyt uudenlaista ulkopolitiikkaa. Onnistuessaan se merkitsee reaalipolitiikkaa. Venäjän vastustuksen vuoksi ei haluta rassata puhumalla Natoon liittymisen mahdollisuudesta. Yksin Suomi ei siitä voi edes puhua vaarantamatta etujaan. Ruotsin täytyy olla mukana. Ruotsi ei voi luottaa enää yksin Suomen puolustuskykyyn. Se on lakkauttanut asevelvollisuusarmeijan, mutta niin joutuu tekemään Suomikin varsin pian. Soturit vähenevät ja velat tekevät modernin armeijan pitämisen vaikeaksi.

Suomi ja Ruotsi ovat puolustuksellisesti samassa veneessä. Niin ovat Norja, Islanti, Tanska ja kaikki Baltian maat. Luetteloon voisi lisätä myös Puolan. Näin tullaankin 1920-luvun alkupuolen reunavaltiopolitiikkaan, joka näyttäisi palaavan.

Yhteinen Pohjolan ja Baltian ilmavalvonta?

Keskeisen kysymys läntisen Euroopan koilliskulmassa on ilmapuolustus. Mitä järkeä on lennättää koneita monissa maissa samoissa tehtävissä, kun voidaan Baltian, Suomen ja Norjan sekä Islannin ilmatilaa valvoa samoin, Nato-yhteensopivin konein.

Tästä ymmärtääkseni on kysymys. Ja paljon muusta. Nato on edelleen läntisen maailman puolustuksen peruspilari, mutta kun taloudellinen ja sotilaallinenkin painopiste siirtyy Euroopasta Tyynelle merelle, USA:lla lienee pyrkimystä keventää vastuitaan Euroopassa. Siksi tarvitaan puolustuksen järjestämistä osa-alueiden pohjalta. Pohjoismaat ja Baltia voisivat olla eräs osa-alue. Myös taloutta voisi kehittää samalla alueella olemalla silti EU:n jäseniä - sikäli kuin se pysyy pystyssä.

Suomi ja Norja talousyhteistyöhön Jäämerellä - Suomelle satama Kirkkoniemeen?

Pohjoismaiseen yhteistyöhön liittyy oleellisesti talous. Norja on Jäämeren alueen suuri talousmahti Venäjän ohella. Suomi tuskin nykynäkymin pääsee taloudelliseen yhteystyöhön Barentsin alueella Venäjän kanssa. Venäjä ei ole osoittanut halua päästää Suomea nauttimaan Barentsin alueen luonnonvaroista, joista osa kuuluisi Aleksanteri II:n 1864 antaman lupauksen ja Tarton rauhansopimuksen 1920 perusteella meille edelleen. Siksi on käytettävä Norjan korttia, johon Islannin ilmavalvonta-asia mielestäni kuuluu.

Pohjois-Suomelle Pohjoinen ulottuvuus on elinkysymys. Olemalla aktiivisia lännessä saatamme aktivoida Venäjää miettimään politiikkansa tarkistamista Suomen suunnalla. Onnistuessamme Kirkkoniemessä voisimme parhaimmillaan saada avoimen tien Kuusamosta ja Sallasta Vienanmerelle ja Suomenlahdelta Stalinin kanavan kautta Vienanmerelle ja edelleen Kiinaan.

Olemalla aktiivinen lännessä, avaat portteja idässä?

Ei ole tämän maailman aikaa, että Suomen ja Venäjän raja, jota bolshevikkiaikana sanottiin maailman rauhallisimmaksi rajaksi, tällä vuosituhannella on edelleen niin rauhallinen, ettei sitä kaupan ja turismin alueellakaan voi nykyistä leveämmäksi avata.

Näillä perusteilla lähtökohtaisesti kannatan Islannin ilmavalvontatempausta. Pyydän vain, että valtiovalta, presidentti ja hallitus, avaisivat koko kysymyksen laajasti ihmisten arvosteltavaksi. Jos ulkoministerimme Erkki Tuomioja poistaa “rauhanpuolustajien” rintamerkkinsä takistaan ja rehellisesti julistaa kääntäneensä takkinsa voisi ajatella demarienkin olevan valvontahankkeessa ja “uudessa ulkopolitiikassa” tosissaan mukana.