Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €


14.1.2012

Heikko poliisi ja aseeton armeija ovat demokratian uhka

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron haastattelun (TV1 14.1.2012) innoittamana esitän eräitä huomioita maamme turvallisuudesta ja turvallisuuspolitiikasta. Tarkastelen kysymystä maan sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden näkökulmista. Mieluisa havaintoni Paateron haastattelusta oli, että poliisiylijohtaja puhui kaunistelemattomasti asioista, joiden tulisi nostattaa vakavaa huolta maamme poliittisissa päättäjissä. Käsillä olevat ongelmat ovat hyvin ajankohtaisia nyt, presidentinvaalien ollessa menossa.

Taloudellinen turvallisuus demokratian perusta
Maan sisäiseen turvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat taloudellinen turvallisuus, siis kansalaisten työ ja toimeentulo, tulonjako kansanryhmien kesken, kansantulon oikeudenmukainen jako ja kansakunnan taloudellinen itsenäisyys suhteessa ulkovaltoihin.

Mikään yllä olevista ei ole toivotun laisessa kunnossa. Huono turva on kansanvallan uhka.
Työttömyys koskee useita satoja tuhansia ihmisiä. Todellisia työttömyyslukuja ei edes tunnusteta, vaan vippaskonstein koetetaan niitä peitellä. Vaarallista on, että ns. hyvinvointia pidetään yllä velkarahalla.
Tulonjako ei ole oikeudenmukainen. Tuloerot ja luokkaerot kasvavat. Ylimmissä luokissa niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla maksetaan palkkoja, jotka eivät ole missään järjellisessä suhteessa tehtyyn työhön ja sen sisältämään vastuuseen. Järjettömintä on, että maksetaan tekemättömästä työstä, realisoitumattomista “futuureista”, joita maksetaan sittenkin, vaikka option haltija täydellisesti epäonnistuisi.
Ihmisten oikeustajuun ei mahdu, että johtaja epäonnistuttuaankin palkitaan, mutta tavallista työntekijää rangaistaan esimiehensä epäonnistumisesta. Tämä syö yhteiskunnan perusteita. Ennen pitkää vastuun tunto rappeutuu juuritasollakin. Kansakunnan peli on silloin menetetty.

Fyysinen ja henkinen turvattomuus heikentää valtiota
Paljon puhutaan turvattomuudesta kodeissa, päiväkodeissa, kouluissa, työpaikoilla, kaduilla ja kulkuneuvoissa. Esiin tulevat kiusaamiset ja lyönnit niputetaan käsitteeseen rasismi, jolla on helppo lyödä myös vaalitaistelussa. Lyödään itseä rintoihin ja kiitetään, etten ole sellainen kuin tuo toinen, vaan olen parempi ja kaikin puolin esimerkillinen ihminen.

“Rasismiksi” leimattu käytös on heijastumaa ihmisen peloista, huolesta siitä kuinka minulle käy. Työttömälle ja turvattomalle suomalaiselle vieraasta kulttuurista tullut ihminen saattaa näyttäytyä uhkana. Tulija voi viedä minulta sosiaaliturvaa, seurustelu- tai elämänkumppanin, työpaikan - tai jos ei hän, niin hänen jälkeläisensä voivat olla uhka minun jälkeläisilleni tai joillekin rakkaistani. Mitä huonommin ihminen on varustautunut kohtaamaan vieraan, sitä suurempi on epäluulo tulijaa kohtaan.

Yhteisönsä jäsenenä ihmisellä on myös huoli yhteisöstään ja isänmaastaan. Näitä jokainen ihminen terveesti haluaa suojella ja puolustaa, aivan kuten eläinkin merkitsee reviirinsä ja puolustaa sitä. Tämä on sinänsä tervettä ja kiitettävää.
Yhteiskunnan tulee vastata ihmisten pelkoihin toimimalla niin, että pelkojen syyt poistuvat. Nyt Suomessa toimitaan niin, etteivät poliitikot ja viranomaiset koskaan ole väärässä, mutta kansalaiset ovat. Ei puututa syihin vaan jauhetaan seurauksista, jopa presidentinvaalitaistelussa.

Maahanmuuttajien määrä on Suomessa noussut aivan liian nopeasti. Maahanmuuttajiin kohdistettujen varojen ja työvoiman määrä ylittää tavallisenkin ihmisen käsityskyvyllä mitattuna kohtuuden. Siitä kritiikki kumpuaa.
Kansalaiset näkevät vaaran, joka sukupolvien saatossa tapaa kasvaa ja kertaantua, kun kotoutus on riittämätöntä ja kun tulijain oma tahto ei aina tähtääkään mukautumiseen ja kun maahan tuloon liittyykin myös valtapoliittisia tavoitteita, kuten islamin leviämiseen historiallisesti liittyy. Viisi vuosisataa sitten valloitettu Balkan ei ole vieläkään sopeutunut tulijoiden kanssa elämään.
Myös Kreikan tämän ajan ongelmien - vilpin - juuria voi etsiä myös ottomaanien sapelin alta; ei ollut ongelmatonta oppia elämään vieraan uskonnon, kulttuurin ja sotavoiman alla.

Velka ja itsemääräämisvallan kapeneminen on uhka
Maantiede sanelee pitkälle Suomen riippumattomuuden rajat. Kun NL kaatui, Suomi riensi kipin kapin Euroopan unionin suojiin. Niin nyt kuten ennenkin Suomessa on kaksi suuntautumista, toinen Saksa ja toinen Venäjä. Unioniäänestyksessä liittymistä kannatti runsas puolet äänestäneistä, jäi vahva oppositio, joka on suurten puolueidenkin sisällä. Mitä suurempia puolueet ovat, sitä heterogeenisempaa niiden kannattajajoukko on. Vaaleissa voi odottaa yllättäviäkin tuloksia. Niin näissäkin vaaleissa.

Huomattava joukko suomalaisista liputtaa sen puolesta, että unionissa ja etenkin rahaliitossa Suomi on menettänyt liian paljon itsenäisyyttään. Velkaantuminen on tapahtunut liian nopeasti, liian helposti ja vastaan panemattomasti.
Vasta perussuomalaisen puolueen kautta viime kevään vaaleissa annettu vastalause on saanut valtiovallankin heräämään. Mutta kun koko käsi on jo annettu, koko ihminen on vaarassa mennä. Tämä luo turvattomuutta. AAA -turva on löysällä perustalla. Epävarmuudessa ihmiset panttaavat ääntään mahdollisimman pitkään. Tämä on vastuunkantoa.

Poliisin on oltava läsnä ja armeijan vahvana näkyvissä
Suomen sisäinen turvallisuus nojaa poliisivoimiin. Poliisin läsnäolo luo turvallisuutta. Poliisimme taso on kansainvälisesti korkea. Sisäinen järjestys on ollut koko itsenäisyytemme ajan hyvä. Rikospoliisinkin taso on kansainvälisesti korkea rikosten selvittämisasteella mitattuna. Suojelupoliisin toiminnan tuloksellisuudesta ei historiallisestikaan saati nyt ole yhtä suurta kansallista yksimielisyyttä. Supo on jo luonteensakin puolesta valtion vallankäytön ytimen poliisi. Sen työn tuloksellisuutta on kansalaisen vaikea arvioida.

EU:n aikana ja erityisesti viimeiseksi kuluneen vuosikymmenen aikana järjestyspoliisin läsnäolo Suomen syrjäseuduilla ja yleensäkin maaseudulla on heikentynyt. On jo edesvastuutonta, että poliisin virkoja jätetään täyttämättä muka “tehokkuusvaatimusten” nimissä, kun todellisuudessa käy päinvastoin: teho heikkenee.
Poliisiylijohtaja Mikko Paateron haastattelussa tänään esittämä huoli poliisitointa uhkaavasta vaarasta on valtiojohdossa otettava vakavasti. “Turhaan” koulutetuissa, valtion “pettämissä” virkamiehissä saattaa ilmetä halua “hypätä tiskin toiselle puolelle” ja alkaa soveltaa taitojaan valtiota ja yhteiskuntaa vastaan.
Tämä koskee yleisemminkin valtion ja kuntien virkamiehiä. Nyt julkisuudessa oleva kuntien tuhoamissuunnitelma on vaarallinen. On uskomatonta, että tällaisella asialla ollaan juuri Kokoomuksen johdolla. Juuri kokoomuksen - Kansallisen kokoomuksen - johdolla on korostettu kansallisvaltion perusteita, joita ovat vahva aatteellisuus, kansallismielisyys, uskonnon arvostus ja kunnioitus, luotettava ja hyvä armeija ja poliisi.
Nyt näitä kaikkia alas ajetaan kokoomuksen johdolla - puolueen joka ei ole “luokkapuolue“. Puolue, joka ei uskalla edustaa ketään, ei edusta ketään eikä ole mitään. Tässä on juuri Kokoomuksen, Keskustan ja SDP:n ongelma. Keskusta ja SDP ovat tyhjinä tussahtaneet kasaan, samaa kohtaloa voi odottaa Kataisen kokoomukselle.

Heikko poliisi ja kehno armeija ovat kansanvallan uhka
On lopuksi syytä palauttaa mieliin, että vastaavanlainen välinpitämättömyys ja huolettomuus poliisin ja armeijan kehittämisen suhteen vallitsivat Suomessa 1920- ja 1930-luvuilla. Vastenmielisyys poliisia kohtaan syntyi Venäjän sortokaudella, jolloin santarmit piiskasivat ja ajoivat ratsuin päin ihmisjoukkoja. Itsenäistynyt Suomi varoi antamasta kuvaa kansalaisten vastaisesta poliisista, varsinkin kun poliittinen vasemmisto, sisällissodan hävinneenä, piti tiukasti poliisia silmällä.
Varsinkin Pohjois-Suomen syrjäseuduille oli vaikeaa saada päteviä poliiseja, ei edes päteviä nimismiehiä, koska työtä oli valtavasti ja piirit olivat laajoja. Ulosottotyöt, vakoilun tutkinta, kieltolain valvonta ym. köyhien, kadoista ja työttömyydestä kärsivien kansalaisten keskuudessa työskentely ei houkutellut hakeutumaan syrjäisiin virkoihin.
Niinpä poliisien ja jopa nimismiesten virkoja jouduttiin täyttämään epäpätevillä paikallisilla henkilöillä. Esimerkiksi vuoden 1928 lopulla oli Oulun läänin (=Pohjois-Suomi) 43 nimismiespiirin viranhaltijoista vain 18 lainopillisen koulutuksen saanutta; syrjäseuduille eivät pätevät hakeutuneet. Kun maailmanlaajuinen talouslama iski ja poliittinen kuohunta alkoi, monia ongelmatilanteita “tuttujen kesken” syntyi.

Nyt tuntuukin vastuuttomalta, että Pohjois- ja Itä-Suomen laajalta maaseudulta alas ajetaan virkamiehistö, joka on aina toimivan valtiokoneiston peruspilari. Valtion poliisit, käräjäoikeudet, kuntien lääkärit, oppikoulujen lehtorit ja peruskoulujen opettajat ja muut kuntien ja valtion virkamiehet viedään maaseudulta pois ja keskitetään suuriin kaupunkikeskuksiin, ei niinkään perus- kuin herrojen tehtäviin.
Kaikki ihmisten ja kylien ja paikkakuntien historialliset juuret revitään ja katkotaan. Kun ihmiset tätä kaikkea arvostelevat, heidän valituksensa halutaan painaa maahan ja heidän arvostelun oikeutensakin riistää. Kun tähän kritiikin torjumiseen liittyy ihmisten leimaaminen “rasistiksi” ja suvaitsemattomaksi, se syvästi loukkaa, koska rasismista ei ole kysymys, vaan omien oikeuksien puolustamisesta.

Kun yhteiskunta tuhoaa uskollisen, työteliään ja vastuuntuntoisen paikallisvirkamiehistönsä, se on hyvin heikko ottamaan vastaan vaikeat ajat, jotka väistämättä ovat Euroopassa ja Suomessakin edessä. Kun velkarahan saanti meilläkin tyrehtyy, vasta silloin aletaan mitata yhteiskunnan rakenteiden kestävyyttä.
Poliisin ja armeijan alasajo ovat erittäin harkitsemattomia ja vastuuttomia toimia. Tuntuu todella pahalta lukea uutisia, että armeijan miinat ja jopa rynnäkkökiväärit hävitetään, kun niitä on muka “liikaa“.
Näin toimivat “vastuunkantajat” eivät ole Suomen ja suomalaisten, vaan vieraan vallan asialla.