Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €


1.5.2012

Pelastakaamme edes lapsemme!

Vappuna on hyvä palauttaa mieliin vakava kansallinen ongelmamme: Suomen huostaan otetut lapset. Heitä on jo pitkälle yli 17.000 lasta ja nuorta vuoden 2010 tilaston mukaan, ja lisää tulee muutamia satoja joka vuosi, kiihtyvällä vauhdilla. Niin suomalaisia kuin ulkomaalaistaustaisiakin lapsia.

Huostaan otetun lapsen ja nuoren hinta yhteiskunnalle on laitoshoidossa noin 80.000 euroa, se on noin kahden sosiaalityöntekijän hinta vuodessa. Entä näiden hinta toisessa ja kolmannessa polvessa?

“Nykyinen toiminta on paitsi inhimillisesti järjetöntä myös mielettömän huonoa taloudenhoitoa”, sanoo Pelastakaa Lapset ry:n pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta (HS 30.4.2012).

Lasten huostaanotot kustannukset = lukioiden vuotuiset kulut

Hyvä vertauskohde kuluista saadaan, kun todetaan että lasten huostaanoton kustannukset ovat suurin piirtein yhtä kuin Suomen lukioiden vuotuiset ylläpitokustannukset. Jokainen kehitysalueilta lakkautettu lukio paikkaa lastenhuollossa repeävää kustannusten aukkoa. Jokainen kehitysalueelta lakkautettava peruskoulun alakoulu paikkaa sitä aukkoa, joka syntyy maahanmuuttajalasten kouluttamisesta heidän omalla äidinkielellään.

Maahanmuuttajalasten koulutus vie tunnetusti resursseja omilta lapsiltamme, koska raamit eivät kasva, vaan raha revitään olemassa olevasta budjettikehyksestä. Kaikki muut kansakunnat pyrkivät integroimaan maahanmuuttajat maahansa, mutta Suomi verovaroillaan edistää heidän syrjäytymistään. Maahanmuuttajakodin toki sopii siirtää omaa kulttuuriaan lapsilleen, mutta suomalaisen yhteiskunnan tulee antaa kaikille lapsilleen oman maan kansallinen kulttuuri. Se on tasa-arvoa, ja siten pyritään estämään syrjäytyminen.

Onni on integroitua ja selvitä elämässä. Monikulttuurisuuden ihanne on Suomessa viety liian pitkälle. Ihannoidaan ihanteettomuutta, epäjärjestystä ja kansallisten piirteidemme ja arvojemme hajoamista.

“Rasisti se joka rinnastaa asioita!” Kuulen jo tuon huudon.  Näin yksinkertaisestihan virallinen Suomi ongelmat lakaisee maton alle. Tosiasioista ei uskalleta puhua. Tosiasia on se, että Suomen omista lapsista ei saa puhua. Ensin vieraat, sitten omat - jos rahaa jää. Tämä on Suomen linja - kansallisen kuoleman linja.

Veltot poliitikot eivät uskalla korjata asioita

Tämä kasvatuksellinen ongelma, omien lastemme, kotiemme ja vanhempiemme hylkääminen räjähtää silmille. On ryhdyttävä toimiin, ja se on siviilien asia, koska poliitikoista ei siihen ole, koska ikäviä tosiasioita ei tunnusteta, koska pelätään menetettävän ääniä. Mutta tämä pelko on väärä, sillä nyt tulee ääniä sille, joka uskaltaa ajaa Suomen kansan ja valtion etua. On muodikasta ja hyvin tarpeellista olla kansallismielinen.

Sosiaaliviranomaiset ovat lujilla jo yksin huostaan otettujen lasten kanssa. Mainitun HS:n jutun mukaan yhdellä sosiaalityöntekijällä on keskimäärin 60-80 asiakasperhettä asiakkainaan, pahimmillaan jopa 125! Tämä on mahdoton tehtävä. Ihminen uupuu.

Mutta Kataisen hallitus jatkaa Vanhasen hallituksen virkamiesten vähennysohjelmaa ja ulkoistaa työt “yksityisille” kaveriporukoille. Säästöä ei tule. Kustannukset kasvavat ja asiat tulevat aikaisempaa huonommin hoidetuiksi. Kuten poliisissa, armeijassa ja terveydenhoidossa.

Kun kansa uupuu, demokratia romahtaa

Tämän kansan kohtalon kellot lyövät kaikissa keskeisissä ydinasioissa:  lasten ja vanhusten huollon laiminlyönnissä ja verollista työtä tekevien rehellisten ihmisten yliverotuksessa ja uupumuksessa. Kun veronmaksajat ajetaan loppuun, silloin koko yhteiskunta romahtaa. Niin myös kansanvalta.

Tämä tilanne on vielä pahempi kuin sodanaikaisen ja jälleenrakennuskauden yhteiskunnan tila. Silloin kansakunnalla oli raadannalleen selkeä motiivi ja päämäärä: kansan pelastaminen uhkaavan neuvosto-orjuuden edessä. Toinen tärkeä seikka oli se, että johtajat seisoivat kansan edessä raataen itsekin ja omalla esimerkillään johtaen. Nyt johtajamme, niin politiikassa, virkamiehistössä kuin talouselämässäkin, ovat usein itsekkyydessään kelvottomia esimerkkejä. Lisäksi nyt tulee se, että raadannalla ei näytä olevan loppua ja mikä pahinta, joudumme raatamaan meille vieraiden kansojen - tai pikemminkin niiden pankkien - hyväksi. Niiden pohjattomaan kaivoon.

Taloa on korjattava perustuksesta - lapsista! - aloittaen

Mikä eteen? Lasten ja perheiden asia on otettava ensimmäiseksi asiaksi maassamme. Vanhemmat on saatava tajuamaan, että lapset on kallein asia maailmassa. Kun lapsia hankkii ja  saa, heistä on kannettava vastuu. Kaikista ei lasten kasvatukseen ole, monestakin syystä, eikä aina yksin itse aiheutetusta syystä johtuen, mutta kyllä suuri osa huostaan otetuista tapauksista on varmaankin omastakin syystä aiheutuvia. Mutta “yhteiskunnallisia syitä” ovat vanhempien syrjäytyminen, huono koulutus, työttömyys ja päihteet - kaikki ehkä jo monessa polvessa ilmenneitä asioita. Ei niistä perhe omin voimin ylös pääse.

Ihanteeksi raitis, työteliäs ja yhteiskuntavastuustaan tietoinen kansa

Eräs syy syrjäytymiskehitykseen on yhteiskuntamme liian salliva asenne päihteisiin ja liian salliva asenne laiskotteluun. Yhteiskunnan aina läsnä olevaa turvaverkkoa on painotettu jo liian monessa sukupolvessa. Velttous ei ole enää häpeä, ei myöskään yhteiskunnan vastuulle heittäytyminen. Kun se isketään jo alakoulussa päähän, on itsevalintaisen syrjäytymisen siemen kylvetty.

On vaihdettava levyjä, on ryhdyttävä korostamaan ja suorastaan vaatimaan omavastuuta. Yhteiskunnan on myös muutettava asenteita maailmanparantajan roolissaan: oman suun on oltava lähempänä kuin kontinsuun. Ensin oma kansa, sitten muukalaiset, jos varoja jää.