Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €


22.1.2014:

"Kuusamo tarvitsee kaivosteollisuutta"

Rukan seudun matkailuväki on julkisuudessa innokkaasti puolustanut etujaan, viimeksi Rukakeskus Oy:n Mia Porkkala Kalevassa 22.1.2014. Keskustelussa on kovin vähälle huomiolle jäänyt Kuusamon rikkaiden malmivarojen Kuusamolle menneisyydessä, nyt ja tulevaisuudessa tarjoama työja hyvinvointi. 

Kivenjalostus on liippateollisuuden myötä antanut leipää ja särvintä läpi Kuusamon talonpojan historian eli 1600-luvun lopulta toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan asti. Maa- ja karjatalous tarvitsi viikatteiden, sirppien, puukkojen ja keritsimien takojia, seppiä, tekemään hyviä työvälineitä ja kunnon kovasimia näiden teroittamiseen. Sirniön sepät olivat tunnetuimmat ja taitavimmat Koillismaalla. Taivalkoski olikin mm. puukkojen melkoinen viejä ulkomaillekin. 

Kuusamossa taas hyvien raaka-aineiden ja yrittävien ihmisten ansiosta kehittyi laaja liippojen käsiteollinen, sitten koneteollinen valmistus. Kuusamon kolme liippatehdasta tyydyttivät koko Pohjois-Suomen tarpeen ja maamme ulkomaanviennistäkin puolet. Kuusamon liippojen ulkomaanviennin arvo oli yli 1 milj. markkaa vuonna 1937. Työpaikkoja Kuusamon tehtaissa Jyrkänkoskella ja Saunakoskella oli yhteensä 120-130.  Viennin merkityksestä saa kuvan, kun todetaan, että Kuusamon kunnan vuosibudjetti tuolloin oli 4-5 milj. mk. Kivenjalostuksen tasokkuutta kuvaa viennin ohella se, että Jyrkänkosken kivitehtaalla valmistettiin mittava määrä lattialaattoja v. 1931 valmistuneeseen Suomen eduskuntataloon. Rautatietä odotellessa liipanvienti työllisti runsain määrin hevos- ja sittemmin autorahtimiehiä.

Kuusamo on ollut kauan tunnettu malmirikkauksistaan. Kesillä 1847 ja 1848 Kuusamossa suoritetuissa malminetsinnöissälöydettiin lukuisia pieniä kultaesiintymiä, jotka kuitenkaan silloisissa oloissa eivät johtaneet kaivostoimintaan. 1850-luvulla aloitti pieni kuparikaivos Paanajärvellä. Kaivos oli toiminnassa vielä 1870-luvun lopulla. Helmenpyyntiä harjoitettiin vielä 1900-luvulla. Malminetsintä jatkui vilkkaana 1930-luvulla. Paanajärvellä tehtiin laaja kaivosvaraus alueen runsaiden kuparivarojen hyödyntämiseksi. Kaivoksien avautumista odotettiin, jahka saadaan rautatie. V.1934 rataa ryhdyttiin  rakentamaanväärästä suunnasta Kontiomäeltä Taivalkoskelle. Tämä oli raskas tappio Oulun-Kuusamon välin väestölle, puutavaran viennille ja odotetulle kaivostoiminnalle.

Vuosien 1940 ja 1944 rauhansopimukset runtelivat pahasti Kuusamon ja vielä pahemmin Sallan talouselämän edellytykset. Runsaat malmivarat jäivät hyödyntämättä. Liippakivilouhoksista toinen,  Kuivajärven louhos, jäi rajan taa, Laajusvaara jäi vielä Suomelle. Kivenjalostukselle olisi edelleenkin hyvät mahdollisuudet, mutta maatalouden alasajon alettua Kuusamon päättäjien päähän ei ole viimeksi kuluneina vuosikymmeninä mahtunut muu kuin matkailu.

Kannattaisikin tutkia, missä määrin kuusamolaiset päättäjät ovat ajaneet omaa bisnestään keskittämälläkunnan voimavarat Rukalle ja näivettämälläKirkonkylän ja sivukylät. Rukakeskus Oy ja EVO voisivat selvityttää, miksi Kesälahti on saastunut. Kun tämä suuri ikuisuuskysymys on ratkaistu, Rukakeskuskin voisi ehkä uskottavammin ajaa omaa etuaan ja omalla tunturiraiskiollaan huudella puhtaan luonnon perään. Kaivoskysymyksestä kannan lausuminen kuuluu enemmänkin kuusamolaisille itselleen kuin vieraille paikkakunnille mahdolliset veronsa maksaville yrityksille.