Matti Kyllönen: Pohjois-Suomen varhaissosialismi.
Lectio praecursoria 16.12.1995. Jyväskylän yliopisto.

Julkaisen tässä aikanaan julkaisematta jääneen esipuheeni väitöstilaisuuteeni Jyväskylän yliopistossa 16.12.1995. Sen julkitulo on tullut taas ajankohtaiseksi nyt, kun syntyvyys on maassamme alentunut niin, ettei ”liikaväestöä” enää ole sijoitettavaksi asutustoimintaan, kuten vielä 1960-luvulle asti tapahtui. Alhainen syntyvyytemme ja runsas maahanmuutto ovat nostattaneet maahamme monia taloudellisia, kulttuurisia ja turvallisuusongelmia, jotka vaativat nyt ratkaisua.

Puheenvuoroni väitöksen alussa oli seuraava; väliotsikot lisätty tässä:

Poliittisen käyttäytymisen tutkimusmetodista
Väitöskirjani nojaa metodiltaan yhteiskuntatieteiden käyttämään sosiaalisen ekologian menetelmään. Sen mukaan, Rudolf Heberleen nojautuen, tutkimusalueen maantieteelliset piirteet – maaperä, luonnonolot, liikenneyhteydet jne. - määräävät alueen taloudellisen kehityksen, tämä puolestaan elinkeinot ja luokkarakenteen sekä poliittisen rakenteen ja reaktiot yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Näistä johtuvat tiettyjen sosiaalisten liikkeiden ja poliittisten ryhmitysten pysyvyys alueella.

Tunnettu tosiasia on, että poliittinen käyttäytyminen on Pohjois-Suomen oloissa ollut jokseenkin staattista läpi vuosisatamme. Käyttäytymisen syitä on haettava 1900-luvun alusta, ensi vaaleista lähtien. Siksi käsillä oleva tutkimus on rajattu vuosiin 1900-1910. Valtiotieteissä on tilastollisin analyysein pyritty selittämään tiettyjä käyttäytymisalueita siinä kuitenkaan vakuuttavasti onnistumatta, koska pelkät tilastot jättävät itse ihmisen liian vähälle huomiolle. Siksi olen olettanut, että historiantutkimuksen menetelmin päästään kenties luotettavampiin tai ainakin inhimillisesti katsoen ymmärrettävämpiin tuloksiin. Tämän vuoksi ekologinen menetelmä on tässä tutkimuksessa viety poliittisen tradition syntytilanteeseen.

Luonto määräsi elinkeinorakenteen, se puolestaan luokkarakenteen ja puoluemuodostuksen
Pohjois-Suomen elinkeinorakenne nojasi tutkimusaikana metsään ja maahan. Siltä pohjalta nousivat elinkeinot ja luokat. Maatalous oli vahvaa rannikolla, siellä oli myös vankka teollisuus. Idässä ja pohjoisessa oltiin maa- ja metsätalouden varassa. Luokka- ja poliittinen rakenne määräytyi tältä pohjalta.

Sahat ja sahataajamat sekä työväenluokka syntyivät jokien varsille ja jokisuille. Rautatieverkostosta tuli tärkeä elämänväylä. Syntyivät radanvarsitaajamat, niihin teollisuutta, palveluja, ammatteja, luokkia. Kaupungit Oulu, Kajaani, Kemi ja Tornio kasvoivat.

Oulun läänistä Koillismaa ja perimmäinen Lappi jäivät jokseenkin kokonaan vaille teollisuutta ja teollisuustyöväkeä.

Taloudellisissa oloissa onkin koko varhaissosialismin ydin. Työväenliike muuttui sosialismiksi vuoden 1903 paikkeilla. Porvarit heitettiin ulos työväenyhdistyksistä viimeistään suurlakon 1905 jälkeen. Siksi sosialismi Pohjois-Suomessa alkoi oikeastaan vasta suurlakosta, jonka tiimellyksessä perustuslaillinen rintama hajosi ja puolueet syntyivät. Ensimmäisissa kansaneduskunnissa olivat luokkayhteiskunnan piirteet.

Teollisuuspaikkakuntien työväenyhdistykset sosialismin linnakkeita
Työväenyhdistykset ja ammattiyhdistysliike olivat sosialismin levittäjiä ja linnakkeita. Turvallinen toimeentulo, rahapalkka, joukkovoima, demonstraatiot, lakot ja agitaatio olivat liikettä ylläpitävä ja laajentava voima. Sosialistisen työn aktiivisuus ja jäsenmäärä ovat jokseenkin suoraan verrannollisia vaalimenestykseen.

Sosialistinen traditio syntyi vahvimpana sinne, missä toiminta oli aktiivisinta. Punainen vyöhyke kulki radan vartta ja rannikkoa pitkin Ouluun ja Kemiin, Kemijokivartta edelleen ylös Kuolajärvelle ja Sompioon. Myös Kainuun vesistöalueella oli oma vyöhykkeensä, joka yhtyi Oulujärvellä rannikolta tulevaan punavyöhykkeeseen. Karkeasti ottaen punainen alue noudatti puunhankinta-aluetta, kauimmat pesäkkeet olivat Lapin jokien latvoilla. Poikkeuksen teki Iijokialue, jonka latvat sekä itään laskevien jokien Kuusamon ylängön alueet jäivät jokseenkin vapaiksi sosialismista. Myös Rovaniemen seutu oli voittopuolisesti valkoinen. Näiden alueiden sosialistiset tukikohdat ja niiden iskujoukot olivat heikot ja niitä vastassa olivat vahvat porvarilliset voimat.

Lyhyesti voi sanoa, että sosialismi levisi alueille, missä oli moniarvoinen luokkayhteiskunta ja luokkatietoinen, taloudellisesti varsin riippumaton työväki. Sosialismi ei päässyt sinne missä oli vielä vahva yhtenäiskulttuuri ja agraarinen talous. Taloudellisesti epävapaa työväki, jonka leipä oli talonpojan kädessä, ei herkästi lähtenyt hölkyilemään muutamien harvojen, seutukunnalle liihoitelleiden lentojätkien kelkkaan.

Suurlakko 1905 käynnisti puoluemuodostuksen; pohjoisen savotta- ja uittotyömaat radikalismin pesäkkeitä
Poliittisten alueiden synnyssä oli suurlakolla keskeinen merkitys. Mitä jyrkempää oli suurlakon aikainen toiminta, sitä punaisempi paikkakunnasta yleensä tuli. Radikaaleinta toiminta oli pohjoisessa vaalipiirissä, Kemi-Tornion ja Kuolajärven alueella.

Kemi-yhtiön lakot 1906-07 olivat käyttövoimana koko Pohjois-Suomen sosialismille tutkimuskaudella. Niissä oli kysymys koko Pohjois-Suomen poliittisesta suunnasta. Lakkoliikkeen johto oli Helsingissä, kysymys oli siis osin myös valtakunnallinen. Sosialistinen agitaatio koulutti ja heitti kentälle useita tuhansia agitaattoreita, joilta kuitenkin puuttui maaseutuolojen tuntemus. Osittain siksi maaseudun valloitus epäonnistui.

Pohjois-Suomen poliittinen taistelu vuosina 1905-08 näyttäytyy tutkimusaineiston valossa taisteluna yhteiskuntajärjestelmästä. Tavoitteena oli murtaa koko kapitalistinen järjestelmä, murentaa ensin työkuri ja ottaa sitten työnjohto- ja muu valta työpaikoilla työläisille. Työtä annettiin vain järjestäytyneille työläisille, jotka maksoivat veroa ammattiyhdistysliikkeelle. Tämä tavoite ei koskenut vain metsätyömaita ja sahoja, vaan se haluttiin ulottaa myös VR:n ratatyömaille. Kaikkialla lakot päättyivät yleisesti ottaen lakkolaisten ja sosialistien tappioon.

Talonpoikainen yhteiskunta porvarillisine arvoineen laannutti sosialismin
Miksi näin? Rehentelevällä ja yliampuvalla käytöksellään sosialismi sai vastaansa koko pohjoissuomalaisen valtakoneiston, porvarilliset puolueet, tiedotusvälineet, ei-sosialistisen yhdistystoiminnan jne. Kysymyksessä nähtiin olevan koko talonpoikais- ja porvarillisen yhtenäiskulttuurin olemassaolo. Lakonurtajiksi saatiin Kristillisen työväenliiton jäseniä ja talonpoikia mm. Koillismaalta. Viimeksi mainitussa oli savottoja ja työpaikkoja yleensäkin vähän. Heille kelpasi työ kuin työ. Myös aatteellisesti tämä sopi vanhoillislestadiolaisen alueen väelle.

Porvarillinen lehdistö toimi selkeästi Pohjois-Suomen talouselämän äänitorvena ja osoitti ihmisille, ettei maan kilpailukyky kestä holtitonta palkkapolitiikkaa ja huonoa työkuria. Oulun jo vuosikymmeniä vanha työvenliike oli oppinut, että maltillinen palkkapolitiikka tuo parhaan tuloksen myös työläisille. Oulun työväenjohtajat jopa varoittelivat jäseniään lakkohankkeista.

Pohjois-Suomen poliittisessa kentässä erottui erilaisia muutosvoimia. Rannikkoseutu koko pituudeltaan edusti uudenlaista poliittista urbaanista muutosliikettä. Se kanavoitui sosialidemokratiaan ja nuorsuomalaisiin, osin maalaisliittoon. Pysyvyyttä edustivat vanhasuomalaiset, joka oli riutuva puolue. Muutosvoiman vyöhyke jatkui pohjoisen savotta-alueille, jossa se ilmeni jyrkkänä sosialidemokratiana ja perimmäisessä Lapissa vahvana porvarillisuutena, nuorsuomalaisuutena. Itänen osa lääniä, Koillismaa ja Rovaniemen seutu, oli konservatiivista. Se nojasi kaikkein pisimpään suomettarelaisuuteen ja sittemmin maalaisliittoon. Kainuussa radikalismi purkautui maalaisliitossa ja sosialismissa, osin nuorsuomalaisuudessakin.

Mistä sosialistit saivat kannatuksensa?
Perinteisen historiantutkimuksen menetelmin voidaan työväenyhdistysten ja ammattiyhdistysliikkeen lähteisiin nojaten osoittaa, että kannattajien ydinjoukko tuli työväestöstä ja heidän perheenjäsenistään. Kaupungeissa kannattajat tulivat teollisuudesta ja palveluista, maaseudulla teollisuudesta ja maataloustyövestöstä.

Tietokoneajoilla on ollut mahdolllista kartoittaa tarkemmin puolueiden kannatusta. Elinkeinotilastoja verrattaessa puolueiden kannatukseen ilmeni, että koko Pohjois-Suomen aineistosta oli sosialismin kannattajia vaikeahko jäljittää, koska alueen erot ovat niin valtavat. Vaalipiiritasolla liikuttaessa ilmeni, että tulokset menevät jokseenkin yksiin perinteisen historiantutkimuksen kanssa. Sosialismia kannattivat työläiset, ammattia vailla olevat, maa- ja sekatyöläiset ja eräissä palveluissa olevat. Tulos oli selkein eteläisessä vaalipiirissä, mutta selkeästi hämärämpi pohjoisessa ja Lapin vaalipiirissä, joiden luonnonolot ja elinkeinotkin jo vaalipiirin sisällä poikkesivat suuresti toisistaan.

Mitattaessa omaisuuden ja toimeentulon lähteiden osuutta äänestyskäyttäytymiseen ilmeni, että mitä pitempään paikkakunnalla oli ollut suuri turvattoman väestön määrä, sitä varmemmin äänestettiin sosialisteja. Mutta turvattomista osa suuntautui myös porvaripuolueisiin, suomalaiseen puolueeseen ja nuorsuomalaisiin. Talollisten palveluksessa oleva palvelusväki äänesti isäntiensä tavoin, paitsi rannikkoseudulla, missä sosialismin tukipilarit olivat vahvat. Paikoitellen maaseudulla maatalousväestö ja turvattomat eivät kuitenkaan äänestäneet sosialisteja, vaan mieluummin porvaripuolueita.

Ekologinen menetelmä yhtyneenä nykyaikaiseen tietokonemittaukseen näyttäisi antavan Pohjois-Suomen sosialisnille varsin selkeät kasvot ja selityksen siihen, miksi tietynlainen sosialistinen perinne syntyi. Se syntyi 1900-luvun alun sosiaalis-taloudellisen tilanteen pohjalta, siis juuri siten kuin ekologinen tutkimusmenetelmä edellyttää. Silloin käyty suuntataistelu oli niin ankara, että se jätti niin syvät ja pysyvät jäljet ihmisten poliittiseen muistiin ja ”perimään”, että tästä käyttäytymismallista tuli pysyvä, äidin maidossa imettävä traditio.

Sosialismi sai voimansa ihmisten kärsimyksistä ja uskoi luovansa paremman yhteiskunnan
Mitä johtopäätöksiä voidaan tämän tutkimuksen perusteella tehdä? Sosialismi syntyi 1800-luvun ihmisten kärsimyksistä. Sorretut halusivat oloihinsa parannusta, vaikkapa väkivallan kautta. Pohjois-Suomen sosialismi näyttäytyy kärsivien ihmisten suurena joukkoliikkeenä, jonka käynnisti etelämpää kohti pohjoista lähtenyt enimmäkseen irtain ja turvaton väki.

Mukana oli paljon pyrkyreitä, onnenonkijoita, eduskuntaan haluavia oman edun tavoittelijoita ja maksusta sekasortoa havittelevia, mutta ydinosa heistä lienee ollut sellaisia, jotka vakavasti uskoivat sosialismin lupaamaan parempaan yhteiskuntaan, joka siintää jossakin taivaanrannalla, jos ei vielä minulle, niin ainakin jälkipolville.

Väkeä tuli paikoin, esim. Kuolajärvelle niin paljon, ettei yhteiskunta kyennyt sitä sulattamaan eikä sitä saatu maahan sitomalla rauhoitetuksi. Radikalismin mursi yhteiskunnan pilarit.

Pohjois-Suomessa sosialismi törmäsi täällä jo olevaan uskontoon, vanhoillislestadiolaisuuteen ja herännäisyyteen, jotka olivat seudulla jo ennemmin. Pelkistäen voi saanoa, että, sikäli kuin kysymys oli valtavasta maaseudusta, syntyi ”kahden taivaan” ja kahden luokan, työväestön ja talonpoikaiston, välinen kamppailu, jossa talonpoikainen yhteiskunta ja markkinatalous perivät voiton.

Pohjois-Suomi kykeni kotouttamaan radikaalit etelän tulijat yhteiskunnan rakentajiksi
Tänään, jolloin sosialismi näyttää hävinneeltä ja markkinatalous päivä päivältä koventaa otettaan, kannattaisi katsoa näihin vuosisadan alun vuosikymmeniin. Silloin oli kolmannes, paikoin jopa yli puolet väestöstä, sysätty hyvinvointiyhteiskunnan ulkopuolelle, kylmyyteen. Nyt liikutaan pohjoi-sessa työttömyysporosenttien kanssa kohta samoissa lukemissa. Turvaton ihminen on taas heikoilla.

1900-luvun alussa oli pohjoinen ”reservaatti”, jonne ”liikaväki” saatettiin työntää nälkäpalkalla toimeentuloaan kiskomaan. Onneksi Suomi kykeni, lähes viime vuosikymmeniin asti jatkuneen asutustoiminnan kautta, sitomaan liikaväestön maahan ja rauhoittamaan rauhattomat.

Nyt ei ole tätäkään varaventtiiliä olemassa, ja tarpeettomia ihmisiä tehdään koko ajan lisää. Tämän liikaväestön ongelma saattaa jossakin vaiheessa räjähtää silmille, niin kuin se levisi tutkittavan ajan työtaisteluissa ja uudelleen kansalaissodassa.