Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €


17.3.2015

Pohjois-Pohjanmaan maakuntahenki hakusessa

Päätoimittaja Kyösti Karvosen pääkirjoituksessa (Kaleva 15.3.2015 ”24 vuotta, vain viisi ministeriä”) nostettiin esiin Pohjois-Pohjanmaalle elintärkeä asia, ministerivaje. Erääksi syyksi vajeeseen mainittiin maakunnan suurimman puolueen keskustan kyvyttömyys nostaa muita pidempiä edustajia sekä piirin tapa syrjiä Oulua. Jos näin on, niin miksi? Miksi maakuntamme ja koko Pohjois-Suomi on kovin heikko puolustamaan itseään?

Luonnonolot eivät tue yhtenäisen maakunnan tavoitetta. Läntinen osa on lakeutta, koillinen osa ylämaata. Koillista osaa maakunnasta sanottiin vielä sata vuotta sitten Ylimaaksi, vuodesta 1926 alkaen Koillis-Pohjanmaaksi, joka perusti omat maakuntapäivät. Vasta 1950-luvulla alkoi vakiintua nimi Koillismaa. Nykyisin se käsittää enää Kuusamon ja Taivalkosken.

Miksi maalaisliittolais-keskustalainen Pohjois-Pohjanmaan maakunta ei ole pitänyt köyhimmästä ja syrjäisimmästä alueestaan huolta? Miksi Koillis-Pohjanmaan maakuntapäivät ovat ajat sitten lakanneet?

Menneisyydessä oli toisin. Luonnonrikkauksiltaan rikas Ylimaa oli läänin pääkaupungin Oulun näkökulmasta tavoiteltu. Oulun teollisuus ja palvelut havittelivat alueen työvoimaa, metsiä, malmeja, riista- ja kotieläintuotteita. Puutavarayhtiöt yhdessä metsähallituksen kanssa ulottivat lonkeronsa vedenjakajan tuolle puolen. Livon ja Vanttajankannaksen yli hinattiin puutavaraa kaukaa Kitkalta ja Kuusamo- ja Muojärviltä asti uitettavaksi Ouluun. Kitka- ja Oulankajokilaaksojen puita uitettiin Vienanmerenrannan sahoille, kunnes vuoden 1918 sota sulki rajan ja kauppa sinne pysähtyi. Koillisen rajaseudun kunnista tuli nälkämaata. Ikivanha Oulun–Kuusamon–Vienanrannan kauppatie katkesi.

Tämän kauppatien kehittämistä oli esitetty 1870-luvulta lähtien. Tiehanke Kuusamo-Paanajärvi pantiin Kuusamon kunnassa vireille 1871 ja tiehanke Kuusamo–Paanajärvi–Valkeameri 1878. Kuntakokous perusteli ”Koudan tahikka Kieretin kaupunkiin” ulottuvaa tietä sillä, että ”elon veto sen kautta tulee paljon helpommaksi kuin Pietarista päin.” Yhteydet Pietariin olivat siis vahvat.

Maantie Kuusamosta Paanajärvelle ja Tavajärvelle valmistui 1896. Oulun–Kuusamon–Valkeanmeren rautatiehanke käynnistettiin Kemin tuomiokunnan talonpoikaisedustajien toimesta 1897. Ylimaan kuntien yhteinen rautatielähetystö matkasi Helsinkiin 1906. Yksikamarisessa eduskunnassa kansanedustajat Juho Vaarala (suom. 1907-1917) ja Kaarlo Hänninen (ml. 1924-1939) toimivat ansiokkaasti asian hyväksi.

Oulun kaupunki, Ylimaan kunnat ja läänin kansanedustajat tukivat Oulun–Kuusamon ratahanketta jokseenkin yksimielisesti, mutta unelma radasta meni karille helmikuussa 1934, jolloin eduskunta äänin 151–26 teki päätöksen Kontiomäki–Taivalkoski radasta. Päätöksen taustalla oli metsähallituksen 1930 muuttunut kanta. Valtio alkoi tavoitella Ylä-Kainuun ja Koillismaan metsiä Itä-Suomen tehtaiden tarpeisiin. Maalaisliiton ryhmä hajosi enemmistön asettuessa Kontiomäen radan kannalle. Koillismaalla petyttiin puolueeseen.

Tämä ja muut ongelmat – mm. Kuusamon kunnan ja Kuusamon Osuuskaupan läheinen yhteistyö – aiheuttivat poliittisia lommoja maalaisliiton kannatukseen. Vuoden 1933 eduskuntavaaleissa pienviljelijät saivat Kuusamossa 14.8% kannatuksen. Vuoden 1936 eduskuntavaaleissa pienviljelijät saivat Kuusamossa 11.3 %, Taivalkoskella 29.6 %, Posiolla 21.5 %, Ranualla 10.9 % ja Pudasjärvellä 53,9 %. SDP:n kannatus 1936 oli Kuusamossa 3.4 %, mutta Taivalkoskella peräti 14.2 %. Maalaisliitolle hankala Kuusamon Kirkonkylä äänesti 1933 SDP:lle 24.6 % kannatuksen. Vaaliliitossa olleet Kok. ja IKL saivat yhteensä 22.1 % kannatuksen. Maalaisliiton osuus Kirkonkylässä oli vain 32.4 %.

Kirkonkylä oli maalaisliitolle ongelma, kun se äänesti jatkuvasti ”väärin”. Valtio tarjosi Kuusamon Kirkonkylälle vuosina 1909 ja 1926 kauppalan asemaa, mutta kunta torjui sen. Vasta 1980-luvulta lähtien keskustapuolue on Kirkonkylän kukistamisessa onnistunut.

Euroopan unionin aikana Koillismaa on jäänyt Pohjois-Pohjanmaan takamaaksi. Teollisuutta ei tavoitella, on vain kapea-alainen matkailu vaalittavana.

Suomesta piti EU:n myötä tulla ”maakuntien Suomi”, jolloin maakunnat hoitaisivat asiansa suoraan Brysseliin.

Toisin on käynyt. Toimettomat maakunnat kuihtuvat. Kun ei ole valtakunnalle mitään annettavaa, ei ei pärjätä ministeritaistoissakaan.

Kiitän Kalevan uutta päätoimittajaa yrityksestä puhaltaa hiillos henkiin. On palattava tekemään tuotteita ja avaamaan historiallisia kauppareittejä Vienaan ja Jäämerelle.

Lähteet: Matti Kyllönen, Pohjois-Suomen varhaissosialismi. Diss. JY 1995 ja Matti Kyllönen, Verellä lunastettu maa. Kuusamo 1918–1939. Itä-Karjalan Kustannus Oy, 2014.