A. Stubbille kolme pointtia pohjoisesta
Asioita positiivisesti tiivistävälle pääministeri A. Stubbille ja hänen johtamalleen Etelä-Suomen hallitukselle ”kolme pointtia” pohjoisen Suomen näkökulmasta. Nämä ovat työ ja leipä, sivistys ja turvallisuus.
Ensiksi työ ja leipä. Pohjoisen Suomen erämaat on valtion myötätoimin vallattu maanviljelykselle ja eurooppalaiselle kulttuurille noin viidensadan vuoden kuluessa tavoitteena kansallisen elintilan ja toimeentuloon liittyvän omavaraisuuden laajentaminen. Tavoitteet varsin hyvin saavutettiin 1900-luvun lopulle tultaessa.
Suomen liityttyä EU:hun asiat ovat kääntyneet huonommaksi. Työ on suurelta osin kadotettu, työvoima on menetetty, infra on rappeutunut, yhdyskunnat hiipuneet, metsien, maiden ja kiinteistöjen arvot ovat romahtaneet ja palvelut heikentyneet tai kokonaan loppuneet.
Syynä tähän on, että kansalliset voimavaramme ovat suunnatut meille vieraisiin maihin ja että verotus ei toimi ja valtion ja EU:n tuet suuntautuvat muualle. Olemme nettomaksaja – velkarahalla.
Viimeinen kurjuuden pisara on hallituksenne, joka mielestäni ei enää ole Suomen hallitus, vaan pääkaupunkiseudun, Tampereen ja Turun seutujen aluehallitus, jonka ohjelmaa hyvin kuvaa ”Pisararata”, mikä osuvasti symboloi syrjä-Suomesta imettyä viimeistä verenpisaraa.
Syystä aluehallituksenne iloisesti hymyilee. Meille hymynne kuitenkin näyttää irvistykseltä.
Toinen pointti on sivistyksen hävittäminen. Kouluja on tapettu pikatahtia. Nyt ovat tappolistilla lukiot. Kuitenkin J. V. Snellmanin, J. L. Runebergin ja E. Lönnrotin päivistä lähtien juuri vaikeina aikoina on panostettu sivistykseen. Köyhä ja syrjäinen Kuusamo perusti lama-aikana 1930 oppikoulun kannatusyhdistyksen ja vihdoin 1950-luvulla sai 8-luokkaisen oppikoulun.
Syrjäseuduilla kasvaneet ovat olleet kansamme keskeinen työvoima niin ruumiin kuin hengenkin työssä. Nyt pohjoinen on imetty työvoimasta kuiviin. Jäljelle jääneet on häväisty syrjäytymisellä ja vierasmaalaisten ihmisten tuonnilla. Omaa kansaa voi tuskin alempiarvoisemmin kohdella.
Kolmas pointti on turvallisuuden heikentyminen. Rakkaus isänmaahan, maan puolustuskyky ja -tahto ovat korkealla silloin, kun kansalaiset kokevat isänmaansa puolustamisen arvoiseksi. Köyhänäkin aikana vuosien 1918 ja 1939-1945 sodissa kansamme puolusti maataan ja säilytti itsenäisyytensä. Nyt rajaseudut ovat lähes tyhjät ihmisistä ja armeijaa on heikennetty.
Kalmarin unioni tuhoutui kansan eriarvoisuuteen, oman kansan sortamiseen ja vierasmaalaisten ylentämiseen. Kansanpuolue kukisti vierasmaalaisuutta ihailevan aatelin. Alkoi kansallisen Suomen rakentaminen.
Hallituksenne seisoo vedenjakajalla: se joko kääntää maan suunnan kohti oikeudenmukaisempaa Suomea tai syventää maan ja kansan kahtia jakautumista ja alistumista euroaatelin veroikeeseen.