Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €


28.5.2012:

Petojen hyysääminen on mennyt liian pitkälle

Sain viime lauantaina iltapäivällä mökkitielläni Kuusamon itäselkosessa matkaseuraa isokokoisesta karhuemosta, joka kahden pentunsa kanssa marssi edelläni runsaan sadan metrin päässä matkalla menosuuntaan, länteen. Autoni nähtyään elukat lähtivät pinkomaan edelläni maantiellä niin että soratie pölisi.

Ajoin perässä. Pääsin noin sadan metrin päähän matkalaisia, kun karhurouva kääntyi autoani kohden, ärjäisi ja katosi pennut perässään metsään. Pysäytin auton ja katselin metsään päin, mutten niitä enää nähnyt. Isokokoisen miehen kengän mittaiset, pitkin kynsin varustettujen jalkaterien jäljet ynnä pienempien pentujen piskuisen jalan jäljet tiellä todistivat, että siitä otukset menivät.

Kun tästä mökkinaapureilleni kerroin, syyksi karhujen näin röyhkeään esiintymiseen arveltiin  Kuntivaaran itäpuolella valtakunnanrajan pinnassa oleva karhujen syöttöpaikka ja siihen liittyvä turistibisnes. Kun karhuja syötetään, ne tottuvat ihmiseen ja ihmisen antamaan ruokaan. Karhun ruokapöytä houkuttelee ruokavieraita rajan takaa. Ne eivät lopu.

Paanajärven, Tavajärven, Kuntivaaran ja Laajusvaaran seudut ovat olleet karhujen vankkaa esiintymisaluetta satoja vuosia. Vielä 1930-luvulla jouduttiin kesilläkin järjestämään karhujahteja, kun kevättalvella pesissä synnyttäneet karhut lähtivät keväällä nälkäisinä liikkeelle. Paastonneet ja pentujaan imettäneet emot olivat huonossa kunnossa ja tankkasivat kehonsa varastoja ahneesti pitkälle kesään.

Vielä 1960-luvulla kaadettiin Kuntivaaran-Laajusvaaran alueelta useita karhuja kesissä. Rajamiehet ja muut pyytäjät sanoivat, että Venäjältä tulijoita riittää. Niin nytkin, ja varsinkin kun niitä valmiisiin ruokapöytiin houkutellaan. Järjestelmän vaihdos Venäjällä ei ole karhujen määrään ainakaan vähentävästi vaikuttanut.

Kun olen tästä kokemuksestani naapureille kertonut, poikkeuksetta on tapahtuma herättänyt turvattomuutta ja pelkoa. Merkkejä karhuista on nähty usein, mutta näin röyhkeitä kulkijoita ei liene ennen tavattu. On vajaa kymmenen vuotta siitä, kun loma-asuntojen läheltä samaisen Honkivaaran tien varrelta löydettiin lumien sulattua tupelle vedetty poron nahka ja takakoparat. Talvesta nääntynyt poro oli kokenut tiensä pään nälkäisen karhun hampaissa ja kynsissä. Poromiehille tuskin aina jää tapetuista eläimistä mitään todistetta.

Suomessa on petojen suojelu ja hyssyttely viety kohtuuttomuuksiin. Brysselistä käsketään ja Helsingissä totellaan paikallisten ihmisten tahdosta ja turvallisuudesta piittaamatta. Susia, karhuja ja muita petoja on liikaa. Tämä kevät lienee peräti poikkeuksellinen. Mökkimaisemissamme en ole nähnyt yhtään poroa tänä kesänä. Vaikka niistäkin on riesaa, nyt pelottaa, että kun porot on syöty, milloin on ihmisten vuoro?

Paikalliset asukkaat ja loma-asujat maksavat veroja ja tuovat ostosten myötä kaupoille rahaa ja valtiolle arvonlisäveroja. Kyllä valtion ja kunnan on huolehdittava ihmisten turvallisuudesta ja säädeltävä valokuvausturismia niin, ettei yksien rahanhimon tyydyttäminen ole uhaksi toisten turvallisuudelle.

Betonibunkkereissa on turvallista piileskellä ja ottaa asiakkailtaan maksu petonäyttelijäin esityksistä.

Reilumpaa olisi mennä kohtaamaan peto kasvotusten ja laukomaan siinä kuvia. Se olisi tosimiesten matkailua. Tämä nykyinen on joutavaa ja raukkamaista akkain puuhastelua.