Katson Kuntivaaran laelta itään

Helteisenä heinäkuun 11. päivänä 2016 seisoin ystävineni lapsuuteni kotipihaltani avautuvan maiseman itäisimmässä kohteessa Kuntivaaran (481 m) korkeimmalla huipulla ja katselin maisemia itään. Sää oli huikean kirkas, upea maisema avautui laajana vuoden 1920 rajan itäisimpien tunturien Nuorunen (577 m), Ukonvaara (495 m) ym. huippuihin. Kaikki tässä näkyvä on entistä Suomea, nyt Venäjän hallinnan alla olevaa maata ja vettä. Vasemmalla, suoraan pohjoisessa, vaarojen välissä piilossa lepää yli 20 km pitkä Paanajärvi. Uusi raja kulkee jalkaimme alla tunturin juurella.

Nämä kaksi kylää Paanajärvi ja Tavajärvi jouduttiin kahdessa rauhassa (1940 ja 1944) luovuttamaan Neuvostoliitolle ilman että ne olisi taisteluissa menetetty. Noin 2100 ihmistä joutuivat jättämään kotinsa ja niiden lähes kolmen vuosisadan aikana raivatut peltonsa, niittynsä ja metsänsä. Tiedossa ei ole yhtäkään ihmistä, joka tuolta alueelta olisi halunnut jäädä Neuvostoliiton alaisuuteen. Kaikki halusivat tulla koti-Suomeen. Stalinin hyytävä kohtelu niille jotka olivat vapaaehtoisesti ja hyväuskoisesti ennen sotaa lähteneet Suomesta rakentamaan Neuvosto-Venäjää, oli jo ennen sotia Suomessa yleisessä tiedossa. Siksi kukaan ei tahtonut jäädä odottamaan kuolemaansa uuden julman isännän alaisuudessa. Isä Aurinkoisen kansanmurhanomainen "väestöpolitiikka" puri. Kansa ja hallitusvalta vaihtuivat Karjalassa, Petsamossa ja Sallan Kuusamon alueella. Kuusamosta anastetulla alueella ei tosin nyt siviiliväestöä liene, mutta puna-armeija valvoo visusti rajaa ja rajamaata. Vanhan Sallan itäisin suuri kylä Alakurtti on vankasti varustettu.

Miten vankasti Suomi on läsnä Kuntivaaran suunnalla? Apeus täytti mieleni todetessani, että Kuntivaaraan johtavan Kuntijärven maantien varrella on vain muutama toimiva maatila, ennen niin vilkas ja työllistävä rajavartiosto on tyhjänä ja muussa käytössä. Kuusamon ainoa toimiva rajavartiosto on Lämsänkylän Kortesalmen rajanylityspaikalla. Kuusamon Kirkonkylän – kaupunkikeskuksen – historiallisesti kunniakas Rajavartiosto on annettu maahanmuuttajien asunnoksi. Reserviläisjärjestöjen toiminnasta ei juurikaan julkisesti puhuta. Tämä autius ja hiljaisuus tuntuu oudolta, kun rajaratsastajat ovat olleet Venäjän vastaista rajaa valvomassa jo 1760-luvulta lähtien, kunnes Kustaa III:n aikana 1780-luvun lopulla perustettiin rajakomppaniat jokaiseen Koillis-Suomen pitäjään. Vuoden 1918 sodan alettua Kuusamon suojeluskunta perustettiin vartiomaan itärajaa, kunnes Oulun seudulla perustettu Kuusamon komennuskunta tuli vastaamaan rajasta. Sallan–Kuusamon itäraja piti niin hyvin, ettei vuosina 1833–49 maastoon merkittyä valtakunnanrajaa rikottu ja taistelut käytiin Venäjän puolella. Vihollisuudet Venäjän ja punaisten kanssa loppuivat Tarton rauhaan 1920. Kuusamon itäisten kylien asukkaat saattoivat vihdoin huokaista helpotuksesta ja paneutua rauhan töihin. Kuusamon suojeluskunta, joka oli Oulun maaseutukuntien runsaslukuisin, yhdessä rajavartioston kanssa huolehti turvallisuudesta. Maailmansotien välisenä aikana Kuusamon rajakomppania koulutti varusmiehistä rajamiehiä. Poliisi oli vahva. Sairaala oli ajanmukainen. Turvajärjestelmä toimi. Rajavartioston, suojeluskunnan, lottien ja kansanopiston kulkueet marssivat suurina maanpuolustuksen juhlapäivinä Suojeluskunnan talolta Kirkkoon. Jumalanpalveluksen jälkeen tehtiin kunniakäynti vuoden 1918 sodan sankarivainajien muistomerkille. Isänmaallisuus oli korkealla. Maamme puolustukseen luotettiin. Sotaa ei lietsottu, mutta kansa seisoi ja teki työtä valppaana ja puolustustahtoisena.

Maanpuolustusjärjestöt eivät turhaan harjoitelleet. Talvisodan alettua kuusamolaisten joukko-osasto ErP16 pysäytti puna-armeijan panssarikärjen itsenäisyyspäivänä 1939 Suomussalmen Pistojärven Alassalmella ja taisteli kunniakkaasti Suomussalmen rintamalla. Raskaan uhrin antoivat kaikki Koillismaan joukot jatkosodassa Kiestingissä ja sitten eteläisemmillä rintamilla ja lopuksi Lapissa. Tämän kaiken jälkeen rakennettiin rajaseutu ja sodassa poltettu Kirkonkylä uudelleen, raivattiin uudet pellot ja tehtiin uudet kodit kaiken menettäneille, kasvatettiin suuret ikäluokat Suomen ja Ruotsinkin tarpeisiin. Turhaanko? Ei toki. Mutta katkeralta tuntuu, kun katsoo kuihtuneita, lähes kuolleita rajaseudun kyliä ja Kuusamon vielä 1960-luvulla kukoistanutta Kirkonkylää ja vertaa silloista nykyiseen, niin apeaksi vetää mielen. Turhaanko kaikki työ ja vaiva 1600-luvun lopulta lähtien? Ei, näin ei saa käydä. Pelkästään Rukan varaan ei ennen niin uljas Kuusamo saa jäädä. Rajaseutuja syrjivä tuhoisa valtakunnan politiikka on saatava käännetyksi näkemään koko Suomi itäisiä rajoja myöten. Ja pelkkä "näkeminen" ei riitä, vaan uuden suunnan on noustava tahdoksi ja toiminnaksi. Omaa maata kuiviin imevälle tuholaispolitiikalle on pantava piste!

Suomi suomalaisille – palvelut ensisijaisesti suomalaisille!

Itäisen rajaseudun korkealta vaaralta selkeästi näkee, miten pahasti kallellaan länteen ja etelään Suomi on. Luonnonvarat metsät ovat rankasti hakatut, mutta onneksi ne kasvavat aikaisempaa nopeammin, joten siinä suhteessa huolta ei ole. Matkailuteollisuus on ottanut esim. Rukalla ja lähiseudulla vallan niin että se saa kyllä itse raiskata luontoa lähes mielin määrin, mutta toisille se ei tätä hyötyä suo. Kultaa eikä muitakaan malmeja ei saa uusittavien kaavojen mukaan kaivaa siellä missä kaivostoimita on kannattavaa, mutta kylläkin siellä missä malmeja ei ole. Metsähallitus raiskiomaiden omistajana ottaa maanvuokrien ja puunmyyntien kautta kaiken sen ja ylikin sen mitä se ns. luontomatkailuun sijoittaa. Poliittiset luonnonsuojelukuorot hallitsevat Ylen ja muine kuoroineen kaavoitusta, rakentamista, rahoitusta ja jätehuoltoa niin tehokkaasti, ettei uusia työpaikkoja rohjeta edes mielikuvissa syrjäseuduille rakentaa. Kotimaa on muu maa ja muu maa on mansikka, vaikka asioiden pitäisi olla päin vastoin. Suomen valtio ja kunnat eivät ole muukalaisia, vaan suomalaisia varten. Muukalaisia autetaan voinnin ja kantokyvyn mukaan, ei velaksi, kuten nyt.

Muutaman eduskuntakauden aikana Suomi on onnistuttu valtaamaan niille, jotka Suomen asioista ja suomalaisista ihmisistä eivät mitään välitä. EU:n ja kotimaisen poliittisen papiston kuoroon on yhtynyt Suomen ev.lut.kirkko. Yhdessä ne laulavat sitä, että Suomen ja erityisesti pääkaupunkiseudun tulee olla kansainvälinen ja kulttuuriltaan "monimuotoinen". Aikaisemin puhuttiin "moniarvoisesta" kulttuurista, kun haluttiin viedä Suomi Neuvostoliiton mallin mukaiseen sosialismiin. Moniarvoisuudella saatiin Suomen historialliset kulttuuriportit raolleen ja siitä alettiin työntää punaista, jos kohta mustaa ja muunkin väristä monoa ovenrakoon. Sitten vallattiin yleisradio, HS ja maakuntalehdet miehitettiin porukoilla, jotka uskoivat Suomen onnen olevan eurooppalaisuuden ja afrikkaisten ja arabikulttuurien sekamelskassa. Ei mennyt kauan, kun suomalaisuus julistettiin kuolevaksi kulttuuriksi ja koko Suomen kansa geeneiltään "virheellisiksi". "Lääkkeeksi" kaikkeen tähän alettiin ajaa holtitonta ja hallitsematonta maahanmuuttoa. Sen huipentuma oli viime vuoden jälkipuoli. Rajat kiinni -liikkeen kannattajat ja kaikki muutkin maahanmuuttoa kritisoivat julistettiin rasisteiksi, vaikka kyse oli ainoastaan oman kansan suojelemisesta ja varjelemisesta siltä, ettei maamme joutuisi perikatoon taloudellisesti ja sivistyksellisesti, koska jo Israelin kansan ja arabien kansojen välit osoittavat, ettei kaksikaan vuosituhatta riitä kotouttamiseen ja kahden kansan rauhanomaisen rinnakkaiselon saavuttamiseen. Eihän tämä ole onnistunut Suomen ja Neuvostoliiton/Venäjän suhteissakaan. Tuhat vuotta on tapeltu ja koetettu opetella yhteiseloa.

Suomen poliittinen eliitti viehtynyt muukalaisiin ja polkee omaa kansaansa

Nyt maahanmuuton tilanne on se, että viime vuonna tulleet noin 32.000 ihmistä ovat muuttaneet julkisen terveydenhuollon keskustelun aivan vinoksi. Maahanmuuttajien ja maahanmuttoa odottavien ongelmat ovat poliittisessa ja valtakunnan- ja maakunnan median keskustelussa päällimmäisenä. Oman kansan sairaat ja kärsivät jäävät pahasti sivuun. Yliopistotason ja vielä enemmän kaupunkien terveydenhuollossa paistaa köyhyys, hoitohenkilökunnan vähyys ja siitä seuraava väsymys ja epäasiallinenkin kohtelu asiakkaita kohtaan. Sairaanhoidon ja lääkkeiden omavastuut nousevat. Mitä hyödyttävät Juha Sipilän hallituksen mainostamat miljardien säästöt, kun ne valuvat kokonaan valtion-ja kuntienvelkojen saldoissa pimentoon. Julkinen tieto siitä, että maahanmuuttajiin upotetaan pelkkään terveydenhoitoon yksi miljardi tänä vuonna, on järkyttävä. Riittääkö toinen miljardi elatukseen, asuttamiseen ja hauskanpitoon. Elämänilo näyttää olevan läsnä rankasti niissä busseissa joissa useampi maahanmuuttaja kulkee. Suomalaisen tuntee apeudesta, maahanttulijan iloisesta elämänmenosta.

Minun järkeeni täällä Kuntivaaran laella ei mahdu, että paperittomana Suomeen tullut maahanmuuttaja on oikeutettu kaikkeen siihen hyvään, joka Suomen kansalaiselle kuuluu. Aina vain paasataan tulijain oikeuksista, mutta velvollisuuksista ei sanaakaan. Kun sukulaiskansamme, heimolaisemme karjalaiset tulivat sotapakolaisina Neuvosto-Venäjän vainojen alta Suomeen talvella 1921–22, heidät valtio huolsi kuntoon ja työn työn syrjään kiinni, mutta Suomen kansalaisia heistä ei tullut pitkään aikaan, enimmäkseen vasta 1930-luvun jälkipuoliskolla, jos sittenkään. Jotkut saivat kansalaisuuden vasta taistelujen kautta, osallistuttuaan vuosien 1939–45 sotiin. Kansalaisluottamus eli oikeudet osallistua vaaleihin tulivat vasta kansalaisuuden mukana. Suomalainenkin saattoi pitkälle sotien jälkeisiin aikoihin asti menettää esim. rikoksen tai muun syyn kautta kansalaisoikeuden. Vasta kansalaisuuden omaava on maallikkojärjen ja historiallisen käytännön mukaan kelvollinen saamaan täysiä sosiaalisia ja muita oikeuksia. Velvollisuudet laukeavat heti maahan tultua. Ei hotellinomaisessa elämässä pidetystä tulijasta tule koskaan itsensä saati perhensä elättäjää. Nyt vaikuttaa siltä, että paperitonkin saa kaiken mitä ilkeää pyytää ja vielä sukunsakin kaupan päälle. Suuri turvallisuusuhka ovat maassamme laittomasti olevat, joita poliisi koettaa tavoittaa saattaakseen heitä maasta pois. Ylen johdolla käytiin heti tämän poliisin laillisen työn kimppuun. Jos turvallisuuden heikentäminen on Ylen tavoite ja tahto, on Ylen toiminta- ja rahoitusasioiden kriittisen tarkastelun aika. Poliisia, rajavartiostoa ja armeijaa on kansan edun nimessä vahvistettava eikä suinkaan heikennettävä.

Suomessa on paljon mälsää. Tämä maa ei enää kauan kestä tätä menoa ennen kuin tavallisen kansan ja veronmaksajien selkä katkeaa. Asioita on pantava järjestykseen. Tämä työ on aloitettava kansan toimesta. Poliitikot on pantava lujille ja Yleisradion kiihottajat selkeillä ohjeilla omaa kansaa kunnioittaviksi. Jos nykymeno jatkuu, kansalaisilla on oltava oikeus sanoutua irti Yleisradion palveluista ja Yleverosta. Ellei jyrkkää muutosta Suomen menoon tule, toteutuu se mitä Amerikan -tätini lapsuudessani kotipihallani Kuntivaaran suuntaan katsoessaan Suomessa käydessään sanoi: "Varokaa ryssää, varokaa ryssää, se on nyt jo tuossa Kuntivaaran takana!"

Kansa, joka ei menneisyyttään, historiaansa ja kulttuuriaan arvosta ja edellisten sukupolvien työtä kunnioita eikä omaa maataan rauhan ja sodan aikana puolusta ja edelleen rakenna, ei itsenäisyyttään ansaitse. Asettaessaan muukalaisten edut oman kansansa etujen edelle Suomen kansan ns. eliitti on mielestäni astunut rajalle, josta on kohta vaikea ehjänä palata.