Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €


12.5.2015

Perheen merkityksestä J. V. Snellmanin yhteiskunnallisessa ajattelussa

Suomi monen länsimaisen valtion tapaan kamppailee mittavien perheiden hajoamisesta seuraavien kustannusten kanssa. Ovatko naisen ja miehen muodostama avioliitto ja perhe aikansa eläneitä vai olemmeko kenties harhautuneet perhekäsitysten poluilta?

Siniristilipun liehuessa silmieni edessä valtiofilosofimme J. V. Snellmanin päivänä haluaisin tarkastella hänen näkemyksiään perheestä. Lähteenäni on Opetusministeriön vuonna 2004 julkaiseman J. V. Snellmanin 24-osaisen Koottujen teosten 20. osa ja siinä Snellmanin Litterturbladetissa N:o 8 elokuu 1863 julkaisema artikkeli ”Perheen merkitys historiassa”. 

Snellmanin mukaan jo aikojen alusta valtioiden ytimen ovat muodostaneet kiinteät kansallisuudet. Ihmiskunnan historiaa tarkastaeltaessa kansakuntien, ei yksilöiden, työnä, niin mitä siinä voimme sanoa oikeaksi tai vääräksi? Mutta asetetaanpa kysymys näin: onko oikein, että Englanti on yhdistänyt itseensä Skotlannin ja Irlannin, valloittanut Itä-Intian, Pohjois-Amerikan ja Australian ja että Englanti on ulottanut valtansa kaikkiin näihin maihin, vienyt niihin kielensä, tapansa, lakinsa, laitoksensa ja uskontonsa – sanalla sanoen kulttuurinsa? Voidaan myös kysyä, miten tässä kehityksessä ovat toimineet ne hallitsijat, sotapäälliköt ja muut, joiden ansiosta tämä tapahtui. Mitä hyveitä he osoittivat? Mihin vääryyksiin, julmuuksiin ja rikoksiinkin he syyllistyivät?

Snellman vastaa, että voimme puhua siitä miten yksilön olisi tullut toimia, jotta historia olisi voinut tapahtua toisin kuin tapahtui. Mutta niin ei tapahtunut. Kukahan haluaisi sanoa, että Englannin kansakunta on mainituissa asioissa tehnyt väärin. Snellman näkee vastuun näin: ”Kristitty tunnustaa historiassa ilman muuta Kaitselmuksen johdatuksen, tieteelinen tutkija näkee sen järjellisen, välttämättömän järjestyksen, kansakuntien kehityksen ja ihmiskunnan yleisten etujen järjellisen kehityksen”, Snellman sanoo ja jatkaa: 

”Oikea” antaa oikeutuksen yksilön ja kansakunnan toiminnalle

”Tässä on se oikean olemassaolo maan päällä, oikea todellisena, vastustamattomana mahtina, joka ilmenee kansakuntien töissä ja toimissa. Ja sen sisällä oikea historiassa sisältää kaiken, mitä oikea maan päällä on ja mitä siksi kutsutaan. Se on sama oikea mahti, joka ilmenee valtioissa yhteiskunnan lakina ja yhteiskuntajärjestyksenä. Laki on tämä mahti, ei siksi että tietyt viranomaiset sitä ylläpitävät, vaan siksi että yhteiskunnan jäsenet tunnustavat sen ja toimivat sen mukaisesti. Kun sadat tuhannet ja miljoonat tekevät sen oikean, jonka laki lausuu julki, sillä on mahti yksilön mielivaltaa ja arvelua vastaan. Jo kauan onkin oltu yksimielisiä siitä, että laki on ja sen tulee olla kansakunnan tavan ilmaus, sen minkä kansalaiset toimintavassaan tunnustavat ja joka heille vallitseee. Tästä seuraa myös, ettei laki voi olla sama kaikille kansoille, tai yhdelle kansalle sama kaikiksi ajoiksi.” 

”Oikean” merkitys perheessä 

Historian kulussa ilmenevä oikea sisältää oikean myös perheessä. Myös perheessä oikea on mahti, ei kansakunnan poliittisen vaikutusvallan eikä kansallisten lakien ja instituutioiden vaan ainoastaan kansallisen tavan mahtia.

Oikealla on maan päällä kolme olemassaolon ja todellisuuden muotoa: perhe-elämä, lainalainen kansalaistoiminta ja kansakunnan valtiolliset teot ja tekemättä jättämiset. Kaikki tämä kuuluu siveelliseen maailmanjärjestykseen, ihmiskunnan historiaan. Mutta valtiollisessa toiminnassa, valtioiden välisissä suhteissa, kansakuntien kesken se kantaa itsessään leimaa, että se on ihmiskunnan ratkaiseva voima. Esimerkiksi Kustaa II Aadolfin toimet määräsivät ihmiskunnan historiaa, kun hän ylläpiti omantunnon vapautta; tunnustamme että se oli historiallisesti oikein ja ihmiskunnalle oikeaa. Nämä teot olivat myös Ruotsin kansakunnan historiaa.

Snellman näkee saman oikean myös perheen elämässä ja toimissa. Perheellä on sisällään tämä  vapaus valita oikea. Perheellä on velvollisuuksia ulospäin yhteiskuntaa ja valtiota kohtaan, mutta keskinäisissä suhteissaan – ja sitä on perhe-elämä – perheenjäsenet turvautuvat ainoastaan rakkauteensa. ”Heidän siveellisellä omallatunnollaan on tämä tunteen muoto.”

Perhe-elämä ei itsessään ilmennä minkäänlaista suhdetta historiaan. Mutta valtiomies toimii oikein, kun hän täyttää sen, mitä kansakunnan historia hänen toimiltaan vaatii. Äiti ja puoliso turvautuu siihen, mitä hänen rakkautensa häneltä vaatii. Rakkaus on hänelle käskyjen täyttämistä, Perhe-elämän yhteys historiaan ei näy itse tässä elämässä, niissä teoissa, joista se muodostuu. Perheen toimilla on näin ollen  yhteys siveelliseen maailmanjärjestykseen.

Mikä on yksilön yhteys siveelliseen maailmanjärjestykseen?

Snellman toteaa, ettei ihminen maan päällä valitse sitä historian ajankohtaa, johon hänen elämänsä sijoittuu. Maan päällä ihminen ei ole vain jonkun suvun ykilönä, vaan luonnollisesti hän on erään kansanheimon yksilö, henkisesti hän on erään kansakunnan jäsen, tämän tietyssä kehitysvaiheessa. Ihminen kasvaa tähän tietyyn kieleen, äidinkieleen, oman kansansa uskonnollisiin katsantoihin, kansakuntansa tapaan, siinä vallitsevaan oikeaan, sen yhteiskunnallisiin intresseihin ja valtiolliseen toimintaan. Tietämisessään yksilö kykenee enemmän tai vähemmän kohottautumaan kansansa ja ylipäätään aikansa yläpuolelle. Mutta toiminnassa, kysymyksessä sen oikeasta ja väärästä, hän on sidottu valtiollisiin oloihin. Hänen tekojensa tulee olla lenkkejä siveellisessä maailmanjärjestyksessä, ne kuuluvat tähän ajankohtaan, jossa hän elää.

Sitten perheen merkitykseen ja asemaan. Snellman sanoo, että perhe muodostuu avioliiton nojalla. Siinä vallitsevaa elämää määrää puolisoiden rakkaus, joka saa heidät toiminnassaaan tekemään sitä mitä he pitävät oikeana ja hyvänä. Tämä perusta luodaan heidän omassa nuoruudessaan istutettuun hyvään tapaan ja oikeana pitämiseen. Kahdesta perheestä periytyvä tapa yhdistyy puolisoiden rakkaudessa  ja sulautuu yhdeksi. Tästä toimintatavan yhdenmukaisuudesta oikean kanssa riippuu avioliiton onni. Mikään luuloteltu tunteiden, mielipiteiden tai harrastusten yhdenmukaisuus ei pysty pitämään sitä yllä. Mutta kun tapa on yhdenmukainen, eli kun vallitsee yksimielisyys siitä, mikä tunnustetaan oikeaksi ja mikä vääräksi, ja tämä ilmenee puolisoiden toimintatavassa joka on muuttunut heidän itsestään selväksi tavakseen ja tottumuksekseen, siellä onni säilyy lujana. 

Perhe on maailmanhistorian työpaja kansakuntien elämässä

Snellman kytkee perheen ihmisen olemassaoloon ja merkitykseen maailmanhistoriassa. Hän sanoo, että puhumme nyt oikean olemassaolon ja maallisen mahdin hiljaisesta työpajasta, sellaisen kuin oikea sen tekee itsensä vallitsevaksi maailmanhistoriassa, kansakuntien elämässä. Perheissä luodaan kansakunnan tapa, josta sen lait ja instituutiot saavat alkunsa, ja niiden mukaisesti kansakunnat toimivat maailmanhistoriassa suhteessa muihin kansakuntiin.

Maailmanhistoria ei ole paikallaan, se on jatkuvaa kehitystä. Perhe-elämä kumpuaa isien tavoista – mutta kahdesta perheestä. Tämä kaksinaisuus muutetaan perheessä ykseydeksi – kahdesta muodostuu yksi. Tämä täydellistyy lapsen tavoissa, hänen siveellisessä luonteessaan ja toimintatavassaan. Perheenjäsenet luovat tämän uuden muodon keskinäisen rakkautensa – puolisoiden, vanhempainrakkauden, lapsenrakkauden – välityksellä.

Mitä tapahtuu kansalle, jonka perhesiteet ja oikeus katoavat kansasta? Snellmanin tuomio historian valossa on tämä:

Historia todistaa, että oikeus katoaa sellaisesta kansasta, jossa perhesiteet ovat rapistuneet – rakkauden yhdistävä side on katkennut. Mutta myös siitä, että näin on tapahtunut ja tapahtuu niiden kansojen keskuudessa, joilla isien tapa on lakannut olemasta se perusta, josta perhe-elämä kumpuaa ja jolle se rakentuu. Kaiken rakkauden perustana perheessä on naisen, äidin, rakkaus: ”Jumala on asettanut perheessä kansakunnan kohtalot, ihmiskunnan kehityksen ja oikean olamassaolon maailmassa sydämenne käskyjen varaan”, J. V. Snellman sanoo.