Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €


19.1.2013

Hallituksen epäjohdonmukainen "aluepolitiikka"

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok) puolusti tv-haastattelussa tänään hallituksen “meriteollisuuspolitiikkaa” ja siihen liittyvää kieltäytymistä 50 miljoonan euron tuen antamisesta Turun STX- telakalle. Tuki olisi hallituksen mielestä ollut “lainvastainen” ja se olisi “esimerkkitapauksena” johtanut paitsi virkamiesten ja ministerien lainrikkomuksiin ja henkilökohtaisiin vastuisiin myös vaikeasti katkaistavaan kannattamattomien yritysten tukemiseen veronmaksajain varoilla.

Ministeri Vapaavuori katsoi korealaisten omistamiensa telakoiden myötä kilpailuttaneen Suomea ja Ranskaa katsoen kumpi valtio tekee paremman tarjouksen. Jokseenkin selvin sanoin ministeri myönsi korealaisten julkisuutta hyväksi käyttäen “kiristäneen” Suomea.

Jos tuo on rumaa, eikö voi kysyä, eivätkö myös unionin etelävaltiot sekä Saksa ja Ranska kiristä meitä vaatiessaan ottamaan etelävaltioiden velat niskoillemme? Miksei Vapaavuori ja hallitus eivät tässä huuda laittomuuden ja kirityksen perään? Miksei ministereitä tästä vedetä vastuuseen?

Suomalaiset aasialaisen ja eteläeurooppalaisen “aluepolitiikan” maksajina

On jo 1800-luvulta lähtien historiasta tiedossa aasialaisten härski tapa kopioida länsimaisia tuotteita ja myydä niitä ominaan. Kopiointia harrasti ensiksi Japani. Kiina ja Etelä-Korea ovat tulleet perässä. Nykyään aasialainen halpatuotanto perustuu ihmistyövoiman riistoon ja tavaroiden estottomaan jäljittelyyn. Laivateollisuus ennen kaikkea on sitä.

Suomalainen osaaminen, työ ja pääoma ovat nyt laajan varastelun kohteena. STX-telakalla harjoitettava “aasialaiskulttuuri” kuuluu varmaan räikeimpiin Suomeen kohdistuviin “rumiin temppuihin“. Huippuristeilijäin rakentaminen on auringonlaskun ala, eikä sitä kannattaisi siinä määrin tukea kuin tapahtuu, mutta liian äkkinäinen “irtoaminen” tästä kiristyskulttuurista ei ole hyväksi.

Tämä kauppa olisi kannattanut ottaa Suomeen ja samalla ryhtyä rakentamaan - ostamaan ja omistamaan - suomalaisessa omistuksessa olevaa meriteollisuutta ja sen kautta edistämään arktista laivanrakennusta. Näin menetellen olisi lähdetty viemään Suomea kohti koillisväylää ja pohjoista ulottuvuutta.

Missä on hallituksen omatunto kun korruptiomaiden velkoja maksetaan?

Jan Vapaavuoden kuvaama hallituksen linja ontuu. Maton veto telakalta “moraalisista syistä” oli räikeä “yksittäistapaus” hallituksen politiikassa. Mistä yhtäkkiä tuli virkamiesten ja ministerien pelko lainrikkomuksista, kun pitkän aikaa, koko unionin jäsenyyden ajan, on ajettu enemmän ulkomaiden kuin oman maan hyvinvointia. Ei ole ollut huolta siitä, viedäänkö perustuslakia rikkomatta Suomelta oma lainsäädäntö, oma budjettivalta ja riippumattomuus. Ne on toteutettu tavallisella lainsäädännöllä ilman perustuslain säätämisjärjestystä. Perustuslakia on “tutkinut” lain tekijä itse, perustuslakivaliokunta, ei riippumaton perustuslakituomioistuin, jota meille ei haluta perustaa.

Räikeintä suomalaisten edun rikkominen on ollut lakia rikkovien suurvaltojen käskyvallan alle taipuminen ja kelvottomien jäsenmaiden velkojen maksajiksi ryhtyminen. Miljardien - jopa 50 miljardin euron - velkavastuut on Suomelle otettu kannettavaksi, mutta 50 miljoonaa euroa Turun telakalle oli hallituksen ja ministeri Vapaavuoren mielestä “lainvastaista”. Ja lisää on Kreikka vailla ja Kypros odottaa kopolla kourin Suomen tukea. Soimaako tässä omatunto Vapaavuorta? Toivottavasti.

Aluepolitiikan rahoja Helsinkiin, mutta ei muualle Suomeen

Nyt nähty elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren haastattelu osoitti aikaisempaakin selkeämmin, että ministeri Vapaavuori on pienisieluinen helsinkiläinen aluepoliitikko, joka noudattaa tiukkaa “laillista moraalistakin linjaa” kaikkiin pääkaupunkiseudun ulkopuolisiin tukiin Suomen valtakunnan alueella, mutta aluepolitiikalla ei ole mitään rajoja, kun suomalaisia varoja työnnetään asiansa huonosti hoitaneisiin unionin jäsenmaihin ja sellaisiin vahvoihin talousmaihin, jotka ovat Suomea rikkaampia, kuten Saksa ja Ranska.

Ranskalaisen telakan etu oli tärkeämpi kuin suomalaisen telakkatyöläisen etu. Suomalainen ministeri kurkottaa sinne, missä vihreämpi oksa on kuuliaista poliitikkoa odottamassa. Kotimaan menestyksestä ei ole väliä.

Kotimaassa ministeri Vapaavuori ja hallitus eivät näe mitään sijaa maantieteelliselle aluepolitiikalle. Kaiken tulee olla liiketaloudellisesti kannattavaa niin, ettei siihen tarvitse valtion tukea laittaa.

He eivät näe, miten juuri Helsinki ja koko pääkaupunkiseutu ovat parisataa vuotta olleet kotimaisen aluepolitiikan pääkohteita. Sinne on keskitetty valtakunnan hallinto virkakoneistoineen. Sinne on houkuteltu - pakotettu! - nuori ja hyvin koulutettu työvoima muualta Suomesta. Heidän veronsa maksetaan sinne.

Maan raaka-aineet ja pääomat ovat valuneet etelään. Infrastruktuuria on vuosikymmenten vuosien ajan rakennettu aina vain sinne. Myös asuntorakentaminen on sinne keskittynyt.

Hinnat ja palkat ovat nousseet kaikkein voimakkaimmin siellä ja yhteiskunnan varoin on tätä kaikkea maksettu. Kun varallisuuden arvo nousee pääkaupunkiseudulla, sen arvo muualla maassa laskee. Sinne muuttava ja muualla oleva väki maksaa tämän muutoksen.

Vaatimattomuus ulkosuhteissa kaunistaa - omia varoja säästyy kun ei leventele

Vapaavuori ei huomaa, ei ainakaan sitä tunnusta, että asuntojen määrän niukkuus maksatetaan korkeina vuokrina, alati kohoavina asumistukina ja alati kohoavina toimeentulotukina koko Suomen väestöllä. Sama koskee ns. uuden työvoiman, maahanmuuttajien ja heidän jälkeläistensä kuluja, asunto- ja toimeentulotukia.

Se on valtava siirto muualta Suomesta. Johtopäätös täältä pohjoisesta katsoen on se, että itsenäinen, oikeudenmukainen, suomalainen Suomi on pahasti menetetty. Se on tapahtunut kiihkeimmin ja räikeimmin aina Kansallisen Kokoomuksen ollessa hallitusvastuussa. Holkerin hallituksen johdolla syöksyttiin 1990-luvun lamaan. Tähän nykyiseen lamaan on menty Ahon, Lipposen, Vanhasen ja Kataisen hallitusten johdolla.

Ymmärrän, että pienen maan mahdollisuudet puolustaa suurten maiden joukossa itseään ovat rajalliset, mutta pitäisi olla itselleen sen verran rehellinen, ettei isottele “vallan ytimissä” varsinkaan silloin, kun on annettava omasta pois. Juuri silloin pitäisi vedota köyhyyteen eikä leikkiä upporikasta ja siten houkutella “liikolaisia” omalle vellikipolle.