Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €


26.1.2013

Kaupunginvaltuutettu ja kannabis

Oululainen kaupunginvaltuutettu, kulttuurityöntekijä ja kulttuurilehti Kaltion päätoimittaja Paavo J. Heinonen (vas) on julkisesti Kaleva-lehdessä tunnustautunut kannabiksen käyttäjäksi. Kalevan haastattelussa 25.1.2013 hän on sanonut ulostulollaan pyrkivänsä “asialliseen ja tasapuoliseen keskusteluun aiheesta”. “Hamppua käyttävät niin työttömät muusikot kuin arvostetut arkkitehditkin, mutta julkisuudessa se liitetään yhä liiaksi pelkästään rikollisiin narkkareihin”, Heinonen sanoi Kalevassa. Edelleen hän korosti, että hänen kantansa on “henkilökohtainen, puolueestani riippumaton”. “Samalla tiedostan sen, että äänestäjäkunnassa on valtava määrä kannabiksen käyttäjiä, joitten luulisi olevan myötäsukaisia tällaiselle ulostulolle.”

Heinonen toivoi keskustelua aiheesta. Osallistun nyt siihen ja kansalaisena sanon, että kannabiksen käyttö, hallussapito ja kasvatus ovat rangaistavia tekoja, joista voidaan tuomita sakkoa tai vankeutta. Heinonen toimii siis lainvastaisesti käyttäessään sanottua huumetta ja kehuskellessaan lakia rikkovaa menettelyään ja “elvistellessään” sillä että hän kuuluu jonkinlaiseen eliittiporukkaan, hän markkinoi sopimatonta elämäntapaansa.

Huumeen käytön julkinen ihannointi on kaupunginvaltuutetulle, kulttuurilehden päätoimittajalle ja rivikansalaisellekin mielestäni täysin sopimatonta käytöstä. Harkintakyvyn puutetta hän osoittaa myös vedotessaan äänestäjiin, joiden joukossa “on valtava määrä kannabiksen käyttäjiä, joiden luulisin olevan myötäsukaisia tällaiselle ulostulolle”. On vakava oululainen poliittinen, yhteiskunnallinen ja kulttuuripoliittinen kysymys, jos tuo sanottu on totta.

Yhdyn täysin siihen kannanottoon minkä sanomalehti Kaleva tänään 26.1.2013 esitti pääkirjoituksessaan. Kiitän Kalevaa, suurta pohjoissuomalaista sanomalehteä yksiselitteisen kirkkaasta kannanotosta, joka käsitykseni mukaan laajasti vastasi lukijakuntansa ylivoimaisen enemmistön liankuuliaista maailmankatsomusta sekä ihmisten kasvatus- ja kasvamisperiaatteita ja moraalikäsityksiä.

Kaleva sanoi pääkirjoituksessaan mm. seuraavaa: “Julkkisten ja vaikuttajien tunnustuksilla muokataan ilmapiiriä sallivammaksi.“ “Nuorten ei siten kannata seurata boheeminoloisen Heinosen esimerkkiä, sillä merkintä huumausainerikoksesta voi aiheuttaa elämässä hankaluuksia myöhemmin. Kaupunginvaltuutettu Paavo J. Heinosen harkintakyvyn perään voi asettaa kysymysmerkin. Myös valtuutetulta on lupa odottaa nuhteetonta käytöstä.” Noin siis Kaleva tänään.

Päihteet ovat laaja terveydellinen, yhteiskunnallinen ja taloudellinen ongelma. Alkoholin ja tupakan rinnalle emme tarvitse yhtään uutta päihdeongelmaa. Päihteet tuhoavat nuoria, työikäisiä ja vielä eläkkeelläkin olevia. Monien nuorten velkaloukut, kotitalouksien rahaongelmat, kuntien ja valtion ja koko kansantalouden vaivat mukaan luettuna työelämän “sairas- eli usein krapulapäivät” kaventavat kansamme mahdollisuuksia tulla omillaan toimeen. Vielä pahempi on se vahinko, minkä aiheutamme tuleville sukupolvillemme, kun jätämme jälkeemme yhä sairastavamman kansan ja valtaisan velkaongelman. Siitä “sotakorvauksesta” tuskin selviydymme.

Tosin viime vuosina nuorisomme valtava enemmistö on kääntynyt yhä selkeämmin raittiiden elämänarvojen puolelle. Kansa yhä laajemmin väestöryhmissä tunnistaa urheilussa vaanivan vaaran ja vaatii puhdasta urheilua niin hiihtoon, jääkiekkoon kuin pyöräilyynkin, kaikkeen.

Tapahtuu samaa kehitystä, joka kansassamme nousi esiin 1860-luvulla, jolloin olimme pahasti vaipuneet viinan syövereihin. Syy siihen oli näköalattomuus ja aatteettomuus. Herätysliikkeet, täällä Pohjois-Suomessa lestadiolaisuus, laskeutui puhurin tavoin alas pohjoisilta tuntureilta ja herätti koko Pohjois-Suomen uuteen nousuun.

Tähän liittyi myös valtiollisen elämän uudistuminen. Saatiin valtiopäivät eloon, oma raha, kansakoululaitos, kuntauudistus omine paikallisine hallintoelimineen ym. Siitä lähti Suomen nousu, joka johti valtiolliseen itsenäisyyteen. Koko tuon ajan pidettiin viinan himot kurissa ja päihteiden käyttö yleisesti tuomittiin ja “elämäntapaintiaanit” pantiin töihin.

Tästä meidän tulisi nytkin aloittaa kansallisen itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden palauttaminen, jotka unionin myötä ovat lyöneet kansastamme jotkut osat kanveesiin. On palautettava kunnallinen nuorisotyö takaisin siihen asemaan missä se oli ennen. Nuorille on saatava hyviä ihanteellisia ihmisiä ohjaajiksi ja kansalaisen malliksi. Vanhempien on kattavasti asetuttava esimerkiksi lapsilleen ja nuorilleen.

Omasta itsensä pitää paremman ihmisen kasvatuksen alkaa. Mutta on myös uskallettava tuomita lainvastainen käytös lähimmäisessämme. Ei se ole ensimmäisen kiven heittämistä, vaan lempeän sanan lausumista vallanpitäjän ja ystävän ojentamiseksi.

Vanhaa arvokasta kulttuurilehti Kaltiota ja sen Pohjois-Suomessa tekemää kulttuurityötä kunnioittaen ystävällisesti sanon, päätoimittaja Paavo J. Heinonen, arvioni, että eikö olisi levon paikka tuosta kunniatehtävästä. Kaupunginvaltuutetun aseman arvioinnin jätän muille toteamuksin, että jos näitä ihanteita olisi markkinoinut perussuomalainen kaupunginvaltuutettu, se olisi ollut valtakunnallinen mediatapahtuma ja vähintäänkin A-studion tai A-talkin paikka.