Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €


Maassamme kaivataan nyt isäntäväen asennetta ja otetta

Nyt se on tapahtunut. Islamilainen terrori on iskenyt veitsensä Suomeen, vieläpä Suomen kulttuurin historialliseen sydämeen Turkuun, kristinuskon, sivistyksemme ja länsimaisen kulttuurimme kehtoon. Turussa on ollut ja edelleen on arkkipiispanistuin ja maamme ensimmäinen yliopisto. Turku on ollut Suomen pääkaupunki läpi niiden vuosisatojen, jonka ajan maamme kuului Ruotsiin. Voikin syystä kysyä, miksi Suomen ensimmäistä terrori-iskua ei kohdistettu Helsinkiin, joka avokätisimmin on avannut ovensa maahanmuutolle ja islamille?

Turun valitseminen tuskin tapahtui sattumalta. Verinen veitsi haluttiin iskeä suomalaisen kristinuskon ja kulttuurin sydämeen. Raukkamaisten iskujen päähimmäisenä kohteena olivat naiset. Syvää islamilaista symboliikkaa on nähtävissä tässäkin, kun ajatellaan mikä on naisen asema islamissa ja mikä merkitys kristinuskossa on Jeesuksen äidillä ja muilla hänen läheisillään naisilla.

Suomalainen viranomais- ja mediajulkisuus on kiirehtunyt levittämään alistuvan suruvaipan veriteon ylle. On kiirehditty korostamaan, ettei tämä ole islamin tekosia. On vedottu, että ”ulkomaalaistaustaisia” ihmisiä oli auttamassa haavoitettuja. Eikö suomalaisia ollut? Presidentti Sauli Niinistö vakuutti tänään että oli.
Voi myös kysyä, minkä verran kaikessa on lavastusta. Miksi jalkaan ammuttu miestä ei päiväkausiin päästy kuulustelemaan? Kykeniköhän hän ottamaan vastaan Suomen veronmaksajien kustantamia lakimiehiä?

Jälleen näyttää siltä, että suomalaisten ihmisoikeudet – tässä tapauksessa uhrien – jäävät veriteon tekijäin oikeuksien varjoon. Viranomaisten välinpitämättömyys suomalaista yleistä mielipidettä kohtaan on ollut näkyvää. Maahanmuuton arvostelijoita on moitittu, syytetty ”vihapuheista”, vaikka kysymys on turvallisuudesta huolehtimisesta. Hallituksen, eduskunnan ja ns. virallisen median taholta on suljettu silmät, korvat ja muutkin aistit siltä mahdollisuudelta, että Suomi ajautuu ennen pitkää maahanmuuton kannalta sellaisiin vaikeuksiin, ettei maamme sisäinen eheys sitä kenties kestä. Mikä demokratia on sellainen, joka ei kykene julkistamaan maahanmuuton todellisia kustannuksia kansalaisten arvioitavaksi? Ei demokratia ensinkään.

Maamme joutuminen hallitsemattoman maahanmuuton esineeksi on tapahtunut vieläkin nopeammin kuin on pahimmissakaan uhkakuvissa osattu odottaa. Vuoden 2015 invaasio päästettiin laittomasti maahan monen sellaisen eurooppalaisen maan läpi, joissa tulijain olisi pitänyt rekisteröityä. Tätä ei noudatettu. Sisäministeri Petteri Orpo (kok) ja koko hallitus otti hymysuin vastaan kaikki tulijat heidän karvoihinsa ja papereihinsa juurikaan katsomatta. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) ilmoitti antavansa kotinsakin vieraiden majoitukseen. Myöhemmin hän on vakuuttanut uusivansa puheensa vastaavan tilaisuuden mahdollisesti tullen. On erikoista hyväntekeväisyyden harjoitusta, että veronmaksajat maksavat tämän hyvyyden. Laupias Samarialainen maksoi itse.

Milloin aletaan tutkia vuoden 2015 invaasiota ja sen vaikutuksia Suomen taloudelle ja sisäiselle turvallisuudelle? Milloin aletaan panna toimeen kansalaisten niin monissa tutkimuksissa ilmaisemaa tahtoa, että näin mittavaa maahanmuuttoa ei haluta. Eikö kansalainen saa tuntea huolta tai jopa vihaa asioista, joita hän ei hyväksy? Pitääkö kansan kulkea nytkin pää alas painettuna ja suu supussa katsoa Suomen kansan pirstoutumista vieraan paineen alla?
Ei. Mikään kunnon ihminen ei sellaiseen alistu, ei kansalaisena eikä varsinkaan yhteisten aioiden vastuullisena hoitajana.
Kukaan ministereistä tai muista vastuunkantajista ei ole ilmoittautunut vastuulliseksi siihen, missä kammottavasa tilanteessa nyt kansana ja valtiona olemme. Joissakin eurooppalaisissa maissa joku tai jotkut ministerit olisivat jo eronneet.

Seurasin Tasavallan presidentin Sauli Niinistön esiintymistä tänään median edessä. Presidentti korosti toinen toisemme auttamista. Toinen toistemme varaanko on Suomessa turvauduttava? Voi kauhistus! Tähän saakka on pikemminkin varoiteltu ”ottamasta oikeutta” omiin käsiin ja on käsketty luottamaan viranomaisiin. Turussa toimitiin nopeasti, mutta millainen on turva syrjäseuduilla, jonne sinnekin on muukalaisia lähetetty monikulttuurisuuden rikkautta levittämään.

Presidentti kehui maamme oikeusjärjestelmää ja ihmisoikeussäädöstemme ajanmukaisuutta. Siinähän se pulma onkin, kun me pilkuntarkasti niitä noudatamme, mutta eivät kaikki muut, eivät varsinkaan terroristit. Miksi paperitonta ja ilman turvapaikkaa jääneitä ihmisiä täällä hellitään? Juuri he ovat turvariski. Kannattaako kuulua sellaisiin viiteryhmiin, kuten EU, joka itse omiakaan säännöksiään noudata?
Entä miten vaikuttaa suomalaisten oikeuskäsityksiin se, että turvapaikkaprosessin kaikissa asteissa hylsyn saanut ei suostu lähtemään, vaan hän saa aloittaa uuden prosessikierroksen suomalaisen lakimiehen neuvomana ja veronmaksajien maksamana? Turvaako perustuslaki saman Suomen kansalaisille? Miten lakien ”pyhyyden” tällöin Suomessa käy? Tältä perustalta katsoen itsenäisen Suomen tulevaisuuden historia näyttää lyhyeltä.

Pienen maan turvallisuus rakentuu sille periaatteelle, että kansaa hallitaan kansan enemmistön tahdon mukaisesti ja että eduskunta, presidentti, poliisi ja oikeuslaitos noudattavat voimassa olevia lakeja. Toivon, että niihin maahantunkeutujiin nähden, jotka eivät osaa arvostaa maamme lakeja ja oloja, noudatetaan vanhaa hyvää suomalaista kansalaisohjetta: Maassa maan tavalla, tai maasta pois.
Maassa, niin kuin talossakin, tulee olla isäntä. Silloin kun talon väkeä loukataan, puhumattakaan että heitä surmataan, on isännän, tässä tapauksessa presidentin, hallituksen, eduskunnan, poliisin ja oikeuslaitoksen rohjettava nousta talonväkeään puolustamaan. Uskoakseni Suomen kansa odottaa nyt tätä isäntäväen asennetta. On jo aika kysyä, mikä suomalaisten ihmisoikeustilanne omassa maassaan, Suomessa?