29.11.2014
Puolustakaamme Suomen valtiota ja kirkkoa
Suomessa on nyt kaksi suurta kansallista uhkaa, kansallisvaltion ja evankelisluterilaisen kirkon alasajo. Valtion uhkana on EU:n liittovaltiokehitys ja kirkon uhkana uskonnollisen, kasvatuksellisen ja avioliiton asemaan liittyvän aseman heikentäminen. Uusin uhka tulee homoliittojen nostamisesta miehen ja naisen avioliiton rinnalle.
Mikä on homoliittojen asema yhteisöissä?
Homoutta on yksilöllisenä ominaisuutena katsottu yleensä sormien läpi, mutta yhteiskunnan hyväksyntää homoliitoilla ei ole ollut, koska ne eivät kykene tuottamaan jälkeläisiä. Juuri tästä syystä kaikissa tunnetuissa yhteiskunnassa avioliitto on ollut ja edelleen on yhteiskunnan hyväksymä miehen ja naisen välisen yhteiselämän muoto, johon liittyy molemminpuolisia oikeuksia ja velvollisuuksia. Velvollisuuksista keskeisin on lasten tuottaminen ja kasvattaminen yhteiskunnan ja kulttuurin jatkamiseksi.
Uskonnolliset ja valtiolliset pyrkimykset ovat heijastuneet avioliittoa koskeviin asioihin ja ne ovat johtaneet kirkon ja valtion välisiin joskus kiivaisiinkin välienselvittelyihin. Tällaisesta nytkin on kysymys.
Avioliittoasia liittyy Euroopan ja maailman yhdentymiseen ja siitä johtuvaan perusteelliseen asioiden uudelleen tarkasteluun. Muutoksessa ovat miehen ja naisen suhde, perheiden asema, työ, työolojen ja onganisaatioiden muutokset. Avioliittoja hajoaa, yksinhuoltajaperheitä, yksinasuvia ja lapsettomia on aikaisempaa enemmän. Talousyksikkönä perinteinen perhe on haastettu.
Tämä kaikki heijastuu yhteiskuntaan kustannusten kasvuna. Mutta tuoko homoliittojen salliminen asiaan parannusta? Uusia veronmaksajia liitoista ei tule. Avaus homoliittoihin päin saattaa lisätä kokeiluhalukkuutta ja sen seurauksena ”karkuruutta” perhevastuista, jolloin yhteiskunnan kulut kasvavat. Valtiommehan ei nykyiselläänkään selviydy sosiaalikuluistaan. Lastenhuoltokulut ovat vahvassa kasvussa.
Lasten asema homoliitoissa on jätetty keskustelun ulkopuolelle tätä asiaa käsiteltäessä. Päähuomio on kiinnitetty aikuisten halujen tyydyttämisen maksimoitiin vastuiden selvittämisen sijasta. Tämä on huono lähtökohta yhteiskunnallisesti kestävälle uudistukselle.
Näenkin eduskunnan hurmiossaan ja ulkoparlamentaaristen voimien painostuksen alla tekemän päätöksen hätiköitynä. Se tehtiin aikana, jolloin hallitukselta ja eduskunnalta odotetaan rakenteisiin käyviä taloudellisia uudistuksia, mutta joihin ne eivät ole kyenneet. Eduskunta pakeni populistiseen ”uudistukseen”.
Suomi on nyt tienhaarassa. Velkojensa vuoksi se on vaarassa ajautua EU:n tavoittelemaan liittovaltioon. EU:n puuhamiesten tavoitteet ovat toteutumassa. Suomen isenäinen lainsäädäntövalta on jo menetetty. Suomen talous on kuralla ja velkamäärä on hirmuinen. Hallitus on toimintakyvytön. Kirkkokin on murrettu. Kirkon arvopohja, uskonnon sisältö ja opetus kouluissa ja kristillinen kasvatus kodeissa ja kouluissa on parin vuosikymmenen ajan ollut kritiikin ja kirkosta eroamiseen yllyttämisen kohteena. Raamattuun nojaava kirkon opetus on saatettu väheksynnän kohteeksi. Arkkipiispa myötäilee maallisia mieltymyksiä ja hänen perässään tuleva papisto maallistuu. Mediakin myötäilee yhteiskunnan perusteiden nakertajia.
Suomen itsenäisyys on rakennettu ja turvattu kodin, uskonnon ja isänmaan arvoperustalla. Oikeassa demokratiassa enemmistö päättää ja johtaa. Voimme palauttaa kansallisvaltiomme ja kansalliskirkkomme seisomalla rohkeasti isiemme ja äitiemme arvopohjalla. Hiljaisen enemmistön on aika toimia.