Kestävätkö ihanteemme muukalaisten paineen?
YK:n päivänä Suomen sinivalkoinen ristilippu liehuu lippusaloissa ilmentämässä kansallista vapauttamme ja arvojamme ja kertomassa siitä että kuulumme laajassa mitassa koko maailman perheeseen Yhdistyneisiin Kansakuntiin, rauhanturvaamisen, kansojen välisen tasa-arvon ja maailmanrahan turvaajaan. YK:n rinnalle on toisen maailmansodan jälkeisen ajan rakennettu eurooppalaista rauhaa ja hyvinvointia turvaavaa järjestöä, joka nykyään tunnetaan Euroopan Unionina ja johon myös Suomi on kaksi vuosikymmentä kuulunut.
Jos verrataan ensimmäisen maailmansodan raunioille syntynyttä Kansainliittoa Yhdistyneisiin Kansakuntiin, niin viimeksi mainittu on onnistunut elämään Kansainliittoa pitempään. Kansainliiton epäonnistumisen syyksi on syystäkin sanottu Saksalle Versaillesin rauhassa langetettua ylivoimaisen raskasta sotakorvausten taakkaa. Saksan velkojen maksu voittajien tahdon mukaisesti toteutuessaan olisi jatkunut 1980-luvun lopulle saakka. Tästä taakasta Saksan kansan vapautti diktaattori Adolf Hitler kuitattuaan velat lumeen tultuaan valtaan 1933. Ovatko Euroopan valtioiden nykyiset hirmuiset velat uusien diktatuurien siemen?
1930-luvulla diktatuurit valtasivat alaa Euroopassa. Saksa, Neuvostolitto, Italia ja Japani johtivat maailman uuteen sotaan, johon Euroopan demokratiat eivät olleet valmiit. Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat Euroopan etupiireihinsä. Suomi ja Baltian maat sekä Itä-Puola merkittiin siinä Neuvostoliiton voittosaaliiksi.
Suomi taisteli talvisodan ja säilytti itsenäisyytensä. Neuvostoliiton ja Saksan saartamana Suomi valitsi kanssasotijakseen Saksan. Sotaan liittyessään Suomi siirsi odotettavissa olevan Saksan ja Neuvostoliiton välisen sodan pois Suomen maaperältä ja tulevan rauhansopimuksen varalta otti pantikseen Itä-Karjalan. Se oli viisautta.
Saksan luhistuminen ja Neuvostoliiton voitto idässä houkutteli Stalinin pyrkimään Suomen lyömiseen Karjalan Kannaksella. Suomi pysäytti sen hetkisen maailman mahtavimman diktatuurin sotakoneiston, menetti voittomaitaan ja senkin osan Suomea Petsamon korkojen kanssa, joita se oli lähtenyt 1941 valloittamaan takaisin. Se oli urhoollisuutta ja sankaruutta.
Suomi sai maksettavakseen raskaat sotakorvaukset. Ne Suomi maksoi ja kykeni sijoittamaan 420.000 oman kansan evakkoa, kykeni jälleenrakentamaan maan, kasvattamaan suuret ikuokat, hoitamaan sotainvalidinsa ja -veteraaninsa ja nostamaan maan Yhdistyneisiin Kansakuntiin ja YK:n eturvin rauhanturvaajien joukkoon. Suomi on ollut turvaneuvoston jäsenenä ja merkittävän kehitysavun antajana ja nykyisin maahantulijain vastaanottajana. Suomi on rauhantahtoinen maa, mutta ärsytettynä ja kiusattuna vapaudentahdossaan räjähtävä ja kuolemaa halveksiva.
Syystä sinivalkoinen ristilippu liehuu! Ristilippu liehuu kaikkein muidenkin Pohjoismaiden saloissa kertoen vapautta rakastavan Pohjolan yhteisistä aatteista, joissa keskeisenä on kristillinen humanismi.
Suomen, Pohjoismaiden ja Viron kansoja elähyttää yksilöllisyys, mutta samalla vankka yhteisöllisyys kun on kysymys oman kansan yhteisvastuusta. Esihistoriallisen kauden kulttuurimme pohjalle on rakentunut keskeisiä osia historiallisen ajan antiikin Kreikan ja Rooman valtiollisesta ja kristillisestä kulttuurista. Olemme suomalaisia ja meillä on suomalainen kulttuuri. Olemme koko historiallisen aikamme olleet eurooppalaisia; Eurooppaa ei enää tarvitse ”tuoda”. Kristillisyyden keskeinen ajatus on läpi ihmiselämän ulottuva iäisyysnäkökulma ja sen korostama vastuu itsestämme, perheestämme, yhteisöstämme, kirkostamme ja valtiostamme.
Nämä arvot ovat tulleet mitatuiksi lukuisissa sodissamme. Viime sodissamme ne kiteytyivät sanoihin koti, uskonto, isänmaa. Ne ovat säilyneet sielumme sopukoissa tähänkin asti.
Kestävätkö siis suomalaiset, eurooppalaiset ja amerikkalaiset, sanalla sanoen valkoisen miehen arvot tämän ajan kansainvaelluksessa? Mielestäni kestävät, jos pysymme itsellemme uskollisina. Kestävimmät kansainvaellukset viimeksi kuluneen vuosituhannen aikana ovat tapahtuneet kuljettaessa idästä länteen suunnilleen omilla tutuilla leveyspiireillä pysyen.
Euroopan Unionin ja Amerikan Yhdysvaltain nykyiset ongelmat näyttävät johtuvan siitä, että väestöpaine etelästä pohjoiseen on ollut liian nopea ja liian vankka. Tulijain sopeutuminen ei kovin hyvin onnistu.
Tästä olisi uskallettava vetää riittävän selkeät johtopäätökset myös Suomessa. Euroopassa ja muissa Pohjoismaissa näitä selkeyttäviä päätöksiä tehdään koko ajan.
YK ja EU ovat juuri niin vahvoja kuin niiden keskeisimmät maksajat ovat ja siitä millainen maksajien maksuhalu on. YK:n ja EU:nkin perusongelma on jo kauan ollut se, että rikkaimmille maksajille sälytetyt laskut eivät ole oikeassa suhteessa siihen, minkä maksajat kokevat oikeudenmukaiseksi. Tämä on myös Suomen kenties suurin kansallista yhtenäisyyttämme uhkaava tekijä.