"Ottopoikahallitus" lähti nilkuttamaan
Pääministeri Juha Sipilän (kesk) ja valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok) ”ottopoikahallitus” sai eduskunnalta tiistaina luottamuslauseen äänin 104–85. Reilun viikon mittainen myllerrys Suomen poliittisessa elämässä saatiin tältä erin päätökseen. Hallituksessa on nyt kaksi puoluetta vahvistuksenaan perussuomalaisista loikanneet 20 kansanedustajaa, joilla ei ole takanaan sen enempää puoluetta kuin kansan laillisissa eduskuntavaaleissa antamaa valtuutustakaan.
Kenttäväki kaatoi Timo Soinin perintöprinssin
Miten tähän on tultu? Perussuomalaisten puoluekokous valitsi lauantaina 10. kesäkuuta Jyväskylässä puolueen puheenjohtajaksi europarlamentaarikko, filosofian tohtori Jussi Halla-ahon, varapuheenjohtajiksi kansanedustaja, kasvatustieteiden maisteri Laura Huhtasaaren, kansanedustaja yrittäjä, sahuri Teuvo Hakkaraisen ja kansanedustaja, yrittäjä Juho Eerolan.
Jussi Halla-ahon valinta puheenjohtajaksi tapahtui jo ensimmäisellä äänestyskierroksella ylivoimaisella enemmistöllä. Miksi hänen valintansa ei keskustalle ja kokoomukselle kelvannut, vaikka Halla-aho oli omasta ja puolueensa puolesta ilmoittanut, että Sipilän hallituksen ohjelma kelpaa sellaisenaan, ilman muutoksia.
Saman oli ilmoittanut Halla-ahon pääkilpailija, puheenjohtaja Timo Soinin seuraajaehdokkaakseen nimeämä ministeri Sampo Terho, jonka linjaukset maahanmuuttokysymyksissä vaikuttivat jopa tiukemmilta kuin Halla-ahon. Terhohan meni EU:n vastaisissa linjauksissaan jopa pidemmälle kuin Halla-aho Terhon vaatiessa tulevaisuudessa kansanäänestystä Suomen EU-jäsenyydestä, mitä taas Halla-aho ei nykynäkymien vallitessa pitänyt tarpeellisena eikä viisaanakaan. Pääministeri Sipilä oli jopa kauhistellut Terhon näitä puheita ministerinaitiosta, mutta Halla-ahon voiton jälkeen ne pikaisesti työnnettiin piiloon.
On siis todettava, että Halla-aho olisi jatkanut hallituksessa keväällä 2015 sovitulla ohjelmalla. Saman oli ilmoittanut tekevänsä Sampo Terho, jonka oli mennyt EU:n vastaisissa puheissaan pidemmälle kuin Halla-aho. Halla-ahon ”pääsynneiksi” nostettiin hänen liian hidas kulkunsa pois vanhoista kirjallisista, synneiksi katsotuista lausahduksistaan. Halla-ahon muutos ”paremmaksi ihmiseksi” ei kokoomuksen ja keskustan hallituspomojen mielestä ole ollut riittävän nopea eikä kyllin vakuuttava.
Vainovalkeita kumpujen yöstä
Sipilän ja Orpon näitä puheita kuunnellessa on kumpujen yöstä noussut mieleen poliittisiin vastustajiin kohdistettu uskonnollinen ja poliittinen vaino, luottamuksen puute, joka on niin irrationaalinen ja syvyydessään kauhistuttava, ettei sen perusteita heidän mielestään tarvitse kansalaisille mitenkään perustella; riittää kun johtajat sen ilmaisevat ja heidän kannattajansa sen kritiikittä hyväksyvät.
Tällainen aika Suomen 1900-luvun historiassa on vallinnut 1930-luvulla ja sotien jälkeisellä pitkällä Urho Kekkosen valtakaudella. 1930-luvulla vainon kohteena olivat kommunistit ja äärioikeisto, Kekkosen kaudella Kansallinen kokoomus. 1930-luvulla suljettiin kommunistit ja lapualaiset pois kunnallisesta ja valtiollisesta elämästä, Kekkosen kaudella ulkopoliittisten ”yleisten syiden vuoksi” kokoomuksella ei pitkään aikaan ollut asiaa hallitukseen. Nyt puheenjohtaja Petteri Orpon johdolla kokoomus kostaa taannoisen syrjintänsä perussuomalaiselle puolueelle. Hallitukseen, jonka piti kaatua, saatiin pelastajiksi PS:stä loikanneet 20 kansanedustajaa turvaamaan hallituksen koossa pysyminen. Soinin johtamille ”ottopojille” tämä passaa; ministerinvirat säilyvät heillä ja ministeriauton takapenkillä on paikka niin kauan Sipilä ja Orpo heitä tarvitsevat.
V. J. Sukselaisen hallituksen ”ottopoikien” varjo Sipilän hallituksen yllä
Edellisten ”ottopoikien” ministeritaival oli lyhyt. ”Ottopoika-aika” liittyi SDP:n sisäisiin riitoihin jotka kohdistuivat maaseutu- ja kaupunkiväestön välisiin ristiriitoihin ja K. A. Fagerholmin häviöön 1956 presidentinvaalissa Urho Kekkoselle. SDP:n puheenjohtajaksi 1957 valittiin oikeistosiipeen kuuluva Väinö Tanner, joka voitti täpärästi K. A. Fagerholmin. Vähemmistö marssi ulos kokouksesta, puolue oli hajonnut ja toimintakykyisen hallituksen muodostaminen oli vaikeaa. V. J. Sukselaisen (ml) johdolla toukokuussa 1957 muodostettu maalaisliiton ja keskiryhmien hallitus hajosi RKP:n lähdettyä hallituksesta. Sukselaisen hallitus hetkeksi pelasttiin, kun hallitusta täydennettiin syyskuun alussa 1957 SDP:n vähemmistön edustajilla skogilaisilla ”ottopojilla”. Marraskuun 29. päivänä 1957 tämä hallitus kaatui SDP:n välikysymykseen.
Perussuomalaisista loikanneille ”ottopojille” skogilaisten jäljet ehkä pelottavat. Aika oli hirmuinen, työttömyys korkea ja suuri vastakkainasettelu vallitsi maaseutuväestön ja kaupunkilaisten kesken muun muassa maatalouden tukiaisista. Nyt EU ja siihen liittyvät valtavat Suomelle aiheutuneet ongelmat painavat päälle. Sipilälle ja Orpolle näyttää isänmaallisen, terävän ajattelijan Halla-ahon persoona olevan yhtä pelottava kuin sodan aikana kylmäpäisenä isänmaan miehenä tunnetun sosialidemokraatin Väinö Tannerin persoona K. A. Fagerholmin kannattajille.
Sipilä ja Orpo saattoivat ”tempullaan” pelastaa ministerinsalkkunsa. Mutta voitto saattaa olla Pyrrhoksen voitto. Halla-aho kasvaa Brysselissä korkoa ja Laura Huhtasaari ja monet muut pitävät puoluetta ja eduskuntaryhmää koossa. Eurooppa jatkaa hajoamistaan, mutta Suomi kokoaa joukkonsa isänmaansa suojaksi.