Tiedonvälityksen portinvartijat

Tiedonvälityksen portinvartijoita käsittelevä tutkija Hannu-Pekka Ikäheimon haastattelu YLE I:ssä tänä aamuna oli mielenkiintoista kuultavaa. Ikäheimo on tutkijakaverinsa kanssa julkaissut portinvartijuutta koskevan tutkimuksen, jossa käsitellään maailman, myös Suomen tiedotustilannetta. Kysyttäessä tutkija arvosteli myös Yleä, jolla veronmaksajien kustantamana on suuri vastuu luotettavan tiedon laadun levittämisessä.

Ikäheimo esitti varsin vahvaa kritiikkiä Yleä kohtaan, mikä on harvinaista, kuten on harvinaista myös suurten ja sanomalehtien arvostelu. Mielestäni Helsingin Sanomat Helsingissä ja Kaleva Oulussa ovat valtaosin poliittisia mielipidelehtiä. Toimittajista valtaosa ei edes pyri sitoutumattomaan sisällöntuottamiseen, vaan poliittisten mielipiteittensä levittämiseen.

Kuvaavaa on, että eduskuntavaaleissa 2023 toiseksi suurin puolue Perussuomalaiset on vaaleista lähtien näihin asti ollut mediassa ei-toivottu, ei-laillinen ja ennen kaikkea hallituskelvoton puolue. On vaaleissa tapahtunut hirvittävä vääryys, kun 20 prosenttia kansasta äänesti väärin. YYA-aikana enimmillään neljännes suomalaisista äänesti SKDL:ää, mutta harvapa julkisesti uskalsi julkisesti sanoa, että he äänestivät väärin. ”Pulinat pois!”, ärjäisi keskustalainen portinvartija Johannes Virolainen. Missä on vastaavanlainen portinvartija nyt, kun ollaan Nato-Suomessa?

Sanomalehdistö, koko massamedia, on omistukseltaan kiihtyvällä vauhdilla keskittynyt. Perinteinen paikallisen väestön omistuksessa ollut paikallislehdistö on menetetty. Vahvoja paikallisia äänenkannattajia ei ole alueensa väestöä ja menestystä puolustamassa.

Poliittinen ja viestinnällinen valta on maakuntapääkaupungeissa, jos sielläkään vaan kauempana, jopa pääkaupungissa tai peräti ulkomailla asti. Samaa on sanottava paikallisradioista, jotka aikanaan tarkoitettiin paikallisiksi ja pientaloustalousalueiden äänenkannattajiksi paikallislehtien tapaan. Mutta toisin kävi. Poliittista valtion tukea nauttivat maakuntalehdet valtasivat sekä paikallislehdet että paikallisradiot. Nyt asemilla soitellaan vaan musiikkia, ja Ylen maakuntalähetykset ovat jokseenkin ainoita, joista ”maakunnallista puhetta” tulee – tarkoin säännellysti ja sisällöltään mitätöntä. Kaikkea tätä alueohjelmaa ohjaa valtakunnallinen Yle. Siis vihersosialistinen poliittinen portinvartiosto.

Ei ole kummallista, jos sosiaalinen media on vallannut alaa. Sen omistajuudella on hintansa, maailmanlaajuisena esimerkkinä tunnetaan Elon Musk. Graafiselle sanomalehdistölle toivoisi uutta paluuta. Sen myötä säilytettäisiin luku- ja kirjoitustaito. Tämän edellytyksenä taas on maamme koululaitoksen palauttaminen juurilleen ja käyttämään oppikirjoja opetuksessa. Tämä on maan hallituksen asia. Esimerkkinä siitä mitä medioiden omistuksen keskittäminen on paikallistasolla vaikuttanut mainitsen omasta mediaympäristöstäni Kaleva365 Oy:n, joka omistaa Pohjois-Suomessa valtaisan määrän paikallislehtiä. Toisena ketjuna on pääasiassa ilmaislehdistä muodostuva ketju. Molempien ketjujen lehtiin olen joskus tarjonnut kirjoituksia, joskus on joku julkaistukin, mutta rassaavaa on etenkin Kalevan ketjussa joutua keskusteluun päätoimittajan kanssa siitä mikä on totuus. Aina se on päätoimittajan tietämä ja noudattama mielipide, jonka lähde on kustantajan hallussa.

Nyt on Kuusamossa tullut ongelmaksi vuonna 1944 syyskuussa tapahtunut kirkon poltto. Vanha totuus on paikallishistorian kirjoittajan kertoma totuus, että kirkon polttivat saksalaiset. Vahva tutkimusnäyttö osoittaa, että kirkon polttivat venäläiset. Yhden totuuden lehti on joutunut ikävään tilanteeseen, kun toinen mielipide on tullut häiritsemään 79-vuotista rikkumattoman totuuden rauhaa. Miten tässä näin pääsi käymään ja miten oikeasta parresta irti nuljautuminen käsitellään, jottei siitä tulisi vaarallinen ennakkotapaus? Eräs ratkaisu on pyytää presidentinvaaliehdokas Paavo Väyrystä pyytämään presidentti Vladimir Putinilta lausunnon siitä mikä edelleen on järkkymätön ja muuttumaton totuus myös tästä.