Kuusamon tuhopoltto 1944 uusimman tutkimuksen valossa

Kuusamon pitäjähistorian (1978) kirjoittaja maisteri Seppo Ervasti on edelleen juuttuneena Fredrik Meskuksen kertomukseen Kuusamon kirkon poltosta 1944. Tämän hän osoittaa Koillissanomissa 18.3.2021 julkaistussa kirja-arvostelussa uusimmasta kirjastani ”Taistelu elintilasta. Kuusamo 1939–1945.”

Kirjoituksensa otsikossa ja tekstissäkin Ervasti ylistää kirjaani ”Kunnianosoituksena sankarivainajille ja koko sodan kokeneelle sukupolvelle.” Havainto on oikea: kunnia heille joille kunnia kuuluu.

Mutta sitten arvostelu lähtee ”laukkaan”. Syntyy tekstiä, jota en tunnista kirjaani perustuvaksi. Toimituksen paksuntamassa välitsikossa kirjoittaja päästelee: ”Yksi asia, jota Matti ei juurikaan käsittele, on sotapropaganda.”

Hän kertoo minun käyttävän Ervastillekin kuulemma tuttua vihollistermiä ”ryssät” ja kiihdyttää itsensä ihastelemaan ”Eldankajärven jäätä” ja ”Röhön Tiltua”. Historiankirjoittamista harrastavan ja kritisoivan henkilön uskoisi erottavan kirjastani lähteiden propagandan ja tutkijan käyttämän kielen.

Arviolta kolmannes kriitikon tekstistä ei kuulu kirjani sisältöön millään tavalla.

Molempien sotijaosapuolten sotapropagandaa olen tässä, samoin kuin aikaisemmissakin Talvisodan (2017) ja Jatkosodan-Lapin sodan kirjassani (2018) käsitellyt oululaisen lehdistön ja sotapäiväkirjojen kautta hyvinkin kattavasti. Talvisodan (Er.P 16) ja Jatkosodan hyökkäys- ja asemasodan (JR 53) aikana ”ryssittely” oli yleistä, mutta Saksan tappion häämöttäessä ja etenkin 1944 kesäsodassa suomalaisten kielenkäyttö vihollista kohtaan kaunistui, kun taas vihollisen puolella kielenkäyttö suomalaisia kohtaan koveni. Rintamalinjojen yli vihollinen huusi ämyreillään antautumiskehotuksia sekä ilmoituksia siitä, että saksalaiset raiskaavat vaimojanne ja tyttäriänne. – Väitteen, että olisin laiminlyönyt sotapropagandan missään sotakirjassani, jyrkästi torjun.

Uusin kirjani tarkastelee Kuusamon tilaa pitkän sodan kotirintamanäkökulmasta
Vaikuttaakin siltä, ettei Seppo Ervasti tunne Talvi- ja Jatkosodan kirjojani. Sotakirjoissa keskityin kuusamolaisten joukko-osastojen ErP 16:n ja JR 53:n sotatiehen.

Tässä uusimmassa kirjassa käsittelen koko sota-aikaa kuusamolaisen kotirintaman näkökulmasta. Sotatapahtumia käsittelen tiivistetysti siksi, että aikaisempia kirjoja lukematon saa kokonaiskuvan sodasta. Olisihan outoa käsitellä vain kotirintamaa puhumatta rintamasodista. Tähän ratkaisuun päädyin myös siksi, että molemmat mainitut kirjat ovat loppuunmyydyt. Uusin kirja avaa kuusamolaisten sota-ajan kokemukset taistelurintamalla ja kotirintamalla.

Arvostelunsa sisällöstä päätellen vaikuttaa nyt siltä, ettei Seppo Ervasti noita aikaisempia sotakirjojani tunne. En ole havainnut, että hän olisi ”omassa julkaisussaan” Koillissanomissa niitä arvostellut, vaikka olisin mielelläni nähnyt hänen arvostelunsa. Niinpä tammikuun lopulla 2021 soitin hänelle ja kysyin, haluaisiko hän arvostella kirjani, ja kun sain myönteisen vastauksen, lähetin kirjani hänelle ja odotin nimenomaan hänen kantaansa Kuusamon tuhopolttoon ja kirkon tuhoon ym.

Jouduin pettymään. Ervasti sivuutti kaiken sen uuden aineiston, jota Kuusamon tuhosta olin osoittanut. Ervasti ilmoitti edelleen kannakseen, että kirkon polttivat Saksan SS-kommandojoukot, vaikka kirkon saksalaispoltosta ei ole mitään luotettavia lähteitä olemassa. Sen sijaan Kuusamon tuhopoltosta tässä uudessa kirjassani on aikaisemmin julkaisematonta tutkimustietoa. On myös Ervastin kaipaamia aikalaistietoa, jota on nimenomaan sotapäiväkirjoissa, sanomalehdissä, jopa niukoissa Kuusamon kunnallishallinnon pöytäkirjoissa ja sodan jälkeen tehdyissä mm. Taimi Pitkäsen suorittamissa henkilöhaastatteluissa, joita Tuomo Kallioniemi on sanomalehtikirjoituksissaan ja verkkojulkaisussaan valottanut.

Kirjani arvostelussa Seppo Ervasti sivuuttaa kaiken tämän ja pysyy yli 40 vuotta toistetussa kannassaan, että saksalaiset SS-kommandojoukot polttivat Kuusamon kirkonkylän ja myös Kuusamon kirkon.

Kuusamon tuhopolton tutkintapöytäkirja ja nimismiehen kertomus syyskuulta 1944
Keskeisin julkaisemani Kuusamon tuhopolton asiakirja on Kansallisarkistossa Helsingissä oleva ”Pohjois-Suomen Evakuointikeskuksen Alaosasto Roi Rikospoliisiosasto N:o 385/Rikos/44. Tutkintapöytäkirja” -niminen 26 sivua käsittävä asiakirja, päivätty päivälle 29.9.1944.

Yllättäen esiin tulleesta asiakirjasta on erään tutkijan toimesta otettu kopio Oulun Maakunta-arkistossa noin 10 vuotta sitten. Saatuani viime vuoden alussa vihiä tästä, pyysin Kansallisarkistoa etsimään sen. Koska asiakirjan tarkkaa koodia ei ollut, sen haku kesti, kunnes Kansallisarkiston Tietopalvelun vastuualue ilmoitti minulle 25.9.2020 löytäneensä asiakirjan ”Kuusamon tuhopolttoa koskeva tutkintapöytäkirja 29.9.1944. Yhteysosasto Roi, rikososasto, sotapoliisitoimisto, tutkintapöytäkirjat v. 1944 (T-8570/3)”.

Asiakirjakopio on täsmälleen sama mikä minulla on ollut kopiona käytettävissäni kirjaani ”Taistelu elintilasta. Kuusamo 1939-1945.” kirjoittaessani.

Asiakirjakokonaisuuteen liittyy Kempeleen piirin nimismies Väinö Isolan laatima selostus toiminnasta ja havainnoista Kuusamon piirin vt. nimismiehenä ajalla 16.9.-22.9.1944. Isola oli määrätty Kuusamon vt. nimismieheksi vakinaisen nimismiehen Niilo Keskiahon ilmoitettua Oulun lääninhallitukselle, ettei hän jää Kuusamoon sen jälkeen kun siviiliväestö on sieltä evakuoitu.

Suomalaisvaltuuskunnalta tarkat tuhopolttotiedot 22.9.44 saakka, kunnes saksalaiset pidättivät heidät
Vt. nimismies Väinö Isola saapui Kuusamoon 17.9.1944 klo 16 aikaan. Viimeiset suomalaisjoukot olivat sieltä poistuneet. Sisäasiainministeriö määräsi Kuusamoon jäämään 3-5 kunnan edustajaa ”allekirjoittamaan ja avustamaan sotilaalliseksi avustajakseen määrätyn luutn. Seppo Alanteen lisäksi”. Kuusamon kunnan edustajiksi tulivat määrätyiksi kansanopistonjohtaja Reino Pajari, työnjohtaja Eemil Räisänen, talonmies Aaro Määttä ja palstatilallinen Kustu Lohilahti, kaikki Kuusamon pitäjän Kirkonkylästä.

Kuusamoon kunnan ja valtion edustajiksi määrätyt saivat työskennellä ja merkitä muistiin tilanteen kehittymistä, tuhopolton valmistelua ja itse polttoa, kunnes 22.9.44 iltapäivällä saksalaiset sotilasviranomaiset pidättivät heidät ja kuljettivat Rovaniemelle määräten heidät siellä ilmoittautumaan suomalaisille sotilasviranomaiselle.

Pidätettyjä kuulusteltiin suomalaisten toimesta Rovaniemellä ja Oulussa. Kuulustelupöytäkirja on kirjattu valmistuneeksi 29.9.1944. Pöytäkirjaan on liitetty työnjohtaja Eemil Räisäsen muistikirja poltetuista taloista. Suomalaisten lähtiessä Kuusamosta Kirkonkylän pohjoisosista alkaneet tulipalot ulottuivat Ouluntien-Neljäntien risteyksen tasalle, mutta eivät yltäneet sairaalan ja kirkon alueelle. Mitä 22.9.1944 jälkeen tapahtui, ei tämä asiakirja tiedä kertoa. Mutta muitakin lähteitä on, JP 8:n ja muut JR 53:n joukkojen sotapäiväkirjat, aikalaisten kertomukset, lehtitiedot ym.

Kuusamo oli puna-armeijan miehittämä jo Lapin sodan ”tosisodan” alkaessa 27.9.44
Lähteideni mukaan Kirkonkylän polton tapahtuessa saksalaisten viivytysjoukot taistelivat Salpalinjalla Kuusamon Vanttajankannaksella 23.-25.9.44. Tuhopoltto vaikeutti saksalaisjoukkojen perääntymistä läpi palavan kylän. Voisi kysyä, olisiko Kuusamo jäänyt polttamatta, jos puna-armeija ei olisi ylittänyt Kuusamossa Suomen valtakunnanrajaa?

Ylipäällikö Mannerheim ja III AK:n komentaja kenraaliluutnantti Hj. Siilasvuo tiesivät tämän, mutta siihen ei puututtu niin kauan kuin Lapin sota oli ratkaisematta. Venäläiset Valvontakomission edustajat ”valvoivat” ja hoputtivat suomalaisia suurempaan nopeuteen Siilasvuon ja muiden kenraalien esikunnissa. Kuusamo ja Suomussalmi olivat puna-armeijan panttina Stalinin kädessä.

Tuomo Kallioniemen kokoamien venäläislähteiden mukaan saksalaiset lähtivät Kuusamon Kirkonkylästä 26.9.44 ja venäläiset saapuivat Kirkonkylään 27.9.44.

Tämä päivä oli sama, jolloin Pohjois-Suomen joukkojen komentajaksi määrätty kenraaliluutnantti Hj. Siilasvuo aloitti sodan saksalaisten karkottamiseksi.

Aselevon 4/5.1944 vallitessa puna-armeija oli syyskuun puolivälissä ylittänyt Suoman rajan Kuusamossa ja 19.9.44 solmitusta välirauhansopimuksesta piittaamatta miehitti Kuusamon, josta se poistui marraskuun puolivälin jälkeen.

Kirkon saarnastuoli ja penkit - venäläismiehityksen mykät todistajat
Seppo Ervastin yhä hellimä väite että SS-joukot polttivat Kuusamon kirkon, kumoutuu monilla aikalaislähteillä (mm. Taimi Pitkänen, Tauno Pätsi, Mauno Säkkinen ja Jääkäripataljoona 8:n tiedot), joiden mukaan Kuusamon kirkon saarnastuoli, penkkejä ja muuta kalustoa oli evakkojen kertoman mukaan venäläisten rakentamissa korsuissa ja Toranginahon sotilaskodissa.

SS-miesten nimiinkään ei voitane lukea sellaista epäjohdonmukaisuutta, että he olisivat laskeneet kirkonkellot tapulista ja kätkeneet ne saksalaisten sotilashautaan, poistaneet kirkon saarastuolin, penkit ja muut tarvikkeet ulos venäläismiehittäjää palvelemaan ja sitten tuikanneet kirkon tuleen.

Nykytutkimuksen mukaan kirkko oli pystyssä saksalaisten lähtiessä Kuusamosta ja saksalaisten sinne tullessa. Kuulu Meskus-Reete, jonka kertomukseen Seppo Ervasti on vuosikymmenet nojannut, on kuusamolaiselle poliisikonstaapelille perunut puheensa ja tunnustanut, että kirkko seisoi paikallaan venäläisten tullessa.