8.11.2014
Pojat ja miehet tässä ajassa
Valtakunnallista Miesten Viikkoa on vietetty Oulussa 3.-9. marraskuuta. Kotiseurakunnassani Oulun Tuirassa on ollut monia tilaisuuksia, osallistuin niistä yhteen, tänään lauantaina vietettyyn Miesten lauantaihin, jonka teemana oli ”Pojan polku – miehen tie”. Muutama huomio tämän tilaisuuden annista.
Kotiseurakuntani palveluista on ensinnäkin sanottava, että ne ovat runsaat, paljon moninaisemmat kuin ”maallisen median” antamasta kuvasta voisi päätellä. Oulun seurakunnat julkaisevat viikoittain ilmestyvää ”Rauhan Tervehdys” -lehteä, jolla on menossa jo kunnioitettava 107. vuosikerta. Pieni toimitus saa toimitetuksi viikoittain hyviä ajankohtaisia juttuja. Jokaisella oululaisella seurakunnalla on oma sivunsa, jossa ilmoitetaan viikon ohjelmat. Tarjontaa on kaikille ikäluokille vauvoista vaariin ja molemmille sukupuolille ja yhteisesti kaikille.
Runsas tarjonta siis vallitsee niin hengellisellä kuin taloudellisella ja sosiaalisella puolella. Joutuu ihmettelemään, mistä loihditaan kaikki se rakkaus, ihmisystävällisyys ja taloudellinen panos, jolla kaikki tarjonta saadaan aikaan. Kun ajattelee sitä julkista moittimista ja parjausta, jota kristillistä kirkkoa ja seurakuntia vastaan harjoitetaan, ei voi olla tuntematta häpeää niiden puolesta, jotka sitä harjoittavat.
Joutuu kysymään, millainen on ihminen, joka varta vasten ylläpitää sivustoja, joilla yllytetään eroamaan kirkosta? Miten se on häneltä pois, jos joku toinen vapaasti kuuluu kirkkoon ja maksaa kirkollisveronsa?
Yllyttäjän kannattaisi paneutua kirkon työhön, niin voisi havaita kuinka suurta vahinkoa eroamisyllytystyöllä tehdään maamme kansalaisille hengellisellä, henkisellä ja sosiaalisella alalla. Tavoiteltu eroajan ”verohyöty” kaatuu maallisen vallan puolen maksettavaksi eli niiden samojen veronmaksajien päälle, joita luullaan kirkosta eroamisella palveltavan. Suurimmat menettäjät ovat ne, jotka apua eniten tarvitsevat, sairaimmat ja köyhimmät.
Tämän päivän miesten messu ja käydyt keskustelut päivän teeman puitteissa jättivät suuren mielihyvän tunteen. Kirkkoherra Niilo Pesosen johtama messu ja Harri Hyypän pitämä alustus ”Pojan polku – miehen tie” virittivät lämminhenkisen yhteisyyden tunteen ja vilkkaan keskustelun itse aiheesta.
Mitä sitten nousi pintaan poikana ja miehenä olemisesta ajassamme?
Syntyneessä vilkkaassa keskustelusa nousi esiin yhteisiä kipeinäkin koettuja kysymyksiä, kuten perheiden, sukupolvien ja kokonaisten kylien ja isompienkin yhdyskuntien hajoaminen. Pojilta katoavat isän ja miehen mallit niin kotoa, päiväkodista, koulusta ja nuoruusiästäkin. Ero menneiden sukupolvien staattisen yhteiskunnan turvallisuuteen on suuri. Viimeistään toisen asteen koulutie vie jo nyt ja tulevaisuudessa vieläkin kauemmaksi kodista, kavereista ja juurista. Hajoavat vanhempien ja omatkin avioliitot tuovat isille/miehille/isoisille paineita.
Poika tapaa kulkea isän tai isän mallin viitoittamia polkuja. Miehen ikään tultuaan hän valitsee tiensä, ammattinsa, kunnianhimonsa, elämännälkänsä ja elämäntehtävänsä. Ongelma tänään on, löytyykö työtä ammatista, jonka on valinnut. Aiemmilla polvilla on varmaankin ollut helpompaa; vaikka yhteiskunta ei maksanut koulutusta nykyisessä laajuudessa, mutta nuori saattoi olla varma siitä, että tekevälle löytyi työtä.
Nostettiin esiin kysymys, päästääkö yhteiskunta pojan/nuorenmiehen nykyisin liian helpolla. Tuleeko kaikki liian valmiina? Katoaako miesten malli ja onko malleja yleensä tarjollakaan? Viekö ”läppäri” miehen onneen? Onko työtä tietokonemaailman ulkopuolella? Kun ruumiillinen työ ja liikunta laiminlyödään, rappeutuuko ruumis ja sen myötä mieli ja sielu? Entä mitä tapahtuu miehelle, kun hän poikana on kasvanut sukupuolettomassa päiväkodissa, kasvanut naisten ympäröimänä, opetettu palvelemaan kotona naista ja luopumaan halusta ja kyvystä selviytyä armeijasta, miesten koulusta? Saako mies puolison? Onko mies riittävän hyvä naiselle? Kunnioittaako nainen ”naisten malliin” kasvatettua miestä, kääntääkö nainen selkänsä ”nynnylle” ja lähtee hakemaan ”tosimiestä” – ulkomaisesta. Miten siis käy suomalaisen miehen, onko hänellä edes tietä edessään tai edes mielessään kuljettavana?
Kysymyksiä nousi enemmän kuin oli vastauksia. Todettiin miehen yleisesti ottaen selviytyvän tiestään ja kykenevän toimimaan poikana, miehenä, isänä, isoisänä. Tehtäviä, ja unelmia, tavoitteita, riittää läpi elämän.
Suomalainen mies on geeneiltään ja historialtaan selviytyjä, erämies, saalistaja ja hyvä maastossa liikkuja. Hän kykenee kulkemaan nykyisessä kaupunkimaastossakin, tarkkailemaan karttaa, suunnistamaan oikein ja löytämään maaliinsa. Hän kykenee valloittamaan naisen, ottamaan puolison, perustamaan perheen, hankkimaan toimeentulon yksin tai yhdessä puolisonsa kanssa, kasvattamaan lapsensa perittyihin suomalaisiin arvoihin nojautuen. Hän haluaa puolustaa naistaan, perhettään, kotiseutuaan ja maataan, ja hän kykenee tämän kakken tekemään.
Ajassamme nähtiin paljon huonoa tarjontaa, mutta siitä uskotaan selviydyttävän. Uudet polvet heittävät roskat pois. Kirkosta eroamisiin liittyen eräs keskustelija kiteytti ”eroakirkosta” -sivustojen olevan ”itse paholaisen työtä”, johon kristillisen kirkon syvien rivien on tarmokkaasti vastattava. Keskustelussa myös todettiin, että herätysliikkeitä – mm. vanhoillislestadiolaisia - on jo riittämiin lyöty ja että on syytä muistaa, että juuri lestadiolaisuus nousi 1860-luvulta alkaen ajamaan raittiusaatetta ja kannusti ponnistelemaan omatoimisuuden, ahkeruuden, rehellisen työn ja Jumalan kunnioittamista.
Näiden teemojen kirkastamisen aika on taas nyt. Siispä isällinen kasvatus kunniaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Miehen on noustava nykyistä rohkeammin olemaan kodissa mies, hyvä puoliso, kasvattaja ja isä. Eli kuten eräs keskustelija kiteytti:
”Miehet, isät ja ukit, opettakaa lapsillenne ja lastenlapsillenne iltarukous.”