Syömme toisten kylvämän viljan satoa

Olin verkkoyhteyden kautta sunnuntain 12.2. verkkojumalanpalveluksessa monista asioista rakkaassa, tutussa, kauniissa Kiimingin kirkossa. Mieleen palautuivat syksyn 1944 tapahtumat. Olimme siirtyneet ensimmäiseltä evakkopaikkakunnalta Merijärveltä Kiimingin kirkonkylään, lähemmäksi Kuusamoa, josta saksalaiset olivat poistuneet poltettuaan Kirkonkylän ja venäläiset olivat tulleet miehittäjinä heidän tilalleen.

Lapin sodan rintamalinjat olivat kuitenkin sen verran etäällä Oulun korkeudelta, että pääsimme siirtymään Kiiminkiin.

Evakkopaikassamme Kiimingissä asui samassa tai naapuritalossa vanha nainen, Hiitolan mummuksi sanottu Kannaksen Hiitolan evakkovanhus. Tuskin hänellä oli ketään omaisia täällä, mutta hän kantoi suurta huolta ympärillään olevista lapsista, toisista evakoista ja isäntäperheistäkin.

Vajaan 4-vuotiaan pojan hataran muistikuvan mukaan Hiitolan mummu pelkäsi pojannaskalien menevän ”urheilemaan” Kiiminjoen vielä heikoille syysjäille. Hän osoitteli meille joen takana olevalla hautausmaalla liikuskelevia enkeleitä, jotka suojaavat vainajia ja suojelevat meitäkin eläviä, mutta ne eivät salli että vainajia häiritään. Tottelimme häntä, emme menneet jäille.

Kiimingin kirkossa olevia vanhoja seinämaalauksia katsoessani palautuu mieleeni tuo pelottava sotasyksy ja epätietoisuus kohtalostamme, joka oli paljon pelottavampi kuin mitä lapsena ja aikuisenakaan ymmärsin. Vasta keväällä 1945 pääsimme kotiin poltettuun Kuusamoon.

Olen usein elämässäni tuntenut, että Hiitilan mummun rukoilevat ja siunaamat suojelusenkelit seuraavat elämäni matkalla. Vaikka hänen kotinsa ja kotiseutunsa oli menetetty, hän jaksoi uskoa Jumalan siunaukseen koko Suomen kansan yllä. Olemme olleet siunatut.

Olemme saaneet elää pitkää rauhan kautta. Mutta nyt elämme Euroopan sodassa.

Suuret murroskaudet alkavat luonnon sairastumisella, jonka syitä ei ehkä haluta nähdä tai myöntää. Julkisuus kun ei mielellään tunnusta, että maailman asioilla olisi ihmistä suurempi ohjaana, Luoja, Kaitselmus, Jumala. Kyllä on.

Ihminen päättää, mutta Jumala säätää ja ojentaa ihmistä, kansoja, kulttuureja ja koko ihmiskuntaa. Pyrkimykset muodostaa yksi maailmanhallitus tai rakentaa moni- ja sekakulttuuriset ja -kieliset maanosavaltiot ja niiden yhtyessä yksinapainen maailmanhallitus, eivät ole onnistuneet. Onnistuuko EU:n liittovaltion tulo ja Euroopan ja Yhdyhdysvaltain liitto punaista itää vastaan, jää nähtäväksi. Yhteistä rukousta ja Jumalan siunausta tarvitaan edelleen.

Elämä jatkuu ja kirkkovuosi jatkuu. Tämän sunnuntain sanassa puhutaan Jumalan sanan kylvämisestä. Jeesus ja hänen opetuslapsensa seuraajineen ovat kylväjiä ja he luottavat siihen, että Jumala antaa aikanaan kasvun. Kiimingin seurakunnan pappi puhui tänään (Joh. 4:31-38) kylvöstä ja sadonkorjuusta. ”Toiset ovat tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät.”

Nämä Kiimingin papin sanat iskevät suoraan Suomen kansan tämän ajan oloon ja elämään. Puhumme kyllä nyt eduskuntavaalien alla valtiomme, kuntiemme ja kotiemme veloista ja tunnustamme, että olemme pitäneet korkeaa elintasoamme yllä tekemällä velkaa tulevien sukupolviemme päähän. Olemme tehneet tässä hirvittävää syntiä. Mutta olemme tehneet syntiä myös menneitä sukupolvia vastaan, kun olemme eläneet huolettomasti nauttiessamme menneitten sukupolvien työn, uurastuksen ja maanpuolustuksen tuloksista.

He taistelivat, he raatoivat ja heistä lukuisat kuolivat jotta meillä olisi vapaa maa elettävänämme. Jälleenrakennuskansa rakensi kukoistavan hyvinvointivaltion, mutta sen rakentajia, runsaslapsisten perheiden kansalaisia, nyt syytetään, että olemme rasitteena kansalle.

Olemme kansana menettäneet paljon, kun emme ole kyenneet siirtämään jälkipolvillemme vastuuta Suomesta ja sen tulevaisuudesta. Jo nykyisistä kansalaisistamme liian moni katsoo, ettei näin tuhlaavasti elävällä kansalla ole tulevaisuutta.

Me, sotiemme jälkeen syntyneet, olemme pahasti epäonnistuneet kasvatuksessamme. Me häpäisemme ne runsaat paristaaatuhatta kansalaistamme, jotka on hylätty työttömyyteen ja syrjäytyneisyyteen.

Katsokaamme: maamme rajaseudut ovat ihmisistä lähes tyhjät, viljavarastomme ovat tyhjillään, huoltovarmuutemme sakkaa, karjamme, peltomme, metsämme jä suomme vaaditaan hävitettäviksi, koska ne muka pilaavat ilmastomme! Ei, näin ihmisvihamielistä ei politiikkamme voi omaa kansaamme ja sen historiaa kohtaan olla!

Tulevissa eduskuntavaaleissa meidän on palattava juurillemme ja palautettava iloinen lasten huuto ja elämänilo kyliimme ja kaupunginosiimme.

Historiantutkijana mieleeni jääneitä kauneimpia kuvauksia jälleenrakennuskauden Kuusamosta ovat ne pakinat, joissa Kuusamon Jukka, Janne Männikkö, kertoi Kalevassa, että iloinen lasten nauru raikuu jälleen kujilla lasten päästyä jälleen kouluun ja leikkimään kotipihoillaan.