"Henkisesti valveutunut ja taloudellisesti turvattu rajaseudun kansa on valtakuntamme suojamuuri"

Tällaisella otsikolla tervehti asiakkaitaan ja tukijoitaan kirkkonsa ja rajaseutukylänsä Kuusamon Paanajärvellä menettänyt rajaseutupappi Olavi Laitinen oululaisessa, kokoomuslaisessa Kaiku -lehdessä tammikuun 4. päivänä 1941. Moskovan rauhan raja oli reväissyt Kuusamon maa-alasta reilun neljänneksen, riistänyt kodit ja maat yli 2 000 kuusamolaiselta Paanajärven, Tavajärven ym. kylissä. Lisäksi uuden rajan länsipuolelle jätetty ”suoja-alue” jätti kotia vaille lähes samansuuruisen väestönosan.

Vaikka Itä-Kuusamoa ei vihollinen ollut päässyt sodassa miehittämään, uuden rajan kulku oli pitäjälle tuhoisa. Polteltun maan taktiikan menetelmin oli rajaseutu hävitetty. Osa evakoista oli vieläkin evakkotiellä. Pika-asutuslain mukaista uutta omaa kotia ja omaa maata haki yli 400 perhettä. Rajan tälle puolelle jääneisiin koteihin oli ahtaunut viisikin perhettä. Läänin länsiosiin karjoineen talvipakkasessa paennut väestö halusi takaisin Kuusamoon, myös ne, joiden koti oli jäänyt rajan taakse. Haluttiin asua edelleen - rikottuna ja revittynäkin rakkaassa - kotikunnassa.

Rajaseudun Ystävät Turku tuki rajaseutupappilaa Määttälänvaaraan
Paanajärven pappi Olavi Laitinen ei jättänyt seurakuntalaisiaan. Hän asettui uuden rajan läheiseen suurimpaan kylään Määttälänvaaralle, josta käsin hän alkoi pitää huolta kansastaan yhdessä Kuusamon kunnan ja kuntalaisten, valtiovallan ja vapaaehtoistyöntakijäin kanssa. Tässä puheena olevalla haastattelullaan, joka julkaistiin eri muodoissaan Kaikun lisäksi, Liitossa (ml) ja Kalevassa (ed.), pastori Laitinen kiitti rajaseudun kansan auttajia, rohkaisi ihmisiä ponnisteluihin ja kannusti uskomaan pienten kansojen oikeuteen elää vapaina isänmaassaan, kotiseutuaan ja maataan rakentaen ja kansaansa rakastaen.
Hädässä Suomen kansa oli yhtä. Apua virtasi eri puolilta maata. Oulun l. Talousseura, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen Punainen Risti, Suomen Huolto, Rajaseudun Ystävät Turku ja Helsinki ym. Rajaseudun Ystävien Turun osaston huoltokohteena oli Pohjois-Kuusamo, Helsingin osaston Etelä-Kuusamo.
Rajaseudun Ystävät Turku ry oli Paanajärven rajaseututyön tukija. Osasto antoi 75 000 markan rahalahjoituksen rajaseutupappilan rakentamiseksi Määttälänvaaraan. Rakennuspuut, 500 runkoa, ostettiin valtion metsästä, puut kaadettiin talkoovoimin ja ajettiin talkoilla rakennuspaikalle. Talkootöihin osallistui 53 hakkuumiestä ja 41 hevosmiestä. Näistä moni työskenteli monta päivää. Pappilaa ei ehditty salvaa valmiiksi, kun tuli lähtö jatkosotaan, ottamaan pois sitä mikä vääryydellä oli viety. Sotaretken jälkeen rajaseutukirkko rakennettiin Käylään.

Valveutunut ja taloudellisesti turvattu maa ei joudu turmioon
Miksi kirjoitan tästä? Haluan kiinnittää huomiota Paanajärven rajaseutupapin Olavi Laitisen otsikkosanoihin: ”Henkisesti valveutunut ja taloudellisesti turvattu rajaseudun kansa on valtakuntamme suojamuuri.”
Ilman sitä kasvatusta kodeissa, kouluissa, kylä- ja taajamayhteisöissä, jota koko valtakunnassa harjoitettiin tavoitteena rajoihin saakka luja, tavoitehakuinen itsenäinen valtakunta, ei Suomi olisi toisen maailmansodan iskuista selvinnyt.
Lapsille, nuorisolle ja koko kansalle näytettiin valtion ja kirkon toimesta elämisen tarkoitus ja tie, jossa jokaisella ihmisellä oli tehtävänsä täytettävänään. Kukaan ei ollut tarpeeton, ei kukaan. Ihmisten erilaisuus koettiin rikkautena ja Luojan lahjana. Jokainen ihminen sai olla ”laisensa”.

Maailmansotien välisenä aikana Suomi ei tavoitellut oppimestarin paikkaa maailman kansojen joukossa. Valtion ja kuntien tehtäviin hommattiin alojensa parhaat, koulutetuimmat ja kokeneimmat asiantuntijat. Puolisot olivat toistensa tukena, perheet vetivät jo lainsäädännöstäkin lähtien yhtä. Terveen ihmisen turvautuminen kunnan apuun oli häpeällistä. Kalle Päätalo kertoo isänsä Herkon joutuneen kunnan pihalla kunnan isäntien piirittämäksi uhkauksin, että ellet ala huolehtia joukkokunnastasi, lähdet Pelsolle suota kuokkimaan. ”Jumala ei laiskoja elätä.”
Nykyisin kuulutetaan, että jokaisella, mistä tahansa maailmaa tulleellakin, on Suomessa oikeus kaikkeen mahdolliseen hyvään mitä maa päällään kantaa. Velvollisuuksista ei puhuta mitään. ”Kotoutus” tarkoittaa oikeutta tuoda kaikki omansa tänne, pahakin, uutta kotimaata vahingoittava.
Viime sodissamme maanpuolustuksen päämotiivi oli sinä, ettemme halua maahamme ketään ulkopuolista käskijää, neuvojaa; me haluamme päättää asioistamme itse.

Rajaseutu ja maaseutu on uudelleen nostettava
Rajaseutumme ja maaseutumme alasajo alkoi demarien 1966 vaalivoiton jälkeen. Maaseudulla asumista ja maaseutua tukevaa aluepolitiikkaa alettiin ajaa alas. Poliittinen taite tapahtui seuraavan vuosikymmenen vaihteessa. Peltoja pantiin pakettiin. Pientalonpoikainen vastarintaliike nousi. Sodanjälkeisille uusille sukupolville ei näyttänyt olevan tilaa. Teollistuva Ruotsi otti mielellään tehtaisiinsa liukuhihnan ääreen ahkeria, omaa kotia ja perhettä rakentamaan haluavia suomalaisia. Kehitysaluerahaston tukemana teollisuutta ja palveluja nousi maaseudun kirkonkyliinkin.

Syrjäkyliltä siirtyi väki ensin kirkolle, sitten maakuntapääkaupunkiin, sitten Helsinkiin tai Ruotsiin.
EU:n myötä on tuet vedetty maaseudulta pois. Alunperinkin annettiin vain sen verran, että kunnan päättäjät lähisukulaisineen saisivat ”ohjausryhmissä” pientä palkkiorahaa, mutta ennen kaikkea pääsivät tuntemaan mitä on olla osa suuressa eurooppalaisessa koneistossa.
Unionihan hyväksyttiin karkeasti ottaen Pähkinäsaaren rajan (1323) eteläpuolisen Suomen äänin. Rajan pohjoispuolinen osa oli selkeästi vastaan. Pohjoisen ja idän kansa tiesi miten alueellemme EU:n kylmässä syleilyssä tulee käymään. Nyt on koko Eurooppa repeämässä. Pienten maiden rajaseutuja vallataan kuten ennen 2. maailmansotaa. Jos rajaseutu on heikko tai peräti tyhjä, sen ahnas naapuri kyllä lupaa kysymättä täyttää. Ja Suomessa vouhottavat TV:ssä ne, jotka ajavat ”tasa-arvoista” armeijaa, jossa kukaan ei vaivaudu puolustamaan ketään tai enintään Helsinkiä.

Suomalaisten varat suomalaisten hyväksi
Mitenkö Suomi nostetaan väestön uusiutumattomuuden ja lähestyvän kuoleman syleilystä? Helppo homma. Palataan entiseen, noudattamaan rajaseutupastori Olavi Laitisen ohjetta. Annetaan rajaseutu- ja maaseutukansallemme taloudellinen turva palauttamalla aluepolitiikka. Koulutetaan työtä vailla olevat tulevaisuuden energia- ja ilmasto-olojen tarpeisiin rakennettuun työpaikkaverkostoon.
Ryhdytään tekemään ruoka omassa paikassa. Vältetään turhia kuljetuksia. Tehdään tarvekaluista kestäviä ja korjattavia. Palautetaan työt lähelle ja annetaan kaikille ihmisille ihmisarvo. Rakastetaan ja autetaan lähimmäistä ainakin yhtä paljon kuin itseämme. Lähimmäinen on täällä, ei toisessa maanosassa. Maksetaan antamamme apu itse, ei lähetetä siitä laskua toisille veronmaksajille.
Kaikki aluepolitiikkaan tarvittava on otettavissa liian suuriksi paisuneista kehitysapu- ja maahanmuuttomustannuksista. Suomalaiset tekevät työtä ensisijaisesti Suomen kuin muukalaisten hyväksi. Näin käyttäytyvät muutkin kansat. Ja karttavat velkaantumista muukalaisten hyväksi.