Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €


Lyhyt silmäys isänmaamme tilaan

Kevät keikkuen tulevi. Aurinkoa ja räntäsadetta on saatu. Kesä on synnytyksessä. Taudit ja kaikki paha väistyy. Näin sopii kesää odotellessa toivoa ja uskoa. Talonpoikaisyhteiskunnassa, jollainen Suomi on tuhansia vuosia ollut, uuteen satoon uskominen ja siihen luottaminen oli elämän jatkumisen perusta.

Mikä on Suomen tila nyt? Mihin uskotaan, mihin valtio, mihin kansa uskoo? Uskooko se Marinin hallitukseen, vai kenties luottoluokittajaan, joka lupaa edelleen ottaa uutta velkaa? Juuri on saatu Suomelle erään luottoluokittajan luokitus AA+. Siis vakaa tilanne. Kuka tähän uskoo? No, ainakin hallitukset ovat siihen uskoneet, koska plus-merkki tulkitaan vapaudeksi ja oikeudeksi ottaa uutta nettovelkaa.

Olisikohan luottoluokittajillekin asetettava pätevä, uskottava luokittaja. Ymmärrykseni ei riitä tajuamaan, miten maan talous on vakaa, vaikka valtion velkamäärä kasvaa vuosikymmenestä toiseen. Velkaa ei kyetä nettomääräisesti lyhentämään, vaan sitä koko ajan lisätään.

Kun valtiomme ottaa syömävelkaa 5–10 miljardia vuodessa ja satunnaisten ”syiden” kuten koronan nimissä kaksinkertaisenkin määrän, niin miten sellainen valtio voi olla vakaalla pohjalla? Väite siitä, että Suomi edelleen olisi hyvinvointivaltio, on väärä. Väärä on myös ”tutkimustulos”, että Suomessa asuu maailman onnellisin kansa. Jos tuo on totta, silloin otannassa on ollut vain maahanmuuttajia ja heistäkin vain ne jotka eivät tee palkallista, Suomen varallisuutta kasvattavaa verollista työtä.

Olen siis sitä mieltä, että Suomen velkamäärä on vaarallisen suuri, niin suuri että sen maksusta on mahdotonta selviytyä. Toiseksi, luottoluokittajat ja julkisen velan jakajat ovat Euroopan ja maailman laajuisesti epäpäteviä ja vastuuttomia. Täysin vastuuton on myös Suomessa oleva Sanna Marinin hallitus. Onko kepu äkkiä nostettujen velkahuoliensa kanssa tosissaan, näkyy lähimmässä tulevaisuudessa. Pelkään, että kyse on vain kevätnäytelmästä, joka päättyy ”onnellisesti” valtionvelan kasvattamiseen ja hallituksen tunteman oman itsetunnon ja onnellisuuden kasvuun.

Vaikka hallitus kaatuisikin, velat eivät mihinkään karkaa. EU:n ”elvytyspaketti” hyväksytään ja Suomi sitoutuu EU:n ja sen jäsenmaiden velkojen maksajaksi. On sanottava, että meillä on viisas nuoriso. Hyvin koulutettu nuori aikuisväestö muuttaa maasta pois. Se ei jää katselemaan maan asteittaista tuhoutumista ja kansan vaihtamista onnellisiin nettosaajiin.

Onko Suomella toivoa saada asiansa kuntoon? Kyllä, toivoa paremmasta on. Toivo on vaaleissa. Kunnallisvaalit ovat kesäkuussa, ellei niitä taas jollakin verukkeella siirretä. Myös eduskuntavaalit voivat tulla tavallista aikaisemmin, mikäli hallitus ymmärtää hajota. Jos kuntavaalit olisi saatu pitää ajallaan, 18. huhtikuuta, vaalin tulos olisi jo tiedossa ja siitä olisi voitu tehdä johtopäätökset myös hallitustasolla. Sillä eihän tämä näin voi jatkua.

Huolestuttava seikka on uutinen, että suomalaiset tavalliset kansalaiset sijoittavat ulkomaisten yritysten osakkeisiin. Pankkiemme korottomilla tileillä vuosikymmenen maanneet noin 100 mrd euroa ovat alkaneet liikehtiä, valitettavasti suuntana ulkomaat. Tämä on suuri epäluottamuslause Sumessa harjoitetulle ”kiilusilmäiselle ilmasto- ja yhteiskuntapolitiikalle”. Tämä kertoo myös vakavasta yleisestä luottamuspulasta Suomeen. Kansallisvaltiomme kivijalat ovat alkaneet murtua. Syy ei ole kansan, vaan hallitustemme harjoittaman onnettoman politiikan. Euroon liityminen oli virhe. Siinä pysyminen on virhe. EU-jäsenyys oli virhe ja siinä pysyminen on virhe. Negatiiviset lainakorot ovat virhe. ”Nollan säästökorot” ovat virhe.

Säästävät ihmiset ovat Suomen toivo. Oma asunto olkoon edelleen jokaisen suomalaisen tavoite ja päämäärä, niin kuin se on ollut aina. Onni on oma maapala, oma asunto ja onnellinen perhe-elämä omassa kotona.

Jokaisen poliittisen puolueen, jokaisen kansanedustajan, jokaisen ministerin ja jokaisen hallituksen on pidettävä ensisijaisena tavoitteenaan suomalaisten edun ajamista Suomessa. Kun Marinin hallituksen päätoimena on kansalaisten vihapuheiden jahtaaminen, on avattava hallitusvallat silmät näkemään vihan pääsynnyttäjän, hallituksemme itsensä kylvämän vihan turmiollisuus. Jokainen ministerin sana julkisen vallan velan lisäämisestä ja EU:n elvytyspaketteihin osallistumisesta on tulkittava vihapuheeksi Suomen kansaa vastaan. Kansalaisten kiukku laantuu vasta, kun se näkee, että Suomen hallitus on suomalaisia ja Suomea varten ja ettei hallituksemme enää palvo muukalaisista epäjumalista suurinta ja julminta, kansainvälistä pääomaa.Synnyttäkäämme siis uusi Suomi. Äänestämällä oikein!