Lapset ovat maan rikkaus ja kansan keskinäisen rakkauden lähde
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on tehtävänsä mukaisesti noussut puolustamaan Suomen lasten oikeuksia. Asia on tarkoituksellisesti nostettu esiin hyvään ajankohtaan, Juha Sipilän (kesk) hallituksen ensi vuoden kehysriihen alla.
Kurttila muistuttaa, että vuoden 2015 tulonjakotilaston mukaan lapsiperheistämme 9,3 prosenttia kuului pienituloisimpiin talouksiin. Vuoden 2016 tulonjakotilaston mukaan Suomen lapsista 10,2 prosenttia eli noin 110 000 lasta kuului pienituloisimpiin kotitalouksiin. Senkin jälkeen on tilanne huonontunut. Lapsilisät ovat indeksin jäädyttämisen vuoksi alentuneet ja menettäneet ostovoimaansa. Yhteiskunnastamme on tullut lapsivihamielinen.
Lapsiperheiden köyhyys on suuri ongelma yhteiskunnassamme. Vähintään yhtä suuri ongelma on lasten vähyys. Laspiperheiden sorto on jatkunut kauan, liian kauan. Tämä yhteiskunnan nurja asenne lapsia ja lapsiperheitä kohtaan on epäterve ilmiö ja se vaarantaa Suomen kansan tulevaisuuden.
Toisen maailmansodan jälkeen Suomi kävi rivakasti korjaamaan särkynyttä väestörakennetta. Otettiin 1948 käyttöön lapsilisät, joilla parannettiin lapsiperheiden toimeentuloa.
Sodan jälkeen syntyneet niin sanotut suuret ikäluokat olivat mahtavat. Enimmillään 1940-luvun lopulla syntyi parhaina vuosina yli 100 000 lasta.
Lapset toivat toimelaisuutta, työtä, iloa ja tulevaisuudenuskoa. Pinta-alaltaan pienentynyt, runsaasti parhaassa työiässä olleita miehiä menettänyt maa, joka maksoi raskaita sotakorvauksia, kykeni osoittamaan elinvoimansa. Maa kasvatti ja koulutti lapsensa. Hyvinvointiyhteiskunta luotiin. Pohjois- ja Itä-Suomen nuoret ihmiset ovat Suomen pääkaupunkiseudun hyvinvoinnin suurelta osalta rakentaneet. ”Vintiltä tulee hyvää väkeä”, kiiteltiin Helsinkiin tullutta ”vierastyövoimaa” viime vuosisadan puolen pääkaupungissamme.
Aikuistuttuaan suuret ikäluokat turvasivat maamme teollistumiseen tarvittavan työvoiman riittävyyden 1900-luvun lopulle asti. Sodalta säästynyt Ruotsi oli kaupungistumisessa Suomea pidemmällä ja kykeni ilomielin ottamaan hyvätasoista, ahkeraa ja motivoitunutta työvoimaa Suomesta. Ruotsi otti vierasmaalaista väkeä tarpeeseensa, ei lahjaksi eikä ilman vastiketta.
Työllään tehtaan liukuhihnalla saattoi vierasta kieltä osaamatonkin hankkia elantonsa. On väärämielistä se nykyään kuultava puhe, että Ruotsi otti suomalaisia armosta vastaan tai suomalaisten ”ihmisoikeuksia” kunnioittaakseen. Suomalaiset ovat omalla työllään Ruotsissa leipänsä ansainneet.
Sodanjälkeisessä lapsuudessani Kuusamossa jopa yli kymmenen lapsen perheet olivat tavanomaisia. Kotikylässäni oli turvallista kasvaa. Kylän keskus oli suuri kansakoulu, jossa lähes 150 lasta opiskeli. Koulun vieressä oli Terveystalo, jossa oli kätilö ja terveyssisar. Terveydenhuoltopalvelut odottaville äideille, lapsille ja lapsiperheille, työikäisille ja vanhuksille olivat lähellä. Kirkonkylän sairaalaan mentiin terveyssisaren lähettäminä. Jotkut kävivät Oulussa asti, jos määrättiin, mutta tavanomaisimmat leikkauspalvelutkin annettiin omassa kunnassa. Ilmapiiri kylässä oli turvallinen. Kaikki kasvattivat lapsia ja toisiaan. Jokaisella vanhemmalla oli oikeus ojentaa naapurinkin lasta. Lasten kiistoja selvitellessä vanhemmat ensiksi varmistivat oliko oma lapsi syyllinen, vasta toiseksi epäiltiin naapurin lasta.
Mihin tuo turvallinen maailma on kadonnut? Onko tultu onnellisemmiksi ja tyytyväisemmiksi kun lapsia on vähän? Onko koulujen, terveystalojen ja terveyskeskusten lakkauttaminen parantanut kunnan tai maan taloutta? Onko nuorten avioliittojen solmimisen ja lastenteon lykkääminen yli 30 ikävuoden tuonut nuorille työtä, onnea ja varallisuutta tulevaisuuden turvaksi?
Ei. Vaan kaikki on mennyt huonommaksi, riitaisemmaksi, itsekkäämmäksi. Työt ja yhteiskunnalliset palvelut ovat syrjistä kaikonneet. Onni on kääntänyt selkänsä kodille, perheonnelle ja lapsirakkaudelle. Näyttää kuin onni olisi mennyt pois koko valtiosta, Suomesta, jossa ei enää ole tilaa lapsille, kun joku muu on vienyt lapsen tilan.
”Lapset ovat Jumalan lahja.” ”Lapsi tuo leivän tullessaan.” Näin sanottiin lapsuudessani. Ja lisättiin, että kaikki syntyneet ovat maailmaan mahtuneet ja paikkansa löytäneet.
Lapsilisän tulo perheeseen oli suuri juhlapäivä. Sitä odotettiin. Käsitettiin, että se on hyvän valtion lahja kansakunnan tulevaisuuden rakentajille. Meille lahjan saajille opetettiin, että meidän tulee jo lapsena kantaa vastuumme perheen ja siten koko maan hyväksi ja sitten aikanaan paikallamme, jonka saamme, tulemme tekemään parhaamme, että maa ja sen lapset saavat kasvaa turvallisessa ja hyvässä maassa.