Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €


24.10.2015

Hampaaton sanomalehdistö heikentää demokratiaa 

Suomen painettu sanomalehdistö valittaa heikkoa kannattavuuttaan. Helsingin Sanomat on juuri päättänyt irtisanoa 241 työntekijää. Maakunta- ja paikallislehdet ovat kituneet jo kauan. Miten tähän on tultu, mitkä ovat syyt verenvähyyteen ja kuolemiin? Miten käy kansanvallan ja demokratian, kun media kuihtuu ja kuolee?

Suomen lehdistö kansanvallan ja itsenäisyytemme rakentajana

Lehdistömme historia 1900-luvun alkupuoliskolla on komea. Venäläinen sortokausi, sitä vastaan järjestetty suurlakko 1905 ja siitä seurannut eduskuntauudistus 1906 räjäyttivät kansanvallan kukoistamaan. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus 1906 nosti suomalaisen yhteiskunnan kertaheitolla laajan sananvapautensa, miesten ja naisten tasa-arvon sekä yleisen äänioikeuden ansiosta maailman kärkeen.

Sananvapauden käyttö tuli käytännössä kaikkien kansalaisten ulottuville. Valtakunnallisia, maakunnallisia ja paikallisia lehtiä syntyi kaikkien kansanluokkien tarpeisiin. Puoluelaitos syntyi. Ensimmäisiin yksikamarisen eduskunnan vaaleihin valmistauduttaessa puolueilla ja eturyhmillä oli käytössään monipuolinen ja moniarvoinen lehdistö. Vaaleissa sosialidemokraatit saivat suurimman puolueen aseman. Kilpailu porvarillisten ja sosialististen puolueiden ja sanomalehtien kesken sävytti Suomen poliittista ja yhteiskunnallista elämää Neuvostolitton lakkaamiseen 1991 saakka.

Venäjän vallankumous 1917 veti imuunsa myös Suomen. Vapaussodalta/kansalaissodalta ei vältytty, koska maapoliittiset uudistukset kilpistyivät keisarivallan vastustukseen. Venäjän bolshevikkien marraskuussa 1917 toteuttama lokakuun vallankumous tempaisi mukaansa myös Suomen radikaalistuneen vasemmiston.

Suomi oli julistautunut itsenäiseksi 6.12.1917 ja bolshevikkien johtaja V. I. Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden 31.1.1917. Tunnustus oli tehty siinä tarkoituksessa, että Suomen työväestö ottaisi Suomessa vallan ja toisi punaisen Suomen kultalautasella Leninille.

Venäjä tuki Suomen kapinallisia 1918 sodassa. Vienan-Karjalassa, Englannin ylläpitämässä suomalaisten punaisten Muurmannin legioonassa, punaisten rassautuminen Suomen rajoilla jatkui vielä kesällä 1918. Yritys punaisen Suomen luomiseksi tehtiin vielä Sallan läskikapinassa helmikuussa 1922, mutta sekin torjuttiin Koillis-Suomen suojeluskuntien toimesta heti alkuunsa. Läskikapina tapahtui Tarton rauhan 1920 rajoja rikkoen ja Neuvostoliiton tukiessa kapinaa.

Kun Neuvostoliitto rauhankin aikana tuki ja edisti vallankumouksen valmistelemista Suomessa, se vaikutti Suomen nuoren tavasallan ulko- ja sisäpolitiikkaan ja myös puoluelaitokseen ja lehdistöön. Moskovassa 1918 perustettu Suomen Kommunistinen Puolue (SKP) toimi salaisena ja laittomana Suomessa ja osallistui peitenimillä useisiin eduskuntavaaleihin ja julkaisi sanomalehtiä, joita lakkautettiin lakia rikkovina.

Kommunistien räikeä vallankumouskiihotus johti pula-aikana 1929–30 Lapuan liikkeen syntyyn. Sen toimesta kommunisteja erotettiin kunnallisista toimistaan. Liikkeen harjoittama laittomuus ja muilutukset eli kyyditykset saivat vakaat isänmaan ihmiset nousemaan liikettä vastaan. Lapuan liikkeen huipentuma oli Mäntsälän kapina 1932. Se johti liikkeen lakkauttamiseen. Kommunismin vastaista työtä jatkoi maltillisempi Isänmaallinen Kansanliike, joka puolestaan sekin lakkautettiin NL:n vaatimuksesta 1944. Lakkautuksen kokivat myös maanpuolustusjärjestöt suojeluskunnat ja Lotta-Svärd -järjestöt.

Voidaan sanoa, että sananvapaus ei maailmansotien välisenä aikana toteutunut täydessä laajuudessaan niille, jotka halusivat kumota Suomen laillisen yhteiskuntajärjestyksen. Tuskin mikään kansanvaltainen valtio perustuslain vastaista toimintaa sallii.

Neuvostoliiton demokratiaa ja sananvapautta heikentävä vaikutusvalta Suomessa 1944–1991 

Neuvostoliitto hyökkäsi Suomea vastaan 1939. Suomi sai torjuntavoiton, mutta hävisi kymmenesosan valtakunnastaan, sijoitti 420.000 siirtolaista. Moskovan rauhan tultua Neuvostoliitto ei tyytynyt kesken jääneeseen valloitukseen, vaan kotikommunistiemme tukemana jatkoi painostustaan. Huolto- ja sotamateriaalin saantivaikeuksista kärsivä saarrettu Suomi teki valinnan. Se läheni Saksaa ja sai ruokaa ja aseita. Välttääkseen joutumasta Saksan ja NL:n sotatantereeksi Suomi vei sodan maansa ulkopuolelle tavoitteena voittaa menetetyt alueet takaisin. Vastoin Saksan toiveita Suomi ei yhtynyt Leningradin saartoon, mutta halusi saavuttaa kolmen kannaksen puolustuslinjan idässä.

Saksan häviö oli nähtävissä jo Stalingadin jälkeen. Suomi tunnusteli erillisrauhan mahdollisuutta, mutta NL hyväksyi vain ehdottoman antaumisen. Se olisi ollut Suomen loppu.

Seurasivat kesän 1944 ratkaisutaistelut. Suomi vetäytyi, menetti Kannaksen ja Karjalan pääkaupungin Viipurin, mutta sai joukkonsa loppurutistukseen Tali–Ihantala -linjalla. Keskitetty tykistö ja lyömätön armeijamme löi vihollisen. Presidentti Risto Ryti hankki Saksan tuen, joka merkitsi paljon. Kostoksi tästä Stalin pani suomalaiset Lapin sodassa taistelemaan aseveljiään vastaan. Suomen itsenäisyys säilyi. Sanomalehdistön tuki puolustukselle oli koko sodan ajan ratkaiseva maan pelastumiseksi.

Sodan lopputulos ja Neuvostoliiton vaikutusvallan kasvu vaikutti jo 1944 välirauhan sisältöön. Raskaat sotakorvaukset, saksalaisten karkotus, vapaaehtoisten maanpuolustusjärjestöjen ja IKL:n lakkauttaminen leikkasivat palan suomalaisesta itsemääräämisoikeudesta ja kansanvallasta. Viisari heilahti nyt oikealta vasemmalle. Kommuninen puolue tuli sallituksi. ”Sotarikolliset” rangaistiin. Vahva kansandemokraattinen ja kommunistinen lehdistö sai toimintavapauden. Suomen Yleisradiolla oli monta vuotta kommunistinen johto. 1920- ja 1930-luvun kolhuja hyvitettiin.

Suomen politiikkaa väännettiin vasemmalle. Kansanrintamakausi – maalaisliiton, kommunistien ja sosialidemokraattien ”kolmikanta” – kesti muutaman vuoden, mutta kevät 1948 toi käänteen. SDP:n ”Jo riittää” -ohjelma puri. Suomi lähti palautumaan kansanvaltaisille urilleen Tannerin ja asevelisosialistien tukiessa demokratiaa.

Urho Kekkosen pitkä presidenttikausi (1956-1981) merkitsi poliittisen oikean laidan leikkaamista pois vallan kahvasta. Kekkonen suosi kansanrintahallituksia ruotsalaisilla vahvistettuna. Kokoomuksen vaalivoitot eivät päästäneet sitä hallitukseen. Rohkeat kansanvallan puolustajat – muun muassa Kullervo Rainio ja Georg C. Ehrnrooth – toimivat kansanvallan puolustajina yöpakkaskaudella 1958, noottikriisin 1961 yhteydessä ja ns. poikkeuslain aikaan 1973.

Kekkosen kaudella tapahtunut toisinajattelevien julkinen loukkaaminen ja väheksyminen sekä sivuuttaminen virkatiellä vaikutti vallan kaikilla tasoilla paikallisvaltaa myöten. Keskustavaltaisissa kunnissa toisinajattelevan asema oli tukahduttava.

Kansanvallan kannalta hyvin haitallista oli ulkopoliittinen leimaaminen. Surutta Kekkosen arvovallalla voitiin sivuttaa laillinen vaalitulos. ”Ulkopoliittisten ikkunoiden särkeminen” oli anteeksiantamaton synti. Tämä johti toimittajien ja kustantajien itsesensuuriin, joka ulottui pääkaupungin johtavista lehdistä paikallislehtiin ja kyläkirjureihin. Tuli tavaksi, että se mitä Helsingin Sanomat uskalsi kirjoittaa, oli hyväksytty aihe pienimpiin paikallislehtiin asti. Presidentti Mauno Koiviston presidenttinä tokaisema ilmaisu ”sopulilaumasta” piti vielä Koiviston aikanakin paikkansa.

Suomen ”pako” EU:hun – itsenäisyyden luovuttamiseen, laittomuuden pakkopaitaan ja itsesensuuriin

Neuvostoliiton kaatuminen sai Suomen pyrkimään länteen. Talouslama hoidettiin devalvaatiolla ja EU:hun pyrkimällä. Neuvoa-antava kansanäänestys antoi 57 prosentin kannatuksen. EU-jäsenyys toteutettiin noudattamatta perustuslain mukaista käsittelyä. Euroon meno toteutettiin vielä epäkansanvaltaisemmin, kansanäänestystä suorittamatta. Alkuun meni hyvin – devalvaation hyödyistä ja vakaasta rahasta nauttien. Pian Suomesta tuli nettomaksaja, nyt jo miljardin verran vuodessa. Kova euro söi kilpailuetua. Jyrki Kataisen johtaman kokoomuksen puuttuminen palkka-asioihin kiihdytti palkankorotuksia. Pahinta oli oman poliittisen päätäntävallan ja itsenäisyyden menetys. Kansanedustuslasitoksesta ja hallituksista on tullut ”Uuden Euroopan” rakentajia. Ne eivät ole enää Suomen laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustajia, vaan pelkkiä Euroopan komission huutavia sätkynukkeja. Eduskunnan viime aikaista menoa on kauhistus katsella.

Mikä on lehdistön ja Ylen osuus tässä? Aivan keskeinen. Unioniin siirryttäessä kaikkien keskeisten medioiden päätoimittajat paikallisten lehtien päätoimittajia myöten on käskytetty Brysselin reissuilla ”eliittinä” rakentamaan ”Uutta Eurooppaa”. Viestimistä on tullut komission käskyläisiä. Unionista on saanut kirjoittaa vain myönteisessä sävyssä, sen aiheuttamia epäkohtia ei edes haeta. Itsenäiset paikalliset mediat napsittiin jo 1980-luvulta alkaen pois. Maakuntalehdet, poliittiset ja sitoutumattomat, ostivat maakuntiensa alueella olevat paikallislehdet konserniinsa. Paikallisvalta oli menetetty. Ennen pakallisessa omistuksessa ollut lehti otti nyt käskyt maakuntapääkaupungista. Tämä kaikki palveli unionin ja vihersosialistien tavoitteita: Itä-Suomi joutaa hiipua; itärajalle pitää saada ”Euroopan keuhkot ja petojen paratiisi”.

Kansallisen Suomen tuhoaminen aloitettiin oman kansan halveksimisesta. Suomeen manattiin työvoimapulaa, vaikka työttömiä on ollut vuosikymmenet 300.000–400.000 ihmistä. ”Monikulttuurisuuden” nimissä aloitettiin Koraanin luku Yleisradiossa. Islamia suosittiin, mutta kristillisyys on halveksittua. Vaikka islam on riehunut Afrikassa ja Lähi-Idässä vuosikausia, ei islam ole EU:lle ongelma, vaan ”suuri mahdollisuus”. Monikultuurisuus, rauhanomainen rinnaisaelo, ei ole toteutunut missään. Silti Suomi EU:n käskytyksen mukaisesti sitä jatkaa. Oman kansan syyllistäminen ja jatkuva haukkuminen ei ole vihapuhetta eikä rasismia, mutta jokainen suomalaisen inahduskin kansallisten arvojen puolesta sitä on.

Mitä on tehnyt sanomalehtistö Suomen ja suomalaisten hyväksi? On syyllistänyt, haukkunut ja jatkanut muukalaisten vyörytystä maahan.

Helsingin Sanomat on vuosikymmenet ollut tiennäyttäjä suomalaiselle medialle, jossin määrin hyvässä, mutta unionin jäsenyyden ajan enemmän pahassa. Kauhulla saivat kristityt lukea taannoin joulun ja pääsiäisen aikaisia hyökkäyksiä kristinuskoa vastaan. Nyt ovat seuraukset nähtävissä: kymmenet tuhanneet tilaajat ovat kaikonneet. Hesaria matkineet lehdet ovat kokeneet saman lukijakadon. Paikallislehdet samoin. Heti kun paikallislehden omistus meni levikkialueen ulkopuolelle, syntyi paikkakunnalle toinen lehti.

Rakkaus kotiseutuun ja isänmaahan ei ole sammunut. Eikä sammu. Kansat nousevat kansanvaltaisissa vaaleissa valitsemattomia ”houkkioiden euooppalaista unelmaa” vastaan, vapauttavat maansa ja palauttavat Eurooppaan itsenäisten valtioiden yhteisön.