Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €


2.10.2014

Saunakosken mylly heräsi eloon – Seija
Pitkäsen kulttuuriteko Kuusamolle 

Helsingistä Kuusamoon paluumuuttaneen sairaanhoitajan Seija Pitkäsen vuosikymmenien mittainen unelma on nyt toteutunut: Varisjoen Saunakosken mylly on rakennettu uudelleen. Mylly ei tosin enää jauha kyläläisten jyviä jauhoiksi, mutta se palauttaa mieliin Suiningin Lehdon talonpoikaisen elämänmuodon: maanviljelyn, leiväntuotannon, liippateollisuuden ja ihmisten elämänuskon kotiseutuun ja sen turvattuun tulevaisuuteen maaseutuyrittämisen kautta.

Seija Pitkänen on maanviljelijäin, myllärien, sahurien, päreenhöylääjien, kivenjalostajien ja liippatehtailijain sukua, Pitkäsiä. Suvun kantatalossa, vauraassa Iso-Lehdossa asui ennen sotia enimmillään 48 henkeä. Elettiin lähes omavaraistaloudessa; se mitä ulkopuolelta tarvittiin, ostettiin liipoista saaduilla rahoilla. Liipat kärräsi autollaan Ouluun Lehto-Kallena tunnettu suvun automies Kalle Pitkänen. Vuosituotanto oli keskimäärin 180.000-200.000 kovasinta.

Liippatehdas ja mylly kaikkine rakennuksineen tuhottiin suojajoukkojen toimesta talvisodan alettua; rajakylien rakennukset poltettiin, jotteivät ne jäisi vihollisen suojiksi. Sotien jälkeen mylly rakennettiin uudelleen, kunnes sen aika hiipui maatalouden alasajoon.

Myllyrakennus rappeutui ja teollisuusalueen koko elämänmuoto oli vaarassa vaipua unhoon. Tämä murehdutti sukua ja koko seutukuntaa. Mutta Seija Pitkänen ei jäänyt taivastelemaan, vaan kätki sydämeensä rakkauden kotiseutuun uskoen, että unelma toteutuu, kun sen aika on.

Seijan oma elämänura oli ensin raivattava. Sodanjälkeisten suurten ikäluokkien lasten ei ollut helppoa päästä opin tielle. Vuonna 1949 aloittanut Kuusamon kunnallinen keskikoulu voi ottaa sisään vain 40 oppilasta, vaikka kokeet läpäisseitä oli paljon enemmän.

Seija suoritti ammattikoulussa kokin tutkinnon, elätti itseään näillä töin Helsingissä, suoritti työn ohessa ylioppilastutkinnon, valmistui sairaanhoitajaksi ja teki elämäntyönsä Meilahden sairaalassa. Eläkkeelle jäätyään hän muutti juurilleen Kuusamoon ja ryhtyi toteuttamaan unelmaansa myllyn henkiinherättämisestä.

Monta vaivaa oli edessä rahan säästämisen ohessa. Oli selvitettävä tehdasalueen historia. Seija Pitkäsen kirjoituttama ja kustantama liippatehtaan historia valmistui 2002. Nyt päästiin monivaiheiseen työhön myllyn aikaansaamiseksi entiselle paikalleen.

Rakennustyö suoritettiin kuluneena kesänä. Hellävaraisesti suoritetun entisöintityön toimitti oman kylän yrittäjä Aimo Kämäräinen. Työn antaja ja tekijät ovat tyytyväisiä tulokseen. Pienimuotoisia avajaisia vietettiin ensilumen päivänä 26. syyskuuta 2014.

Rakentajat ja kutsuvieraat saivat tarkastella ammattimaista entisöinnin jälkeä, ihastella hiilellä ja timpurinkynällä tehtyjä myllyvieraiden vuosikymmenten takaisia seinägraffitteja, joissa ilmenee ihmisen elämänkaaren koko kirjo kiihkeistä rakkaudentunnustuksista ja lemmenvaloista ihmisen ikävään toisen luo. Ensi kesänä nähtäneen myllyn seinillä valokuvanäyttely ”Liipan tie”. Se syntyy suvun nuoremman polven taiteilijavoimin.

Taitajien käden jäljet ovat kauniit. Kosken rauhoittava kohina kuuluu sisälle. Myllyn kuistilla seisoessa jalkain alapuolella kohisee koski, jossa seisovat voimansiirtolaitteiden jäänteet vanhoilla paikoillaan. Kosken takana avautuu pusikoiden kätköistä raivattu liippatehtaan alue, jossa tehtaan perustolpat seisovat jykevästi juurillaan kuin rakentajia odottaen.

- Nouseeko tähän liippatehdas? kysyn. Seija Pitkänen vastaa, että hänen toteutunut unelmansa on nyt tässä.

Matkailuyrittäjä ja myllyn rakentaja Aimo Kämäräinen ojentaa käteeni nyt rajan takana olevan Kuivajärven kivilouhimon liipanaihion. Kivi on väriltään läheisen Laajusvaaran louhimon harmaasta kivestä poikkeava, viattomanvalkoinen, karhea, koneellista hiontaa odottava. Tällaista liippaa en ole ennen nähnyt. Se on kuin pyhäinjäännös 1930-luvun louhokselta rajan takaa.Valkoisen kiven henki viestittää tahtoaan tulla valmiiksi ja päästä työhön.

Suurelle yleisölle mylly avautuu ensi kesänä. Mylly on muistoista rakas lukuisille Suiningin alueen ihmisille. Seija Pikänen lupaa, että varsinaiset avajaiset ja yleisöjuhla on kesäkuussa. Kesäisin mylly on valvotusti avoinna. Tulentekopaikalla voi keitellä kahvia, paistaa makkaraa ja kuunnella myllynhengen tarinoita ja kosken puhetta ja pauhausta. Kaupalliseen käyttöön paikka ei tule.

Vieraat ihastelevat unelman realisoitumista. Tulos on upea, kustantajansa sivistyksen tajusta ja perinteen kunnioittamisesta kertova.

- Rahalla sinänsä ei ole minulle merkitystä, kulttuurilla on. Työurani aikaisilla säästöillä ja eläkkeestäni säästämilläni varoilla olen tämän rakentanut. Mitään apurahoja en ole keltään pyytänyt enkä saanut. Tämä on minun lapseni, Seija Pitkänen virkkaa ja hymyilee onnellisena.