Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €


Sankarikansan torjuntavoitosta 77 vuotta

Kommunistisen Neuvostoliiton imperialistisen aggression talvisodan päättymisen 77-vuosipäivänä nousee kiitollisuus 1939–1940 sodan veteraaneja ja tuon ajan sukupolvea kohtaan heidän sankaruutensa johdosta. Maamme selvisi hyökkäyksestä itsenäisenä, joskin raskaan ihmisuhrin ja aineelliset tappiot kärsineenä. Klassisia tappiolukuja käyttääkseni Suomi menetti kaatuneina 25.000, Neuvostoliitto 217.000 miestä. Suuren ja kauniin Karjalan sekä Sallan-Kuusamon alueen menettäneenä kansamme koki raskaan vääryyden kohdistuneen Suomeen.

Mutta suomalaiset eivät jääneet kohtaloaan itkemään. Omaan kansaan kuuluvat siirtosuomalaiset, 420.000 kansalaista, asutettiin ja vihollisen mahdolliseen uuteen aggressioon vastattiin rakentamalla läpi Suomen ulottuva Salpalinja. Se oli viesti itänaapurille, ettei tänne ole hyvä tulla. Tuota muuria ei ole koskaan sodan oloissa ylitetty.

Mitä talvisodan taistelu opetti? Sen ettei koskaan pidä taistelutta luovuttaa. Vapaus on aina orjuutta arvokkaampaa, parempaa, ihmisarvoista elämää. Voimasuhteet näyttivät mahdottomilta. Pohjois-Suomessa puna-armeijan painopisteissä Sallassa ja Suomussalmella oli erillinen pataljoona kahta divisioonaa vastassa, raskasta aseistusta vailla. Mutta käytiin puolustautumaan, oman paikkakunnan miesten voimin ja toimin. Suojeluskunnissa oli taisteluopit hyvin harjoiteltu. Metsien miehet olivat metsissä kotonaan. Vähälukuisuus korvattiin laadulla. Oulun läänin 9. Divisioonan tappiot Suomussalmen taisteluissa olivat 900 miestä, päällekarkaajan parikymmentätuhatta. Maailma hämmästeli pienen kansamme kestokykyä. Mutta kun apua ei ajoissa saatu, oli solmittava rauha. Tämä pakkotila sai Mannerheimin päiväkäskyssään 14.3.1930 sanomaan näin:

”Meillä on ylpeä tietoisuus siitä, että meillä on historiallinen tehtävä, jonka me edelleen täytämme, länsimaisen sivistyksen suojaaminen, joka vuosisatoja on ollut meidän perintömme, mutta me tiedämme myös, että olemme viimeistä penniä myöten maksaneet velan, joka meillä siitä länteen on ollut.”

Neuvostoliiton lakattua olemasta 1991 Suomi kiiruhti liittymään lännen suojiin, ei suinkaan sotilasliittoon vaan armeijaa vailla olevaan Euroopan Unioniin. Miten on vapautemme, taloutemme ja sivistyksemme laita siinä? Omaa armeijaa EU:lla ei ole, mutta sen jäsenmaiden turvana on sotilasliitto Nato. Suomi ei uskalla ottaa askelta siihen, vaan luottaa omaan apuun. Armeijamme tila oli toki nyt parempi kuin talvisodan alla, ilma-asekin on, samoin panssareita ja panssarintorjunta-aseita. Mutta aina ollaan suurvalta-armeijoihin verrattuna pieniä. Talvisodassa ratkaisi miesten yksilöllinen kunto, yhteishenki ja yksilöllinen luovuus. Tuskin luovuuskaan on kansastamme kadonnut. Kaikkein tärkein on maanpuolustustahto. Se muodostuu siitä, kokeeko suomalainen oman maansa puolustamisen arvoiseksi. Haluaako hän isänmaansa puolesta kuolla. Oman maansa äidinkasvojen kirkastamiseksi Suomi voisi nykyään tehdä paljon enemmän kuin tekee. Ulkomaat, vieraat kansat – mitä vieraammat sen parempi – ovat Yleisradion ja suurimpien printtilehtien ihailun ja elättämisen kohteet – velalla rahoittaen.

Hyväuskoisuus on kansamme suuri heikkous. Talvisodan alla ei uskottu, että vihollinen hyökkää. Meidät yllätettiin. Hyväuskoisesti mentiin EU:hun uskoen, että sieltä se pelkkä auvo kansamme osaksi koittaa. Toisin on käynyt. Euroopan kansat ovat tulleet johdetuksi kansojen tahdon vastaisesti harhaan, kun Eurooppa-eliitti on jääräpäisesti ajanut globalisaatiota ja liittovaltiota kohti. Suomenkin eliitillä on ollut ”kliffaa” oman älynsä ja Brysselin rikkauksien loisteessa.

Kansalla ei ole hauskaa. Halutaan tehdä työtä omin käsin, halutaan itse tienatut rahat perheen elättämiseksi eikä velalla maksettuja sosiaalitukia, joita myös toimettomina makaavat maahantunkeutujat saavat.

Näinä aikoina suurvallat näyttäytyvät jälleen suurvaltoina: maata, raaka-aineita, työvoimaa ja maailmanpoliittista valtaa haluavina. Suuret vaativat pieniltä tähänastista suurempia korvauksia palveluistaan kuin ovat tähän asti saaneet. Hyväntekeväisyyden teeskentely YK:ssa, EU:ssa ja maailmankaupassa on lopetettu. Pieniä valtioita on alettu häpeilemättä uhkailla.

Tuntuu pahalta katsoa Suomen valtioeliitin menoa eduskunnassa. Kun pitäisi säästää, pyritäänkin kilvan lisäämään menoja. Oma kansa ei monien heistä mielissä ole mitään. Ulkomaalaisten edessä ollaan pelkkää vahahymyä. Tolkku kansa pitää heitä pelkureina ja maansa myyjinä. Talvisodassa vihollisen liehittelijät ja auttajat pantiin säilöön.