Freudenthalilainen rasismiko jurppii RKP:ssä?

Ruotsalaisen kansanpuolue RKP ei näytä pääsevän itsensä kanssa sopuun siitä pysyykö se Orpon-Purran hallituksessa vaiko ei. Se katsoo 10 edustajan pääomalla oikeudekseen pitää vankina koko hallitusta ja eduskuntaa ja kansamme laillisissa vaaleissa ilmaisemaa tahtoa vastaan. Hallitusohjelma on hyväksytty, ministerit puolueittain valittu ja tasavallan presidentti on nimittänyt hallituksen, jonka eduskuntakin on ennen kesätauolle lähtöä hyväksynyt.

Kuitenkin on ulkoparlamentaarisin voimin lähdetty yksittäisiä perussuomalaisten ministereitä vainoamaan. Näille voimille RKP on antanut tukeaan ja ”diskuteerannut” omaa ja hallituksen kohtaloa viikosta toiseen, ilmeisesti eduskunnan syyskuussa tapahtuvaan kokoontumiseen asti.

Verkkokeskusteluissa on vilahdellut Axel Olof Freudenthalin nimi. Hän näyttäisi edelleen olevan RKP:lle aatteellinen peruskivi, jolle puolue rakentuu. Kuka hän oli ja miten hän liittyy RKP:n historiaan, kenties nykyhetkeenkin, siitä tässä. Päälähteenäni on ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Axel_Olof_Freudenthal&oldid=21673390”

Freudenthal, kielentutkija, svekomaani ja rotuteoreetikko
Axel Olof Freudenthal (1836-1911) oli suomenruotsalainen kielentutkija ja 1800-luvun svekomaanien (=ruotsinkiihkoinen henkilö) johtohahmoja ja sitä kautta merkittävimpiä suomenruotsalaisen kansallistunteen herättäjiä. Hän oli Helsingin yliopiston muinaispohjoismaisen kielen ja aktiviteettien dosentti vuodesta 1866 alkaen sekä ruotsin kielen ja kirjallisuuden ylimääräinen professori vuosina 1878-1904. Tutkimuksissaan Freudenthal edisti merkittävästi Suomen ja Viron kielentutkimusta. Häntä kunnioitetaan edelleen RKP:n ”kansallisen yhtenäisyysliikkeen isä”. Freudenthal harrasti rotuoppeja ja uskoi suomalaisten alempiarvoisuuteen ruotsalaisiin verrattuna.

Freudenthal liittyi 1857 salaisesti toimineeseen Uusmaalaiseen osakuntaan eli Nylands nationiin. Hän kirjoitti ahneesti osakunnan julkaisemaan Nylands Dragoniin luoden järjestön sisälle svekomaanisen, ruotsinmielisten kansallisuusliikkeen ydinryhmän.

”Ruotsalaisuus Suomessa vartioasema idän barbariaa vastaan”
Freudenthal oli svekomaanisen liikkeen johtava ideologi. Hän katsoi, että ruotsalaisuus oli Suomessa länsimaisen kulttuurin etuvartioasema ”idän barbariaa” vastaan suomalaisten edustaessa henkiseltä kehitykseltään alempaa tasoa germaanikansoihin verrattuna. Koska kansa eli kielensä mukana, täytyi ruotsinkielisten säilyäkseen säilyttää kielensä.

Freudenthalin on sanottu perustaneen fennomanian vastapainoksi syntyneen Suomen ruotsalaisen kansallisuusliikkeen.

Uusmaalaisen osakunnan (”osaston”) keskusteluissa J. V. Snellmanin ”yksi kansakunta, yksi kieli” -aatteeseen suhtauduttiin myönteisesti. Osaston kokouksessa 25.4.ja 2.5.1858 kysyttiin, onko uusmaalaisen ruotsalaisen rahvaan sulautuminen suomalaiseen kansanainekseen todennäköistä ja onko meillä oikeutta koettaa edistää sitä? Jälkimmäisessä kokouksessa luettiin Freudenthalin Nylands Dragon -osakuntalehteen kirjoittama lausunto, joka sisälsi vastakysymyksen: ”Pitääkö meidän toivoa ruotsalaisen kansallisuuden tuhoa maassa ja sen sulautumista suomalaiseen?”

Hän vaati tämän kehityksen estämistä ruotsinkieliseen väestöön kohdistuvalla sivistystyöllä ja totesi samalla, että vaikka suomenkieliset ja ruotsinkieliset muodostuvat poliittisessa mielessä yhteisen kansan, kansallisessa mielessä ruotsinkieliset olivat ”skandinaavisen rungon haara” ja heidän tulisi toimia skandinaavisten kansojen ja suomalaisten välisenä yhdistävänä linkkinä, kun Suomi joskus tulevaisuudessa liittyisi Skandinaviaan ”niin kuin neljäntenä valtiona”.

Freudenthal tuli siten samalla kertaa esittäneeksi sekä ruotsinmielisten kieliohjelman että geopoliittisen suhtautumisen ohjelman. Jälkimmäinen ajatus oli itänyt opiskelijaradikaalien piireissä jo 1840-luvulla, mutta nyt hän muotoili sen selkeäksi tavoitteeksi.

Freudenthallin ”kaksi kieltä, kaksi kansaa” vastapaino Snellmanin ”yksi kansa, yksi mieli” -aatteelle
Freudenthalin mukaan Suomessa asui siis kahta eri kieltä puhuvia ja eri etnistä alkuperää olevia asukkaita, joita kutsuttiin suomalaisiksi. Suomen ruotsinkielinen rahvas ei ollut ruotsalaistuneita suomalaisia vaan ruotsalaisia. Freudenthal suositteli August Solhmanin aloitteesta, ettei suomenruotsalaisista käytettäisi ruotsin kielessä sanaa finne, joka tarkoittaa suomalaista, vaan finländare, joka voidaan suomentaa ”suomenruotsalaiseksi”.

Freudenthalin ja svekomaanien ”kaksi kieltä, kaksi kansaa” -malli nousi vastapainoksi Snellmanin ”yksi kieli, yksi mieli” -aatteelle ja sen josku aggressivisellekin suomalaistamispolitiikalle, jonka monet ruotsinkieliset kokivat uhaksi omalle identiteetilleen. Svekomaanien ohjelmaan kuului ruotsinkielisen väestön sivistystason nosto ja väestön saattaminen tietoiseksi omasta identiteetistään. Freudenthalin mukaan kansakunta (nationalitet) oli ajan kielifilosofian mukaisesti puhtaasti kieleen pohjautuva identitetti ja kieli ilmaisi samalla rodullista ja etnistä alkuperää. Kansa (folk) oli puolestaan hallinnollinen ja kulttuurin käsite. Näin ollen suomenkieliset ja ruotsinkieliset muodostivat yhden ”Suomen kansan” (finländska folket). Svekomaanit katsoivat, että ruotsalainen kulttuuriperinne ja hallintokulttuuri olivat Suomessa ratkaisevassa asemassa ja että suomalaistamispolitiikka vain avasi ovet venäläistämiselle.

Freudenthal esitti näitä ajatuksiaan osakunnassa sitkeästi, mutta sekä suomenmieliset että liberaalit vierastivat niitä, mutta hänen ajatuksensa saivat ajan mittaan kannatusta maaseudun ruotsinkielisestä rahvaasta nousseissa ylioppilaissa.

Freudenthalin rotuoppi: ruotsalaiset rodullisesti ylivertaisia
Freudenthal oli selkeän rotuopin kannattaja. Hän näki suomenkielisen enemmistön uhkana ja esitti siltä suojautumiseksi aktiivista vastarintaa ja radikaaleja toimia, kuten separatismia. Freudenthalin teorioissa kieli, kansallisuus ja rotu oli yhdistetty. Niiden pohjalta hän väitti ruotsinkielisten olevan rodullisesti ylivertaisia tavalla, joka voidaan rinnastaa sen aikaisiin arjalaisiin rotuoppeihin Euroopassa.

Hänen ajatuksensa edustavatkin ajankohdan tietynlaista germaanista henkistä ilmapiiriä. Fennomaanit (=suomenmieliset) eivät kannattaneet rotuoppeja. Se oli ymmärrettävää, koska rotupit luokittelivat juuri suomalaiset kielisukulaisuuteen usein muita eurooppalaisia alemmaksi roduksi. Toisaalta suomalaisetkaan muutamaa poikeusta lukuunottamatta eivät kiistäneet mongolien alemmuutta, vaan pyrkivät vapautumaan mongolien maineesta.

Ruotsalaisen puolueen RKP:n synty vuonna 1906
Freudenthal ei ollut varsinaisesti poliitikko ja vaikutti lähinnä kulttuurin ja tieteen aloilla. Hänen edustamaansa yhteyttä Suomen ruotsinkieliseen maalaisväestöön on nimitetty maalaisruotsalaisuudeksi (bygdesvenskhet) erotuksena elitistisemmästä kulttuuriruotsalaisuudesta. Hän tukijoukkonsa uusmaalaisessa osakunnassa muodostui keskiluokkaisesta taustasta olleista uusmaalaisista ja helsinkiläisistä ylioppilaista, kun taas kulttuuriruotsalaisuuden johtajat olivat yläluokkaa. Varsinainen Ruotsalainen puolue perustettiin 1880-luvun alussa pohjalle, jonka Freudenthal oli kirjoituksissaan luonut. Puolueen synty on monimutkainen prosessí, eivätkä Freudenthalin aatteet sellaisinaan määritelleet ruotsalaisen puolueen ideologista kantaa.

Eduskuntauudistuksen yhteydessä 1906 Suomen porvarilliset puolueet loivat itselleen kenttäorganisaatiot. Tällöin ruotsalaisen puolueen nimeksi tuli Ruotsalainen kansanpuolue RKP. Puolue pitää edelleen Freudenthalia ”puolueen perustamiseen johtaneen kansallisen yhenäisyysliikkeen isänä”. Hänen elämäntyönsä kunnioittamiseksi puolue on vuodesta 1936 lähtien jakanut puoluepäivillään Freudenthal -mitaleita, jonka saamisen perusteena on ansioituminen ruotsin kielen aseman edistämisestä erityisesti Suomessa. Mitalia jaetaan pronssisena, hopeisena ja kultaisena. Elisabeth Rehn on ainoa kultaisella mitalilla palkittu. Freudenthalin nimelle omistettu muistorahasto perustettiin 1936.

Yhteenveto. RKP:n ongelma: ollako vai eikö olla itsenäinen yhdentyvässä maailmassa
RKP:n viikkoja, kohta kuukausia kestänyt ”diskuteeraus” vaikuttaa ulkopuolisesta jokseenkin tyhjänpäiväiseltä, mutta puolueen jäsenille ja kannattajille se ei sitä ole. Hallituksissa jokseenkin pysyvästi ollut puolue on ilmeisesti kokenut tulleensa ”viimeiselle rannalle”; se ei ehkä jatkossa olekaan itsestään selvä hallituskoalitioon kuuluva, vaan alati kutistuva, pölyttyneisiin rotuaatteisiinsa tukehtuva puolue, joka on jo vuosikymmeniä yrittänyt saada kannattajia kantaväestöstä, suomalaisista ja maahanmuuttajista.

Freudenthalin yli sata vuotta sitten käydyistä kieli- ja kulttuuri- sekä rotukysymyksistä käydyissä taisteluissa mielestäni ilmenee RKP:n perusongelma: miten säilyttää kieli- ja kulttuurivähemmistö-identiteettinsä Suomessa, jonka kantaväestökin jo kokee identiteettinsä uhatuksi sen vuoksi, että suomalaisten syntyvyys vähenee ja maahanmuutto lisääntyy. Yhteinen etu vaatisi kielteistä asennetta maahanmuuttoon. Sama hallitus olisi molemmille ”poikaa”!

Ruotsinkielisen vähemmistön kannalta vaikuttaa ehkä mahdottomalta säilyttää ruotsinkielen vahva asema maassa, jossa RKP:nkin kannattama rohkea maahanmuutto tuo maahan kieli- ja kulttuuripohjaltaan kymmeniä eri kansalaisryhmiä, jotka aikanaan tulevat vaatimaan ruotsinkielen kielivähemmistön asemaa. Miten sitten suu pannaan?

Iso ongelma on myös Suomessa nimenomaan perussuomalaisten vaatima ruotsinkielen ja kulttuurin aseman tarkistaminen. Puolueessa on varsin vahva kansallismielinen Sisu-järjestö, jota vastaan vihervasemmisto ja RKP nyt yhdessä nyt nousevat. Valtiovarainministeri Riikka Purraa (PS) vastaan nostettu häly koskee juuri niitä kirjoituksia, joilla Purra puolueeseen kuulumattomana pyrki noustakseen poliittisesti tiellä, jonka oli valinnut. Voidaan ja pitää kysyä, kuinka kauas menneisyyteen pitää mennä mm. tässä osoitettujen ruotsalaisen puolueen rotukysymyksiä arvosteltaessa. Minne asti anteeksipyynnöt suomenkielisiä ja -mielisiä kohtaan pitää ulottaa?

Nyt ollaan RKP:n hallituskysymyksen ytimessä. Ollaan myös Perussuomalaisen puolueen hallituskelpoisuuden ytimessä. Jos Orpon-Purran hallitus ei pääse pian töihin, halllitus todennäköisesti kaatuu. Se merkitsee hirveää tappiota koko Suomelle ja hallitustien pitkäaikaista vaikeutumista molemmille kansallis- ja kulttuuriarvoistaan kiinni pitäville puolueille PS ja RKP.