Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €


1.3.2013

On aika sanoa EU:lle hyvästit

Itku ja valitus kuuluu Suomesta, kun maasta pakenevat ihmiset, työ, pääoma ja varallisuus. Maan kilpailukyky on upoksissa, hallitus vain puhuu ja puhuu eikä tee korjaavia toimenpiteitä, vaikka kansa olisi niihin kypsä. Valtiovaltaa käyttävät levittelevät edustajan- ja ministerintuoleillaan käsiään: ei mitään ole tehtävissä, kun muka EU:n lait ja direktiivit näin määräävät.

Pelkurimaista vastuun pakoilua. Mitä varten valtaan kinutaan ja mennään, jos ei vastuuta osata eikä uskalleta kantaa? Eikö valtiovalta enää kykene säätämään sellaisia lakeja, jotka palvelevat maatamme ja kansaamme? Vai onko EU jo kävellyt valtiovaltamme yli niin, että hallitsevien osaksi jää vain piiloutuminen vieraan vallan valtaistuinten taakse, kuten tapahtui Ruotsin ja Venäjän vallan aikana? Tämä ei ole enää läheskään itsenäisen, riippumattoman valtion menoa.

Onkin aika osaltani sanoa, että minulle ainakin tällaisen unionin kanssa eläminen saa riittää. Tämä ei ole sellainen EU, josta äänestettiin ja johon minäkin olin ihmisiä liittymään yllyttämässä. Ei. Tämä on aivan toisenlainen, ja siksi EU:ssa pysymisestä pitää ensi tilassa suorittaa kansanäänestys.

Unionin vallitessa on Itä- ja Pohjois-Suomen maaseutu tyhjennetty ihmisistä ja taloudellisesta toimeliaisuudesta, ettei niitä enää entisekseen tunne. Maantiet ja rautatiet ovat rappeutuneet siellä missä niitä on - Koillismaalle ja perimmäiseen Lappiinhan niitä ei ehditty koskaan rakentaakaan. EU:sta johdettujen, vihreiden ajamien suojelutoimien seurauksena on talousmetsien, soiden, vesien ja malmien kotimainen taloudellinen hyötykäyttö estetty.

Kotimaiset kaivosyhtiöt ajettiin maasta pois ja sitten avattiin portit kansallisvaroin tuetulle ryöstölle, jota ulkomaiset kaivosyhtiöt kehuvat maailman helpoimmaksi ja kannattavimmaksi. Raskas teollisuus on ajettu maasta pois, laivatelakkateollisuus on uhanalaisena ja rikkidirektiivit vievät kilpailukykyä niiltä jotka täällä vielä ovat. Infraa ei ole varaa laittaa kuntoon. Talot rapistuvat ja sortuvat ammattitaidon puutteesta, kun kaikki perusvalvonta on ajettu alas. Poliisit ja armeija ajetaan alas, jengit ottavat kilvan vallan eri paikkakunnilla. Vanhukset tekevät itsemurhia. Tämä maa on karmeassa tilassa.

Surullisin ja näköalattomin on nuorten tulevaisuus. Koskaan historiassamme ei ole nuoria työikäisiä tässä laajuudessa syrjäytetty, eikä vanhuksia kohdeltu niin kaltoin kuin tässä “unionin ajassamme”. Suu vaahdossa puhutaan hyvinvointivaltion säilyttämisestä. Koko käsite on väärä, sillä hyvinvointivaltiota ei enää ole.

Suomi tarvitsee nyt kaikilla rintamilla vastuullisten kansalaisten toimin tapahtuvan aloitteenoton yli puolue- ja muiden rajojen. On saatava jyrkkä käännös mediassa sen kaikilla tasoilla. On murskattava unionin tehoton “nollaprojektien pyöritys“, joka syö vähät saadut varat saamatta mitään aikaan.

Suomen osa jatkossakin on raskaan nettomaksajan rooli. Olemme jo tarpeeksi sinne maksaneet. Jo riittää. Emme ole rotusorron maa, emme ole värillisille mitään velkaa. Omatunto on siinäkin puhdas.

Yksinkertaisinkin maalaisjärki sanoo, että jos haluamme auttaa omaa kansaa, parhaiten se tapahtuu omien laitosten kautta ilman välikäsiä. Rahan kierrätys EU:n kautta palvelee parhaiten varkaita ja pettäjiä, ei tavallista kansaa unionin missään maassa.

EU:n on kaiken pahan ja vääryyden juuri. Siksi susi ja muut pedot ovat sen erityisessä suojeluksessa, sen pakanajumalia.