Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €


1.6.2015

Korsusta yliopistoon – ja työelämään 

Vietimme lauantaina 30.5.2015 Kuusamon yhteiskoulusta 1960 valmistuneiden ylioppilaiden 55-vuotiskokousta Kuusamossa. Vuodesta 1980 on vähintään viiden vuoden välein kokoonnuttu. Kerta kerralta joukko pienenee, mutta yhteishenki elää. Tapaamisissa vaihdetaan kuulumisia, luodataan mennyttä, koettua ja saavutettua, iloitaan onnistumisista ja tuetaan vastoinkäymisissä. Tapaamisen aikana ja sen jälkeen voi taas todeta, että entistä vahvempina voidaan taas jatkaa kukin tahollaan.

Koska nyt kauhistellaan koulutukseen sijoitettujen varojen supistamisia, haluan tässä tuoda esiin ikäluokkani kouluolosuhteita. Teen tämän kunnianosoituksena synnyinpitäjälleni Kuusamolle, sen asukkaille, päättäjille, Koillismaan maakunnalle ja Suomelle.   

Ennen toista maailmansotaa Kuusamossa ei ollut oppikoulua. Vain varakkaimmilla oli mahdollisuus lähettää lapsiaan oppikouluun Ouluun tai muun rannikkoseudun oppilaitokseen. Oppikoulua kuitenkin tavoiteltiin. Syvän laman vuonna 1930 perustettiin Kuusamon oppikoulun kannatusyhdistys yksityisten toimesta. Se ponnisteli koko vuosikymmenen varojen kartuttamiseksi. Talvisotaan mennessä ei vielä koulua saatu jalalle. 

Sota runteli pahoin pitäjän. Koettiin kaksi evakkoa. Moskovan rauhassa 1940 menettiin lähes kolmannes pitäjästä Neuvostoliitolle. Saksan tultua aseveljeksi lähdettiin innolla ottamaan 2100 kuusamolaisen kotikonnut takaisin.

Kun pakkoluovutettu alue oli syyskesällä 1941 otettu armeijamme haltuun, Kuusamon kunnanvaltuusto lähetti kiitossähkeen ylipäällikkö Mannerheimille ja Suomen armeijalle sen johdosta, että kunta on jälleen yksi.

Yhtenäisyys katkesi syksyllä 1944. Aseet vaikenivat NL:n kanssa, mutta saksalaisten vetäydyttyä Kiestingin retkeltä Kuusamoon, kuusamolaiset lähetettiin evakkoon. Vetäytyessään saksalaiset polttivat Kuusamon kirkonkylän. Venäläiset tulivat yli rajan ja miehittivät Kuusamoa marraskuulle 1944 asti ja lähtiessään täydensivät paitsi Kirkonkylän myös sivukylien tuhoa taloissa, joissa olivat asuneet. Kirkonkylässä venäläiset asuivat muun muassa Nilojoen törmällä ja Petäjälammella saksalaisten sinne rakentamissa korsuissa. Näihin palasivat Kuusamon kirkonkyläläiset evakkoretkeltään asumaan. Korsuelämä päättyi Kuusamossa virallisesti vuonna 1953. Syystäkin me, vuoden 1960 ylioppilaat, pidämme itseämme korsusukupolven lapsina.

Korsuista keskikouluun ja lukioon

Silvottu ja runneltu Kuusamo oli valtavan jälleenrakennus- ja evakkojen sijoitustyön edessä. Mittava rakennusten, kansakoulujen ja maanteiden rakennustyö oli edessä. Sota-ajat ja evakkoretket kokeneet lapset oli saatava koulutielle, myös oppikouluun.

Syrjäseutujen lasten koulutusmahdollisuuksien parantamiseksi oli vuonna 1946 säädetty laki kunnallisista keskikouluista. Niiden kustannuksista vastasi valtio.

Kuusamon kunta anoi keskikoulua jo 1946, mutta ei saanut. Myös toinen, tammikuussa 1948 tehty anomus hylättiin. Kolmas hakemus tehtiin jo huhtikuussa 1948, ja sekin hylättiin. Neljäs hakemus jätettiin tammikuussa 1949. Se tärppäsi. Keskikoulu pääsi aloittamaan syksyllä 1949.

Keskikouluun pyrki 170 oppilasta. Kouluun otettiin vain 40 oppilasta, hyväksytysti kokeen läpäisi 71 oppilasta. Vasta vuosien kuluttua alettiin saada rinnakkaisluokkia, jolloin läpäisseistä useampi pääsi kouluun.

Keskikoulun ensimmäiselle luokalle syksyllä tulleet lapset olivat pääosin vuosina 1936-39 syntyneitä. Seuraavat vuosiluokat, kuten meidän luokat, olivatkin jo 1940-luvulla syntyneitä. Keskikoulu aloitti SRK:n  Rauhanyhdistyksen talossa. Toisesta lukuvuodesta alkaen keskikoulu toimi Kirkonkylän kansakoulun tiloissa. Ensimmäiset päästötodistukset jaettiin keväällä 1954. 

Kuusamon lukion kannatusyhdistys perustettiin 1955. Ensimmäinen syksylle 1955 suunnattu lukion aloittamishakemus ei tuottanut toivottua tulosta. Toinen hakemus hyväksyttiin. Lukio pääsi aloittamaan syksyllä 1956. Nyt puheena oleva vuosikertamme pääsi keskikoulusta keväällä 1957 ja pääsi jatkamaan oman paikkakunnan lukiossa heti suoraan.    

Yksityinen Kuusamon lukio toimi ensi lukuvuoden uudella Nilon koululla. Toisena lukuvuonna se joutui Nilon ahtauden vuoksi siirtymään tuhotun kirkon varasijaksi rakennettuun Kirkkoparakkiin, Kirkonkylän kouluun ja Matkustajakoti Hartikaiselle. Oman koulutalon hanke pantiin vireille. Puisen yksikeroksisen koulutalon peruskivi muurattiin 23.5.1959. Pari päivää aikaisemmin oli saatu tulokset Kuusamon ensimmäisistä ylioppilaskirjoituksista. 20 kokelaasta 18 läpäisi suoraan. Se oli hieno tulos. Huhtikuun lopussa 1959 oli saatu valtioneuvostolta lupa laajentaa lukio 8-luokkaiseksi yliopistoon johtavaksi oppikouluksi. Oma lukion koulutalo otettiin käyttöön syyslukukauden alussa 1959. Meidän vuosikurssimme valmistui ylioppilaiksi 8-luokkaisesta Kuusamon yhteiskoulusta, jossa oli vasta pari keskikoululuokkaa miehitettynä. Oman koulun portailla lakitettuja ja kuvattuja ylioppilaita oli 19. Syksyllä valmistuneita oli 6, joten koko vuosikurssimme ylioppilasvahvuus oli 25. Tällä joukolla olemme alunperin kokoontuneet luokkakokouksiimme.

Valtionavut tiukassa - opissa on variksenpoika tuulessa

Oppikouluaikana emme tietystikään vaikeuksistamme juuri mitään tienneet – emmehän olleet kokeneet mitään muuta kuin oman maailmamme. Opettajien ja vanhempien auktoriteetti oli tiukka. Lasten tuli vanhempia ihmisiä totella ja kunnioittaa. Taloudelliset ongelmat olivat monen lapsen kohdalla vaikeat kotona. Keskikouluun pääsy oli vaikeaa, kansakoulunopettajan lausunto painoi paljon. Koulusta lensi helposti ulos varsinkin ensi luokan syyslukukaudella. Moni jätti koulun koti-ikävän vuoksi, uusi otettiin tilalle.

Kunnallisissa keskikouluissa oli oppilasasuntola, mutta sinne pääsyyn vaikutti vanhempien tulotaso. Monen kortteerina oli sukulaisen pirtti tai vinttikakamari. Itse olin yhden lukuvuoden sukulaistätini pienessä vinttikamarissa, jossa meitä asui kolme poikaa. Jaoin hetekan erään toisen pojan kanssa. Kolmatta sänkyä ei kämppään mahtunut. Yhden pojan oikeus nukkua omassa hetekassaan yksin johtui siitä hän oli tullut ensiksi, minä olin vasta kolmas. Asuntolassa sain olla yhden vuoden, opillisesti ja kasvatuksellisesti inspiroivassa 8-10 pojan huoneessa.

Yksityinen lukion kannatusyhdistys oli alituisessa rahapulassa, koska valtionavut olivat riippuvaisia pätevien opettajien määrästä. Jokainen pätevä opettaja toi lisää valtionapuja. Päteviä opettajia oli vaikea saada tuollaisiin oloihin. Teinikuntamme osallistui varojen keruuseen lukion hyväksi. Ainakin kerran tapahtui, että koulu pyysi oppilailta lukukausimaksuja ennakkoon, jotta voitaisiin maksaa opettajille palkkaa, jota he eivät olleet saaneet pitkään aikaan. Vanhemmat maksoivat ja yhteisön sopu säilyi. Lukio kantoi lukukausimaksut, päivittäinen ruoka maksettiin myös. Kymmenlapsiset perheet olivat tiukilla kouluttaessaan lapsiaan, mutta jokainen halusi lapselleen paremman tulevaisuuden kuin itsellään on ollut.

Kuusamon yhteiskoulun pitkäaikainen rehtori Tauno Eksymä teki mittavan ja kunnioitettavan elämäntyön rakentaessaan yhteiskoulun täysimittaiseksi oppikouluksi ja hankkiessaan siihen muodollisesti pätevät opettajat. Hänen alaisenaan opettajana oli minullakin kunnia toimia. Tehtiin työtä man kotiseudun hyväksi. Pitäjän yleisen ilmapiirin mukaisesti hän koetti saada opettajiksi oman kotiseudun tai ainakin pohjoisen ihmisiä. ”Syökää säästäen savea”, hän kerrankin kannusti lakittamiaan ylioppilaita ja lähettäessään heidät avaraan maailmaan. 

”Syökää säästäen savea” - sillä yhteiskunnan turvaverkko voi pettää

Tämä alkuaan sammakkoäidin opetus oli tarpeen myös ikäluokallemme. Yliopistossa oli opetus maksutonta. Mutta majoitus- tai muita sellaisia maksuja tai apuja yhteiskunta ei maksanut. Onneksi yliopistossa sai siedettävällä hinnalla yhden lämpimän aterian päivässä. Myös terveydenhoito oli ylioppilaskunnan järjestämä, ja se oli hyvä etu.

Pankkilainaa oli vaikea saada, kun vaadittiin takaajat. Periaatteena kuusamolaisilla oli, että ylioppilaaksi tultua on ”päänsä pärjättävä”. Mitä siitä olisi tullut, jos kymmenenkin lasta, ja sen ylikin, olisivat kaikki  pyytäneet vanhempien takuita pankkilainoille.

Ikäpolvemme aikuistuneet nuoret hakivat turvaa toisistaan, yleensäkin menivät nuorena naimisiin, vuokrasivat huoneen, sitten lasten siunaantuessa kaksi ja lopulta käytiin kiinni omaan yksiöön, sitten kaksioon ja niin edespäin.

Liika paino pois turvaverkosta, niin verkko kestää ja kantaa – kuten ennen

Aikalaiseni kysyvätkin, mitäpä nykynuorella on tavoitetavaa, jos saa jo ennen valmistumistaan  20-30 vuoden asuntolainan, korkeakoulu- ja yliopisto-opiskelu voi jatkua lähes loputtomiin ja kun seksi on vapaata ja kumppania voi vaihtaa helpommin kuin hevosmies hevosta, ja halutessaan voi kaiken jättää – yhteiskunnan niskoille.

Näin hyvän yhteiskunnan vanhempamme ja me yhdessä suurten ikäluokkien kanssa olemme rakentaneet. Me, korsunuorisoon kuuluvat, joista tuli opettajia, psykologeja, insiöörejä ja muita eri alojen asiantuntijoita, olemme elämämme ajan opettaneet, että kyllä yhteiskunta pitää kaikista huolen ja että ihminen aina putoaa turvaverkkoon.

Verkko on, mutta siinä on jo niin paljon ihmisiä, että se on rysähtänyt maahan. Pitää poistaa puntteja ja kokeilla, jospa verkko saadaan takaisin ylös, edes jollekin korkeudelle.

Tähän tähdännee Juha Sipilän hallitus, kansan vaaleissa ilmaiseman tahdon mukaisesti. Suu säkkiä myöten, niin kaikki kääntyy parhaaksi, ja taas elämä maistuu, kun nautimme ansaitsemistamme eduista. Kuten me korsusukupolvi. On ilo auttaa heikompiosaisia ja todella apua tarvitsevia. Siihen meidät on kasvatettu.