Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €


15.9.2014

Kuusamon elinkeinopohjaa olisi uudistettava

1960-luvulta alkaneen maamme maatalouden alasajon seurauksena Kuusamon elinkeinoelämä on käynyt liian yksipuoliseksi, matkailuun ja palveluihin nojaavaksi. Kaivataan uudistamista, ja nimenomaan monipuolisempaan suuntaan, historiasta oppia ottaen.

Koillismaata yli sata vuotta yksinvaltaisesti hallinnut maalaisliitto-keskusta joutui 1960-luvulla luopumaan maatalouden yksipuolisesta puolustamisesta ja tarrautumaan matkailun ajamiseen, jota se oli vuosikymmeniä vastustanut. Kuusamon matkailun kehittäminenhän on alun alkaen tapahtunut kokoomuksen ja liberaaliporvarien toimesta.

Poliittisen keskustan voimapolitiikka pääsi jylläämään 1980-luvun lopulta lukien kunnan kaavoituspolitiikan ja matkailun markkinoinnin kautta. Kunnan ja yksityisten puoliksi omistama markkininointiyhtiö Kuusamon Lomat Oy ajettiin alas ja markkinointi keskitettiin suuria yrityksiä palvelevaksi. Kaavoituksen voimavarat keskitettiin Rukan seudulle. Rukaa ryhdyttin nostamaan Kuusamon toiseksi keskukseksi. Tämä merkitsi Kirkonkylän kehityksen asteittaista taantumista ja lopulta pysähtymistä. Jäljet ovat nyt nähtävissä.

Keskustapuolueen kunnallinen ja maakunnallinen ylivalta takasivat sen, että Rukalta kannatti ostaa maata sen, jolla oli suopeat suhteet pääpuolueeseen. Puolue ja kunta turvasivat sen, että uusi matkailumaan omistaja saattoi luottaa siihen että maa tulee raskaimman jälkeen kaavoitetuksi ja rakennetuksi. Kunta aikaisempaakin rankemmin politisoi yrittämisen ja rajoitti vapaata kilpailua.

Kavoitushuuma saavutti surullisen huippunsa 1990-luvun alkupuolen laman aikana syntyneeseen Tulihta -juttuun, joka suisti monia Kuusamon keskeisimpiä johtajia jalustoiltaan. Kunnallisen elinkeinopolitiikan painotuksiin oikeusjutulla ei näyttänyt olevan suurtakaan merkitystä. Rukan raskas rakentaminen jatkui toisena tukijalkanaan Kirkonkylän Toranki.

Tällä politiikalla on ollut jokseenkin kaikkien puolueiden tuki. Toisinajattelevat yrittäjät ja poliitikot on vaiennettu. Lukuisat omaisuuttaan puolustaneet pienet ihmiset on jyrätty kaavoitusjyrän alle ja vaiennettu. Kitkantie on nyt autio ja hiljainen. Päättäjien yhteyksiä henkilökohtaisiin etuihin ei ole tutkittu.

Asiat Kuusamossa näyttävät liittyvän keskustapuolueen valtakunnalliseen politiikkaan, jonka tarkoituksena on ollut murtaa kaupunkien ja taajamien kokoomuslaisten ja liberaalien kauppaporvarien valta. Eräänlaisena taitekohtana voidaan pitää ministeri Jan Vapaavuoren (kok) taannoin estämää ”erämaakauppakeskuksen” rakentamista Turuntien varteen. Kuusamolaiset yrittäjät puolestaan näyttävät nyt saaneen tarpeekseen keskustavetoisesta kaavoituksesta, koska näyttää siltä, että Postin aukiolle suunniteltu yritystalo ei nouse jalalle. Jos se toteutuu, Kitkantien-Ouluntien alkupään yrittäjien rakentaminen hyppää vielä ainakin yhden sukupolven yli.

Yhden puolueen vallalla Kuusamossa ja muissakin Koillismaan kunnissa on pitkät historialliset, pitkistä etäisyyksistä johtuvat juuret. Oman valtiopäivämiehen ja valtionapujen saamiseksi on opittu pitämään yhtä. Tämä on tuottanut tulosta. Maalaisliitto-keskustan, kokoomuksen ja vanhoillislestadiolaisten akseli on pitänyt ja sosialistit on ”yhteiskunnan vihollisina” johdonmukaisesti torjuttu. Maataloutta pääelinkeinona on ajettu ja teollisuuslaitokset sosialistien linnakkeina on torjuttu. Kun rautatietä ei saatu ja maataloutta alettiin ajaa alas, vallan aseeksi otettiin kaavoitus. Viljelijätaustaiset päättäjät ja heidän kirkolle tulleet jälkeläisensä alkoivat sijoittaa Rukan matkailuhuoneistoihin. Ne saivat markkinoinnissa etusijan ja syrjässä olevien kohteiden markkinointi ”unohtui”. Nyt on tie kuljettu loppuun: Rukakaan ei enää entiseen tapaan myy, vaikka kunta sijoittaa siihen paljon. Rukalle sijoittaneet ”maisemanraiskaajat” vastustavat henkeen ja vereen ”kulta- ja uraanikaivoksia”, vaikka on kaikki syy uskoa, että kaivosten ja matkailun edut voidaan sovittaa yhteen.

Miten saada Kirkonkylä jälleen kukoistamaan? Keino on yksinkertainen: palautetaan sivukylät elämään. Se tapahtuu kaavoittamalla ja rakentamalla kylille matkailukohteita, herättämällä henkiin kylien historia, liippa- ja kivitehtaat, myllyt, pärehöylät, puurakentaminen, seurojentalot, seurat ja yhdistykset ja hankkimalla kyliin asukkaita hankkimaan elantoa pienviljelyksestä, käsitöistä ja matkailupalveluista. Koko vuodenkierron elämän seuraaminen ja siihen osallistuminen maalla voidaan panna myyntiin. Passiivinen lomaoleskelu ei kaikkia kiinnosta, monet haluavat osallistua työhön maalla ja jopa maksaa siitä.

Kuusamossa on vahva vanha perusta tähän kaikkeen. 1930-luvulla Kuusamossa oli maatilamatkailua ja ihmisiä koulutettiin palvelemaan matkailijoita. Koko laaja pitäjä ja naapurikunnat oli valjastettu matkailulle. Maamiessaurat, rauhanyhdistykset ja suojeluskunnat loivat pohjan kylien toiminnoille. Elävät kylät antoivat voiman Kirkonkylälle, laajan maakunnan kunnat puolestaan Oululle. Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliiton toimintatarmo ulottui Paanajärven itäpäähän asti. Kuusamon itäiset kylät hengittivät samaan tahtiin Sallan itäosien kanssa.

Voi ihmetellen kysyä, miksi Vanha Kuusamo on matkailumielessä unohdettu? En ole havainnut merkkiäkään siitä, että pyrittäisiin avaamaan tie Paljakasta Paanajärvelle ja sieltä edelleen Sovankylään/Kiutakönkäälle/Kuolajärvelle. Suosittuja olivat myös retkeilyt linjalla Jyrkänkoski-Aittakumpu-Tavajärvi-Nuorunen-Paanajärvi. Kuinka mittava avaus matkailulle olisikaan, jos Salpalinja koko Kuusamon osalta herätettäisiin henkiin ja matkailijain talsittavaksi. Tai jos Kiestingin suunnan taistelujen huoltokeskukset Kuusamon Petäjälammella, Kurkijärvellä ja Vanttajankannaksella kokisivat henkiin heräämisen entisöityine rautateineen, taisteluhautoineen, bunkkereineen ja erilaisten sisätilaesittelyjen muodossa.

Esitin tätä 1960-luvun lopulla, mutta kommunistien ja heidän ”rauhantahtoisten paikallisten kumppaniensa” ansiosta esitys vaiettiin kuoliaaksi. Suomussalmi sen toteutti.

Kaatuneita sankareitaan Kuusamon seurakunta kyllä kauniisti muistaa, mutta sotureiden ja lottien sankaritöistä ei rohjeta julkisivullamme kertoa. Surullisena olen katsonut kuinka suojeluskunnan talon paikalle on noussut kauniita kerrostaloja, mutta missä on suojeluskuntalaisten ja lottien muistomerkki – patsas - tai missä korsuasumukset, joissa kotiseutuaan rakentamaan palanneet kirkonkyläiset loppuvuodesta 1944 alkaen asuivat? Näihin tutustuvia riittäisi ja Kirkonkylän kaupoissa ja muissa palvelupisteissä olisi vilskettä.