Onko eurooppalaisilla riittävää motivaatiota puolustaa asein Eurooppaa?
Televisiossa presidentti Aleksander Stubbin ensimmäinen uudenvuodenpuhe ja heti perään perinteinen uudenvuoden konsertti Wienistä. Myönteisiä, toiveikkaita ja elämänuskoa antavia tapahumia molemmat.
Presidentin puhe oli elämänuskoa antava, Suomen turvallista tietä kulkeva ja tulevaisuuteen myönteisesti suuntautuva. Pessimismi ei johda mihinkään, optimismi vie eteenpäin realismiin nojaten. Jotensakin näin, ja lopuksi Jumalan siunauksen toivotus. Hienoa!
Mikä on Suomen ja mikä on Euroopan tie?
Kysymystä jatkettava: mikä on maailman tie? Kaikki, koko ihmiskuntana ja luomakuntana, olemme samassa kyydissä. Ei olisi varaa riitaan, puhumattakaan että olisi varaa sotiin ja varsinkaan ydinaseilla uhkailuun. Mutta sellaisessa maailmassahan me elämme. Sairaassa, ylikansoituksen ja luonnonvarojen ehtymisen maailmassa elämme.
Kun luonto sairastaa, ei ihminenkään voi olla terve. Mutta tällainenhan maailma on ollut aina. Jeesus-lapsi syntyi sotaisaan maailmaan. Hänen opetuksensa perustalle on rakennettu kristinusko ja koko eurooppalainen kulttuurimme, jota vastaan on ollut lähinnä kaksi vastustajaa, islam ja kommunismi.
Nämä ovat vallassa edelleen. Kummallakin on selkeät maailman valloittamisen tavoitteet. Kummankin oppi rakentuu väkivallalle. Kumpikin suojaa valloittamiaan alueita rakentamalla valtansa pilarit ihmisten alistamiselle ja väkivallalle.
Mutta mihin nojaa Eurooppa, vapaamielisyyteen, ihmisoikeuksiin ja avoimiin rajoihin kaikkien tulla. Mahtavatko mahdolliset hyökkäjät näitä arvoja kunnioittaa? Vastaus näkyy Ukrainassa, Georgiassa ym. Eivät kunnioita. He haluavat ne ”höpöpuheina” polkea jalkoihinsa.
Voiko Eurooppa tällaiset viholliset voittaa?
Voiko Eurooppa olla ulkoisilta ja jo alueelleen päässeiltä vihollisilta turvassa? Saattoiko Rooman valtakunta pysyä turvallisena muuriensa suojaamina? Kyllä, mutta vain niin kauan kuin omat luotetut kansalaiset seisoivat muureilla.
Mutta Kristuksen syntymän jälkeisinä vuosisatoina vierasperäiset joukot seisoivat muureilla ja kun muukalaiset pyrkivät siään, ei heitä – sukulaisia ja heimolaisia – raaskittu tappaa. Muurit murtuivat ja kansainvaellukset kaatoivat Rooman. Mutta kulttuuri jäi ja laajeni pohjoiseen asti kunkin kansan antaessa kultuurille panoksensa.
Wienin uudenvuodenkonsertin soidessa korvissani ihailen Euroopassa kuljettua tietä. Wien on omaksunut saksalaisen kulttuurin parhaat puolet. Vuonna 1866 käytiin Itävallan ja Preussin välinen sota, jonka Preussi voitti. Sotilasvaltio Preussin johdolla rakennettiin yhtynyt Saksa, joka 1870–1871 sodassa Ranskaa vastaan löi Ranskan. Saksa julisti Napoleonin jälkeen uudelleen perustetun Ranskan keisarikunnan lakanneeksi ja Saksan keisarikunnan perustetuksi.
Saksan keisarikunta 1871–1918 ja Hitlerin diktatuuri 1933–1945
Tästä alkoi Saksan sotilasmahdin kasvattaminen edelleen ja ensimmäisen maailmansodan syttymiseen 1914 Balkanilla laajeten maailmansodaksi. Saksan ja Ranskan sota päättyi vasta kun Yhdysvallat 1916 tuli ympärysvaltojen puolelle ja ratkaisi sodan ympärysvaltojen voitoksi. Versaillesin rauhassa Saksalle langetettuja sotakorvauksia olisi maksettu 1980-luvulle saakka. Saksassa oli vuonna 1932 peräti 7–8 miljoonaa työtöntä ja edessä monen sukupolven kattavat sotakorvaukset. Hitler kuittasi sotavelat hankeen ja kansa hurrasi. Diktartuui alkoi 1933.
Velat ja kurjuus veivät ”preussilaisen” Saksan uuteen sotaan. Ja jälleen Euroopan sodan ratkaisi USA, joka tuli ja jäi Euroopan rauhan turvaajaksi rinnallaan kommunistinen itäisen maailman valtias Neuvostoliitto, jonka sodan- ja rauhanaikaiset rikokset ihmisyyttä vastaan jäivät rankaisematta.
Pääseekö Putin maateitse Kaliningradiin? Onko Itämeren meritie Naton hallinnassa?
Saksan antautumisen myötä 1945 Neuvostoliitto otti Preussin ydinalueen Königsbergin ja antoi sille nimen Kaliningrad. Tännekö Putin tavoitteli maayhteyttä Ukrainan sodan kautta 2022, mutta toistaiseksi marssi sinne on estetty. Eurooppa on pahimmassa tilanteessa sitten maailmansodan päätöksen.
Ovatko Euroopan aatteet olleet yliampuvan inhimilliset ja lapsellisetkin kaiken maailman tulijain houkuttelemiseksi? Onko ilmoittauduttu liian suuriksi hyväntekijöiksi, joihin ei ainakaan Suomen valtion rahkeet kestä? Uhkaavatko valtioiden suuret velat demokratiaa kuten Hitlerin aikana. Tätä sopii kysyä, kun Suomessa vihersosialistinen oppositio ei hyväksy juuri minkäänlaisia leikkauksia? Kansankihotus eduskunnasta käsin täysin vapaata – ja vastuutonta.
Kommunistivaltiot Kiina ja Venäjä ja ääri-islam ovat Euroopan uhka
Vaikka kommunistinen Neuvostoliitto 1991 kaatui, jatkaa se edelleen aatteidensa pohjalta toisen kommunistisen valtion Kiinan tukemana. Myös islam tässä reaalimaailmassa tiiviisti mukana. Iranin islamilaisvaltio aateveljineen sortaa naista ja vainoaa kristittyjä kaikkialla maailmassa missä vain se siihen kykenee. Viime vuosina kristittyjä on vainottu yli 50:ssä maailman valtiossa, mutta eurooppalaisten ihmisoikeudet eivät yllä sinne asti. Israel pitää kuitenkin islamin terrorijoukkoja kurissa.
Ukraina on kärsinyt Venäjän hyökkäyksestä jo vuodesta 2014 alkaen. Varsinaista totaalisotaa on käyty vuodesta 2022 lähtien. Suomi on talvi-, jatko- ja Lapin sodan kokemusten kautta kokenut yhteyttä Ukrainan kansan sodalle ja auttanut voimavarojen mukaan kiitettävästi.
EU:n ja Naton suurvallat Saksa, Ranska ja Italia ovat olleet aivan liian kylmiä Ukrainan hädän edessä. Suomi liittyi Natoon hyvässä uskossa Naton auttamishaluun nähden. Kaikki nuo kolme valtiota ovat surkeassa tilassa. Ne ovat pitkänä rauhan aikana laiminlyöneet armeijainsa kehittämisen. Aseellisia joukkoja ja ammuksia on nykyisen tarpeet huomioon ottaen liian vähän.
Saksa valmistautuu parlamenttivaaleihin. USA:ssa astuu uusi presidentti Donald Trump valtaan muutaman viikon kuluttua. Miten asiat lähtevät sujumaan, on monia huolestuttava kysymys.
Suomessa kristilliset arvot kaipaavat kohennusta, meritiet on merirosvoilta suojeltava
Mielestäni oleellinen suomalainenkin kysymys nyt on, voiko omaa uskontoaan piilotteleva valtio tai valtiorakennelma tahdoltaan selkeän islamilaisen ja kommuistisen valtion voittaa tai edes puolustautua niitä vastaan, kun osa ”hengellistä armeijaa” on jo muurien sisällä? Koko kristillisellä ajallamme 1150-luvulta lähtien Suomi ja koko läntinen Eurooppa on ollut kristillisen aatteen ja kulttuurin läpitunkema. Seuraava aatteen sisällön tarkennuksen jälkeen uskonpuhdistuksen kautta ryhtyivät Pohjolan valtiot rakentamaan myös kristillistä valtiota. Se on kestänyt viime sotiin asti ja niiden läpi. Suomi on taistelunsa ja uskonsa ansiosta päässyt hyvinvointi-Suomeen ja liittynyt läntisiin rakennelmiin EU-hun ja Natoon.
Suomen valtio ja ev. lut. kirkko ovat huolestuttavasti luopuneet kristillis-isänmaallisista arvoista ja käytänteistään niin pahasti, että kansalaisten peruskasvatus on laiminlyöty. On viimeiset ajat ryhtyä korjaamaan tilannetta, ennen kuin saavutetaan Rooman rappion kausi, jolloin puolustusmuureille ei ollut motivoituneita lähtijöitä eikä merilläkään ollut turvallista kulkea, kun merirosvot uhkasivat siihen saakka varsin turvatuiksi koettuja kauppareittejä.